Aihearkisto: pohdintaa

Kesän huomioita

Kirjoittaja: ZIA

Kesän ajan, varsinkin heinäkuussa, on pankissa ollut hiljaista. Sehän on tietysti perinteinen suomalainen kesälomakuukausi, joka vaikuttaa asiaan. Kysyntää tuntuu jonkun verran olevan, tarjontaa tosin heikommin. Ja naiset tuntuvat olevan aktiivisempia ilmoittajia.
Mietityttää, että ovatko ihmiset pelästyneet verokeskustelua? Hyvin suomalaiseen tapaan mietimme ensimmäiseksi velvollisuuksiamme ja niiden täyttämistä, tunnollisia kun olemme!
Toisin on etelämmässä: oikeudet ensin ja…sitten vielä oikeudet… Velvollisuudet tulevat, jos on ihan pakko, eivätkä aina silloinkaan.
Meidät mielletään vaatimattomiksi. Onko se aina hyvä: kaunistaako se todellakin?! Kenellä on velvollisuus puolustaa minua, ajaa minun asiaani? Olenko tuhma, jopa paha, kun uskallan pitää omasta edustani kiinni?
Aikapankin kasvamiseen tarvitaan lisää toimeliaita ja rohkeita yksilöitä. Älkäämme siis pelästykö virkavallan kannanotoista!
Rentoa loppukesää kaikille!

Ajasta

Kirjoittaja: ZIA

tulee mieleen monta juttua: kielen verbimuodot ja niiden suhteet, historia, tavat ja muoti, muutos. Asioiden liittyminen toisiinsa. Sanotaan, että aika kiitää tai sitten se matelee. Kuitenkin kaikille vrk on samanpituinen, 24 tuntia.

Synnymme ja aikamme alkaa. Elämme ja aikamme kuluu, käy aina vähemmäksi. Kuolemme eli aikamme on ohi. Voisi siis päätellä, että aika on melko arvokas asia?

Se on myös armahtava, sillä toimittuani väärin voin saada uuden mahdollisuuden. Sanotaankin, että voi aloittaa alusta, tyhjältä pöydältä tai että voi oppia erheistään.

Kenelle kiitos ajasta kuuluu? Itselleni, korkeimmalle voimalle, elämälle, vanhemmilleni? Ja erityisesti: miten ja mihin käytän aikaani?

Itse olen löytänyt monta tapaa käyttää aikaani, mieluisinta on jakaa sitä läheisille ja tärkeille ihmisille. Siitä saa myös itselleen jotain. Mielekäs työ on myös etuoikeuteni. Aivan huonoa ei ole arjestakaan nauttiminen ja elämänkulun ihmetteleminen! Olen matkalla, jollain aikajanalla, jossain pisteessä. Nyt se on tämä hetki, hetken päästä sama hetki on historiaa. Muutos onkin  ajan ainoa pysyvä tekijä.

Aikapankki on yksi oiva tapa käyttää aikaansa!

Kansalaisyhteiskunnan päätöksenteko

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu verottajan aikeesta linjata, miltä osin aikapankin vaihdot olisivat verotettavia euromääräisesti. Jokaisesta vaihdostahan vähennetään tovimääräinen vero, mutta verohallinto on kiinnostunut vaihtojen arvioimisesta euroissa ja niiden euromääräisestä verottamisesta. Saattaakin olla, että osa vaihdoista tulee verotuksen piiriin, esimerkiksi niiltä osin, kuin toiminnan tarjoaja on elinkeinonharjoittaja. Tässä yhteydessä on tietysti olennaista sekin, että jos samalle henkilölle maksetaan palkkaa ja muita etuuksia yhteensä yli 1500 € vuodessa, on palkkaajan maksettava myös ennakonpidätys ja työnantajan sosiaaliturvamaksu. Niiltä osin kuin vaihdot kohdistuvat eri henkilöihin, kuten aikapankissa nimenomaan tapahtuu, euromääräisesti arvioiden ei varmastikaan päästä verottajaa kiinnostaviin summiin.

Olennaisempi huomio onkin se, että saajan on ilmoitettava kaikki, hyvin pienetkin, tulonsa omalla veroilmoituksellaan. Toisin sanoen kyse on – ennemmin kuin verotuksesta – tulojen ja vastikkeiden ilmoittamisesta. Tässä mielessä kyse on siis lähinnä hallinnollisen työn lisäämisestä.

