Aihearkisto: pohdintaa

Kesän huomioita

Kirjoittaja: ZIA

Kesän ajan, varsinkin heinäkuussa, on pankissa ollut hiljaista. Sehän on tietysti perinteinen suomalainen kesälomakuukausi, joka vaikuttaa asiaan. Kysyntää tuntuu jonkun verran olevan, tarjontaa tosin heikommin. Ja naiset tuntuvat olevan aktiivisempia ilmoittajia.
Mietityttää, että ovatko ihmiset pelästyneet verokeskustelua? Hyvin suomalaiseen tapaan mietimme ensimmäiseksi velvollisuuksiamme ja niiden täyttämistä, tunnollisia kun olemme!
Toisin on etelämmässä: oikeudet ensin ja…sitten vielä oikeudet… Velvollisuudet tulevat, jos on ihan pakko, eivätkä aina silloinkaan.
Meidät mielletään vaatimattomiksi. Onko se aina hyvä: kaunistaako se todellakin?! Kenellä on velvollisuus puolustaa minua, ajaa minun asiaani? Olenko tuhma, jopa paha, kun uskallan pitää omasta edustani kiinni?
Aikapankin kasvamiseen tarvitaan lisää toimeliaita ja rohkeita yksilöitä. Älkäämme siis pelästykö virkavallan kannanotoista!
Rentoa loppukesää kaikille!
Advertisement

Ajasta

Kirjoittaja: ZIA

tulee mieleen monta juttua: kielen verbimuodot ja niiden suhteet, historia, tavat ja muoti, muutos. Asioiden liittyminen toisiinsa. Sanotaan, että aika kiitää tai sitten se matelee. Kuitenkin kaikille vrk on samanpituinen, 24 tuntia.

Synnymme ja aikamme alkaa. Elämme ja aikamme kuluu, käy aina vähemmäksi. Kuolemme eli aikamme on ohi. Voisi siis päätellä, että aika on melko arvokas asia?

Se on myös armahtava, sillä toimittuani väärin voin saada uuden mahdollisuuden. Sanotaankin, että voi aloittaa alusta, tyhjältä pöydältä tai että voi oppia erheistään.

Kenelle kiitos ajasta kuuluu? Itselleni, korkeimmalle voimalle, elämälle, vanhemmilleni? Ja erityisesti: miten ja mihin käytän aikaani?

Itse olen löytänyt monta tapaa käyttää aikaani, mieluisinta on jakaa sitä läheisille ja tärkeille ihmisille. Siitä saa myös itselleen jotain. Mielekäs työ on myös etuoikeuteni. Aivan huonoa ei ole arjestakaan nauttiminen ja elämänkulun ihmetteleminen! Olen matkalla, jollain aikajanalla, jossain pisteessä. Nyt se on tämä hetki, hetken päästä sama hetki on historiaa. Muutos onkin  ajan ainoa pysyvä tekijä.

Aikapankki on yksi oiva tapa käyttää aikaansa!

Kansalaisyhteiskunnan päätöksenteko

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu verottajan aikeesta linjata, miltä osin aikapankin vaihdot olisivat verotettavia euromääräisesti. Jokaisesta vaihdostahan vähennetään tovimääräinen vero, mutta verohallinto on kiinnostunut vaihtojen arvioimisesta euroissa ja niiden euromääräisestä verottamisesta. Saattaakin olla, että osa vaihdoista tulee verotuksen piiriin, esimerkiksi niiltä osin, kuin toiminnan tarjoaja on elinkeinonharjoittaja. Tässä yhteydessä on tietysti olennaista sekin, että jos samalle henkilölle maksetaan palkkaa ja muita etuuksia yhteensä yli 1500 € vuodessa, on palkkaajan maksettava myös ennakonpidätys ja työnantajan sosiaaliturvamaksu. Niiltä osin kuin vaihdot kohdistuvat eri henkilöihin, kuten aikapankissa nimenomaan tapahtuu, euromääräisesti arvioiden ei varmastikaan päästä verottajaa kiinnostaviin summiin.

Olennaisempi huomio onkin se, että saajan on ilmoitettava kaikki, hyvin pienetkin, tulonsa omalla veroilmoituksellaan. Toisin sanoen kyse on – ennemmin kuin verotuksesta – tulojen ja vastikkeiden ilmoittamisesta. Tässä mielessä kyse on siis lähinnä hallinnollisen työn lisäämisestä.