Toinen kysymys koskee sitä, kuinka ilmoitettavat saamiset arvioidaan euromääräisinä. Aikapankin radikaali ideologia – kaikki työ on yhtä arvokasta – vääristyisi automaattisesti, jos uskotaan, ettei verottaja pidä kaikkia vaihtotöitä keskenään samanarvoisina, kuten rahatalouden piirissä tapahtuu.

Verokeskustelua on käyty aiemminkin sekä aikapankin piirissä että laajemmin. Tuore avauskin herätti paljon ajatuksia ja erilaisia ehdotuksia on esitetty. Keskusteluun osallistuminen on luontevaa epämuodolliselle yhteisölle, joka toiminnallaan lisää omaehtoista toimintaa, sosiaalista pääomaa, yhteisöllisyyttä, luottamusta ja hyvinvointia. Kerättävien toviverojen tuottokin käytetään yhteisesti sovittuihin, yleistä hyvinvointia ja kehittämistä luoviin kohteisiin. Tässä mielessä virallinen yhteiskunta toimii toisin, kun veroviranomaisen valta linjata aikapankkien verollisuudesta riittää. Hallintoviranomaiset ovat kuitenkin vastuussa poliittisille päättäjille. Nopein reagoida taisi olla kansanedustaja – kansan edustaja – Anna Kontula, joka kysyi aikapankkien verollepanosta kirjallisella kysymyksellä asianomaiselta ministeriltä.

Kansalaisyhteiskunnan vaihtoehtotalous, epävirallisen yhteiskunnan haara, on nyt virallisen yhteiskunnan rahatalousajattelun asia. Tämähän ei ole aivan uutta. Jo viime vuonna Helsingin kaupunki linjasi globaalin vastuun strategiassaan selvittävänsä, kuinka se voi tukea aikapankkeja.

Elämyksiä ja oppimista

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Viime aikoina olen miettinyt paljon jatkuvan oppimisen käsitettä. Tuli mieleeni myös sellainen ajatus, että aikapankin kautta olisi oikeastaan mahdollisuus lähteä kokeilemaan sellaisiakin asioita, jotka eivät välttämättä kohdistukaan itselle tutuimpien taitojen käyttämiseen. Sitä kautta voisi saada hienoja uusia elämyksiä ja oppimisen kokemuksia.

Jos haussa on ammattitaitoinen kirvesmies tai hieroja, ei tietenkään ole kenenkään kannalta järkevää, että kuka tahansa vastaa ilmoitukseen. Mutta on myös erilaisia auttamistehtäviä, joissa melkein jokainen voisi näyttää kyntensä. Ainakin puutarhanhoitoon ja peltotöihin liittyviä ilmoituksia on joskus näkynyt, samoin erilaisia kotitöitä, remonttihommia ja lastenhoitoa.

Itse muistan hyvin, kun ensimmäisen kerran elämässäni pääsin noin kymmenen vuotta sitten maalaamaan talon sisäseiniä. En ollut niinkään varma siitä, että osaisin homman, mutta hyvinhän se lopulta sujui. Sen jälkeen on tullut maalattua seiniä muissakin tilanteissa. Voisin siis hyvinkin ajatella, että vastaisin joskus sellaiseen ilmoitukseen, jossa haetaan apua seinien maalaukseen, vaikkei se olekaan ihan sitä ydinosaamistani. Tärkeintä on se, että molemmat osapuolet ymmärtävät, minkä tason auttajaa haetaan ja millaista kokemusta apuaan tarjoavalla aiheesta on.

Toivotankin kaikille mukavaa kesää uusien taitojen oppimisen ja aikapankin vaihtojen merkeissä!

Mitä on talous?

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Talous liittyy siihen rahaan ja silleen, eikö niin? Talous on aika vaikea kokonaisuus ja talouspoliittisesta keskustelusta on vaikea saada selkoa? Arkikielessä taloudellinen tarkoittaa yleensä samaa kuin rahan suhteen tehokas, varmasti myös tuottava.

Valtioiden ja valtioiden yhteenliittymien talouspolitiikka on tietysti toinen kysymys. Tässä yhteydessä puutun vain sitä laajempaan ilmiöön: rahaan sidottu ymmärrys taloudesta on auttamattoman suppea! Talous voidaan nähdä huomattavasti laajemmin: mekanismina tai toimintana, jonka tehtävänä on tyydyttää kaikenlaisia, myös ekologisia ja sosiaalisia tarpeita. Kuten Brasilian solidaarisuustalouspuoleen tutustunut Sanna Ryynänen Suomen Sosiaalifoorumin teemakeskustelussa totesi, taloudellisen toiminnan lähtökohta tulisi olla kaikkien tarpeiden tyydyttäminen. Tähän aikapankki- ja solidaarisuustalousaktivisti Ruby Van Der Wekken jatkoi, että kyse on sosiaalisesta toiminnasta ja sosiaalisista tarpeista.