Toinen kysymys koskee sitä, kuinka ilmoitettavat saamiset arvioidaan euromääräisinä. Aikapankin radikaali ideologia – kaikki työ on yhtä arvokasta – vääristyisi automaattisesti, jos uskotaan, ettei verottaja pidä kaikkia vaihtotöitä keskenään samanarvoisina, kuten rahatalouden piirissä tapahtuu.

Verokeskustelua on käyty aiemminkin sekä aikapankin piirissä että laajemmin. Tuore avauskin herätti paljon ajatuksia ja erilaisia ehdotuksia on esitetty. Keskusteluun osallistuminen on luontevaa epämuodolliselle yhteisölle, joka toiminnallaan lisää omaehtoista toimintaa, sosiaalista pääomaa, yhteisöllisyyttä, luottamusta ja hyvinvointia. Kerättävien toviverojen tuottokin käytetään yhteisesti sovittuihin, yleistä hyvinvointia ja kehittämistä luoviin kohteisiin. Tässä mielessä virallinen yhteiskunta toimii toisin, kun veroviranomaisen valta linjata aikapankkien verollisuudesta riittää. Hallintoviranomaiset ovat kuitenkin vastuussa poliittisille päättäjille. Nopein reagoida taisi olla kansanedustaja – kansan edustaja – Anna Kontula, joka kysyi aikapankkien verollepanosta kirjallisella kysymyksellä asianomaiselta ministeriltä.

Kansalaisyhteiskunnan vaihtoehtotalous, epävirallisen yhteiskunnan haara, on nyt virallisen yhteiskunnan rahatalousajattelun asia. Tämähän ei ole aivan uutta. Jo viime vuonna Helsingin kaupunki linjasi globaalin vastuun strategiassaan selvittävänsä, kuinka se voi tukea aikapankkeja.

Elämyksiä ja oppimista

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Viime aikoina olen miettinyt paljon jatkuvan oppimisen käsitettä. Tuli mieleeni myös sellainen ajatus, että aikapankin kautta olisi oikeastaan mahdollisuus lähteä kokeilemaan sellaisiakin asioita, jotka eivät välttämättä kohdistukaan itselle tutuimpien taitojen käyttämiseen. Sitä kautta voisi saada hienoja uusia elämyksiä ja oppimisen kokemuksia.

Jos haussa on ammattitaitoinen kirvesmies tai hieroja, ei tietenkään ole kenenkään kannalta järkevää, että kuka tahansa vastaa ilmoitukseen. Mutta on myös erilaisia auttamistehtäviä, joissa melkein jokainen voisi näyttää kyntensä. Ainakin puutarhanhoitoon ja peltotöihin liittyviä ilmoituksia on joskus näkynyt, samoin erilaisia kotitöitä, remonttihommia ja lastenhoitoa.

Itse muistan hyvin, kun ensimmäisen kerran elämässäni pääsin noin kymmenen vuotta sitten maalaamaan talon sisäseiniä. En ollut niinkään varma siitä, että osaisin homman, mutta hyvinhän se lopulta sujui. Sen jälkeen on tullut maalattua seiniä muissakin tilanteissa. Voisin siis hyvinkin ajatella, että vastaisin joskus sellaiseen ilmoitukseen, jossa haetaan apua seinien maalaukseen, vaikkei se olekaan ihan sitä ydinosaamistani. Tärkeintä on se, että molemmat osapuolet ymmärtävät, minkä tason auttajaa haetaan ja millaista kokemusta apuaan tarjoavalla aiheesta on.

Toivotankin kaikille mukavaa kesää uusien taitojen oppimisen ja aikapankin vaihtojen merkeissä!

Mitä on talous?

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Talous liittyy siihen rahaan ja silleen, eikö niin? Talous on aika vaikea kokonaisuus ja talouspoliittisesta keskustelusta on vaikea saada selkoa? Arkikielessä taloudellinen tarkoittaa yleensä samaa kuin rahan suhteen tehokas, varmasti myös tuottava.

Valtioiden ja valtioiden yhteenliittymien talouspolitiikka on tietysti toinen kysymys. Tässä yhteydessä puutun vain sitä laajempaan ilmiöön: rahaan sidottu ymmärrys taloudesta on auttamattoman suppea! Talous voidaan nähdä huomattavasti laajemmin: mekanismina tai toimintana, jonka tehtävänä on tyydyttää kaikenlaisia, myös ekologisia ja sosiaalisia tarpeita. Kuten Brasilian solidaarisuustalouspuoleen tutustunut Sanna Ryynänen Suomen Sosiaalifoorumin teemakeskustelussa totesi, taloudellisen toiminnan lähtökohta tulisi olla kaikkien tarpeiden tyydyttäminen. Tähän aikapankki- ja solidaarisuustalousaktivisti Ruby Van Der Wekken jatkoi, että kyse on sosiaalisesta toiminnasta ja sosiaalisista tarpeista.

Tällainen talousymmärrys ei keskity suinkaan vain rahatalouteen eikä taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan, vaan käsite sisältää kaikenlaisen eri tavoin taloudellisen – sosiaalisen, ekologisen, poliittisen, yhteisöllisen, kulttuurisen, historiallisen, verbaalisen, fyysisen – toiminnan ihmisten välillä. Juuri ymmärrys siitä, että eri tavoin taloudellista toimintaa on lähes kaikki ihmisten välinen toiminta ilman välittömän voiton tai oman edun tavoittelua, on solidaarisuustalouden ytimessä. Kyse on yhteisestä taloudellisesta toiminnasta yhteiseksi hyväksi, yhteisten tarpeiden tyydyttämiseksi.

Onkin käsien ylös nostamista antaa rahaan liittyvälle tehokkuuteen keskittyvälle toiminnalle ikään kuin yksinoikeus ”talous”-termin määrittelyssä. Vastaavalla katsannolla jopa sosiaalinen pääoma – yhteisön tai yhteiskunnan jäsenten aktiivisuus auttaa toisiaan vastikkeetta, sitoutua yhteiseen toimintaan jne. – voidaan jäsentää vain rahan ja materiaalisen toiminnan kautta esimerkiksi siten, että vahva sosiaalinen pääoma hyödyttää kauppaa ja auttaa yksilöitä oman etunsa tavoittelussa. Tällä logiikalla toimiva yhteisö tietysti menettää sosiaalisen pääomansa varsin nopeasti.

Aikapankki on eräs lukuisista solidaarisuustalouden käytännön sovelluksista. Solidaarisuustalous on läsnä aina kun autamme, vaihdamme, kierrätämme, luomme, rakennamme ja suunnittelemme. Solidaarisuustalous on sosiaalista taloutta, ja se sosiaalisuus on meissä ihmisissä sisään ja yhteyteemme rakennettu.

On rahaa ja rahaa

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Bitcoin on virtuaalivaluutta, jota voi käyttää verkkokaupoissa. Koska se ei ole oikeaa valuuttaa, sitä ei voi esimerkiksi verottaa, kuten ns. oikeaa rahaamme. Valuutan arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan, kuten reaalitaloudenkin valuutoiden yleensä. Valuutan kuplaa vauhditti suuri kysyntä Kyproksen talouskriisin seurauksena: monet sijoittajat siirsivät kriisin pelossa valuuttaansa bitcoin-virtuaalivaluutaksi.

Kuten kuplat ja kuumenemiset usein, myös Bitcoin-kupla puhkesi. Tästä uutisoitiin 11.4. Kuplan mahdollistaa se, että arvo voi vaihdella. Markkinatalouden oppejahan on juuri tuo, että kysyntä ja tarjonta määrittävät hinnan, ja se koskee myös rahan hintaa.

Sekä Bitcoinissa että aikapankissa on kyse eräänlaisesta reaalirahajärjestelmän ulkopuolisesta talousjärjestelmästä. Molemmat ovat ”virtuaalivaluuttaa” joka ei suoranaisesti nivoudu reaalirahaan. Sen sijaan aikapankin aika nivoutuu aikaan, ja siinä mielessä arvo on sidottu johonkin konkreettiseen, jonka tunnemme, vaikka aika ei olekaan materiaalista arvoa. Aikapankissa kysyntä ja tarjonta eivät myöskään määrittele hintaa, sillä hinta on sidottu aikaan. Tässä mielessä kuplaa ei voi syntyä, ellei hinnan määräytymistä jollakin tavalla muuteta.