Tällainen talousymmärrys ei keskity suinkaan vain rahatalouteen eikä taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan, vaan käsite sisältää kaikenlaisen eri tavoin taloudellisen – sosiaalisen, ekologisen, poliittisen, yhteisöllisen, kulttuurisen, historiallisen, verbaalisen, fyysisen – toiminnan ihmisten välillä. Juuri ymmärrys siitä, että eri tavoin taloudellista toimintaa on lähes kaikki ihmisten välinen toiminta ilman välittömän voiton tai oman edun tavoittelua, on solidaarisuustalouden ytimessä. Kyse on yhteisestä taloudellisesta toiminnasta yhteiseksi hyväksi, yhteisten tarpeiden tyydyttämiseksi.

Onkin käsien ylös nostamista antaa rahaan liittyvälle tehokkuuteen keskittyvälle toiminnalle ikään kuin yksinoikeus ”talous”-termin määrittelyssä. Vastaavalla katsannolla jopa sosiaalinen pääoma – yhteisön tai yhteiskunnan jäsenten aktiivisuus auttaa toisiaan vastikkeetta, sitoutua yhteiseen toimintaan jne. – voidaan jäsentää vain rahan ja materiaalisen toiminnan kautta esimerkiksi siten, että vahva sosiaalinen pääoma hyödyttää kauppaa ja auttaa yksilöitä oman etunsa tavoittelussa. Tällä logiikalla toimiva yhteisö tietysti menettää sosiaalisen pääomansa varsin nopeasti.

Aikapankki on eräs lukuisista solidaarisuustalouden käytännön sovelluksista. Solidaarisuustalous on läsnä aina kun autamme, vaihdamme, kierrätämme, luomme, rakennamme ja suunnittelemme. Solidaarisuustalous on sosiaalista taloutta, ja se sosiaalisuus on meissä ihmisissä sisään ja yhteyteemme rakennettu.

On rahaa ja rahaa

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Bitcoin on virtuaalivaluutta, jota voi käyttää verkkokaupoissa. Koska se ei ole oikeaa valuuttaa, sitä ei voi esimerkiksi verottaa, kuten ns. oikeaa rahaamme. Valuutan arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan, kuten reaalitaloudenkin valuutoiden yleensä. Valuutan kuplaa vauhditti suuri kysyntä Kyproksen talouskriisin seurauksena: monet sijoittajat siirsivät kriisin pelossa valuuttaansa bitcoin-virtuaalivaluutaksi.

Kuten kuplat ja kuumenemiset usein, myös Bitcoin-kupla puhkesi. Tästä uutisoitiin 11.4. Kuplan mahdollistaa se, että arvo voi vaihdella. Markkinatalouden oppejahan on juuri tuo, että kysyntä ja tarjonta määrittävät hinnan, ja se koskee myös rahan hintaa.

Sekä Bitcoinissa että aikapankissa on kyse eräänlaisesta reaalirahajärjestelmän ulkopuolisesta talousjärjestelmästä. Molemmat ovat ”virtuaalivaluuttaa” joka ei suoranaisesti nivoudu reaalirahaan. Sen sijaan aikapankin aika nivoutuu aikaan, ja siinä mielessä arvo on sidottu johonkin konkreettiseen, jonka tunnemme, vaikka aika ei olekaan materiaalista arvoa. Aikapankissa kysyntä ja tarjonta eivät myöskään määrittele hintaa, sillä hinta on sidottu aikaan. Tässä mielessä kuplaa ei voi syntyä, ellei hinnan määräytymistä jollakin tavalla muuteta.

Erilaisia virallisen rahatalouden ulkopuolisia vaihtoehtoisia järjestelmiä on epäilemättä maailmassa ääretön määrä. Kaikki ihmissuhteemme, joiden eteen teemme jotain ja joista saamme jotain, ovat sellaisia. Eräässä romaanissa ilmiö käsitettiin teknisemmin ja siihen suhtauduttiin arkipäivää voimakkaammin hyödyn näkökulmasta, joten ilmiötä nimitettiin palveluspankiksi. Eräiltä osin sitä aikapankki kuitenkin on, vieläpä foorumilla olevine tileineen ja tilikirjauksineen varsin avoimesti.