Erilaisia virallisen rahatalouden ulkopuolisia vaihtoehtoisia järjestelmiä on epäilemättä maailmassa ääretön määrä. Kaikki ihmissuhteemme, joiden eteen teemme jotain ja joista saamme jotain, ovat sellaisia. Eräässä romaanissa ilmiö käsitettiin teknisemmin ja siihen suhtauduttiin arkipäivää voimakkaammin hyödyn näkökulmasta, joten ilmiötä nimitettiin palveluspankiksi. Eräiltä osin sitä aikapankki kuitenkin on, vieläpä foorumilla olevine tileineen ja tilikirjauksineen varsin avoimesti.

Ajattelu on julkisessa keskustelussa varsin pinnalla: taloudellista hyötyä lasketaan suurin piirtein kaikesta, emmekä enää edes kummastele sitä, että metsätaloudessa luonnonsuojelualue ”tuottaa” ”virkistyspalveluja” ”kuluttajille”. Hoito- ja hoivapalveluja mitataan mittareilla, jotka kertovat, montaako ehditään hoitamaan jossakin ajassa. Ei mitata tunnetta, tarpeenmukaisuutta tai onnellisuutta. Niitä onkin vaikea mitata, joskin luottamuksen seurauksia voi mitata: kaupankäynnin ja keskinäisen kanssakäymisen voi typistää mittareihin, mutta kuten myös kansanviisaudessamme toteamme: luottamusta ei voi ostaa, se täytyy ansaita. Sosiaalipsykologit tuntevat mekanismeja, joilla henkilöiden ja ryhmien välistä luottamusta lisätään, mutta se tarkoittaa yhteisiä, tärkeitä tavoitteita, kanssakäymistä, oikeudenmukaisuutta ja johdonmukaisuutta, ei rahaa.

Tässä tulee vielä merkittävä ero ”bittikolikon” ja aikapankin välille. Kolikon arvo on sidoksissa rahataloudellisesti mitattavaan suureeseen, mutta aikapankki on järjestelmä, joka perustuu vastavuoroisuudelle (koko järjestelmän puitteissa) ja luottamukselle.

Yhteisöistä ja yksilöistä

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Vuoden 2013 tammikuussa ilmestyi Helsingin Sanomissa Johanna Korhosen kolumni, jossa hän pohtii sitä, onko ihminen ensisijaisesti yksilö vai osa suurempaa kokonaisuutta. ”Einsteinin mukaan erillisyyden harhasta kannattaa luopua, koska ykseyden ymmärtäminen on tie mielenrauhaan”, kirjoitti Korhonen. Lukiessani aloin miettiä itsekin sitä, miksi nyky-yhteiskunnassa on niin helppoa irtautua yhteisöllisyyden tunteesta ja millä tavoin sitä toisaalta voisi rakentaa.

Mielestäni aikapankit ovat siltä kannalta hyviä yhteisöjä, että niissä osallistumistaan voi säädellä hyvin vapaasti. Voi olla juuri niin aktiivinen kuin haluaa, tai toisaalta osallistua hyvin vähän sellaisessa elämäntilanteessa, jossa ei tarvitse muiden apua tai ei jaksa tai ehdi sitä itse tarjota. Aikapankista ei tarvitse ottaa itselleen sen enempää velvoitetta, kuin mikä tuntuu hyvältä. Monesti tuntuu siltä, että esimerkiksi lasten harrastusten ympärille syntyy yhteisö, joka odottaa kaikilta vanhemmilta panostusta. Aletaan järjestellä kimppakyytejä (mikä on sinänsä hyvä asia), puuhataan rahankeruutempauksia ja kannustetaan vanhempia siirtymään vaikkapa joukkuepeleissä apuvalmentajiksi tai muihin enemmän sitoutumista vaativiin tehtäviin. Vastuuta tarjotaan niillekin, joiden elämäntilanteeseen se ei välttämättä sovi, ja luodaan ainakin jonkinasteista painetta osallistumisesta. Aikapankissa ei tällaista painetta synny, ainakaan silloin kun käyttäjien sallitaan joustavasti olla melko paljonkin miinuksella tai plussalla tovien määrässä.

Itselleni tuli kolumnia lukiessa sellainenkin ahaa-elämys, että olen tainnut itse osata jo luopua erillisyyden harhasta ainakin siltä kannalta, että olen osannut tunnustaa tarvitsevani tiettyihin asioihin apua muilta ihmisiltä ja lähtenyt etsimään kanavia, joissa apua tarjotaan. Olen aiemmin yrittänyt pärjätä itse melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta nykyisin kehtaan ja haluan pyytää apua lastenhoitoon, juhlien järjestelyyn, rakennushommiin ja muihin asioihin, jotka pystyisin toki jollain tavalla hoitamaan itsekin, mutta joku toinen osaa ne paljon paremmin kuin minä. Se ei ole oman yksilöllisyyden unohtamista, vaan oikeastaan sen hyväksymistä – minä yksilönä olen tällainen, ja muut yksilöt yhteisössämme – vaikkapa juuri aikapankkien kautta – täydentävät minua ja taitojani.