Ajattelu on julkisessa keskustelussa varsin pinnalla: taloudellista hyötyä lasketaan suurin piirtein kaikesta, emmekä enää edes kummastele sitä, että metsätaloudessa luonnonsuojelualue ”tuottaa” ”virkistyspalveluja” ”kuluttajille”. Hoito- ja hoivapalveluja mitataan mittareilla, jotka kertovat, montaako ehditään hoitamaan jossakin ajassa. Ei mitata tunnetta, tarpeenmukaisuutta tai onnellisuutta. Niitä onkin vaikea mitata, joskin luottamuksen seurauksia voi mitata: kaupankäynnin ja keskinäisen kanssakäymisen voi typistää mittareihin, mutta kuten myös kansanviisaudessamme toteamme: luottamusta ei voi ostaa, se täytyy ansaita. Sosiaalipsykologit tuntevat mekanismeja, joilla henkilöiden ja ryhmien välistä luottamusta lisätään, mutta se tarkoittaa yhteisiä, tärkeitä tavoitteita, kanssakäymistä, oikeudenmukaisuutta ja johdonmukaisuutta, ei rahaa.

Tässä tulee vielä merkittävä ero ”bittikolikon” ja aikapankin välille. Kolikon arvo on sidoksissa rahataloudellisesti mitattavaan suureeseen, mutta aikapankki on järjestelmä, joka perustuu vastavuoroisuudelle (koko järjestelmän puitteissa) ja luottamukselle.

Yhteisöistä ja yksilöistä

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Vuoden 2013 tammikuussa ilmestyi Helsingin Sanomissa Johanna Korhosen kolumni, jossa hän pohtii sitä, onko ihminen ensisijaisesti yksilö vai osa suurempaa kokonaisuutta. ”Einsteinin mukaan erillisyyden harhasta kannattaa luopua, koska ykseyden ymmärtäminen on tie mielenrauhaan”, kirjoitti Korhonen. Lukiessani aloin miettiä itsekin sitä, miksi nyky-yhteiskunnassa on niin helppoa irtautua yhteisöllisyyden tunteesta ja millä tavoin sitä toisaalta voisi rakentaa.

Mielestäni aikapankit ovat siltä kannalta hyviä yhteisöjä, että niissä osallistumistaan voi säädellä hyvin vapaasti. Voi olla juuri niin aktiivinen kuin haluaa, tai toisaalta osallistua hyvin vähän sellaisessa elämäntilanteessa, jossa ei tarvitse muiden apua tai ei jaksa tai ehdi sitä itse tarjota. Aikapankista ei tarvitse ottaa itselleen sen enempää velvoitetta, kuin mikä tuntuu hyvältä. Monesti tuntuu siltä, että esimerkiksi lasten harrastusten ympärille syntyy yhteisö, joka odottaa kaikilta vanhemmilta panostusta. Aletaan järjestellä kimppakyytejä (mikä on sinänsä hyvä asia), puuhataan rahankeruutempauksia ja kannustetaan vanhempia siirtymään vaikkapa joukkuepeleissä apuvalmentajiksi tai muihin enemmän sitoutumista vaativiin tehtäviin. Vastuuta tarjotaan niillekin, joiden elämäntilanteeseen se ei välttämättä sovi, ja luodaan ainakin jonkinasteista painetta osallistumisesta. Aikapankissa ei tällaista painetta synny, ainakaan silloin kun käyttäjien sallitaan joustavasti olla melko paljonkin miinuksella tai plussalla tovien määrässä.

Itselleni tuli kolumnia lukiessa sellainenkin ahaa-elämys, että olen tainnut itse osata jo luopua erillisyyden harhasta ainakin siltä kannalta, että olen osannut tunnustaa tarvitsevani tiettyihin asioihin apua muilta ihmisiltä ja lähtenyt etsimään kanavia, joissa apua tarjotaan. Olen aiemmin yrittänyt pärjätä itse melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta nykyisin kehtaan ja haluan pyytää apua lastenhoitoon, juhlien järjestelyyn, rakennushommiin ja muihin asioihin, jotka pystyisin toki jollain tavalla hoitamaan itsekin, mutta joku toinen osaa ne paljon paremmin kuin minä. Se ei ole oman yksilöllisyyden unohtamista, vaan oikeastaan sen hyväksymistä – minä yksilönä olen tällainen, ja muut yksilöt yhteisössämme – vaikkapa juuri aikapankkien kautta – täydentävät minua ja taitojani.