Aikapankki sopii aikaan kasvukulttuurin jälkeen

Kirjoittaja: EEVA HOUTBECKERS

Kollegani Paavo Järvensivu kuvaa Helsingin Sanomien jutussa omaa polkuaan ajattelemattomasta kuluttajasta kriittisesti kulutukseen suhtautuvaksi talouskulttuurin tutkijaksi. Nykyisellä kulutuksella ajamme maapallomme monella tapaa vararikkoon eli elämme varsin epäkestävästi. Järjestelmässämme hyvinvointi ja taloudellinen kasvu ovat linkitettyinä toisiinsa, mikä taas edellyttää yhä lisääntyvää kulutusta.

Jutussa Paavo kuvaa miten nykyisessä kulttuurissa meillä ei ole elämää markkinoiden ulkopuolella. Kuluttaminen on länsimaissa hyve. Vaikka kuluttamisen vähentäminen olisi tärkeää, on markkinoista irrottautuminen vaikeaa, sillä meitä jopa kannustetaan kuluttamaan.

Yhtenä esimerkkinä yrityksestä elää kasvukulttuurin jälkeistä aikaa jutussa kuvataan, miten tarjoiluja juhliin ei ostettu kaupasta. Sen sijaan ne pelastettiin kahvilasta, josta ne olivat menossa roskiin. Toinen esimerkki jutussa liittyy siihen, miten Paavo on päättänyt pysähtyä tähän hetkeen ja nauttia muun muassa metsästä.

Tavoite elää kasvukulttuurin jälkeistä aikaa muistuttaa mielestäni aikapankin toimintaa monella tavalla. Stadin Aikapankin arvoissa on mainittu muun muassa ekologinen kestävyys ja kulttuurinen muutos. Siksi aikapankki on sellaista toimintaa, jota voi olla kasvukulttuurin jälkeenkin. Itse asiassa arvioni on, että aikapankkitoiminta tulee lisääntymään räjähdysmäisesti kasvukulttuurin jälkeisessä ajassa.

Joku voisi myös todeta, että aikapankki myös osaltaan ruokkii kasvukulttuuria mahdollistamalla vaihtoa eli luomalla yhdenlaiset markkinat, vaikka rahaa ei liikukaan. Tietynlaisten vaihdantamarkkinoiden luominen ja ylläpitäminen pitää paikkaansa, mutta mielestäni se ei ole ristiriidassa kulutuskulttuurin jälkeisen ajan kanssa: Sen lisäksi, että ihmiset saavat tarvitsemiaan palveluita ja toisinaan tavaroita, aikapankki mahdollistaa ihmisten ja elinympäristön kohtaamisen. Jokainen vaihto on osallistujiensa näköinen.

Aikapankki, kaupunki ja tovivero – paikallistalous ja globaali vastuu

Kirjoittajat: NIKLAS TOIVAKAINEN ja RUBY VAN DER WEKKEN

Helsingin aikapankki (Stadin Aikapankki) perustettiin lokakuussa 2009. Nyt siihen on liittynyt jo yli 2500 jäsentä ja muilla paikkakunnilla on perustettu 35 aikapankkia. Aikapankeissa jäsenet vaihtavat palveluja käyttäen aikapisteitä eli ”krediittejä”. Yksi tunti mitä tahansa työtä on hinnoiteltu aikapankin valuutalla – Stadin Aikapankissa valuutta on tovi. Vuonna 2012 toveja vaihdettiin noin 6000.

Jäseneksi voivat liittyä yhtä hyvin yksilöt kuin osuuskunnat ja yhdistyksetkin. Katso, mitkä yhteisöt ovat liittyneet mukaan
Stadin Aikapankkia luonnehtii jäsenten luoma arvo/käsitekartta, joka ohjaa ja määrittelee toimintaa. Kartan arvot ja käsitteet viittaavat vuorovaikutussuhteita kehittäviin toimintoihin, jotka edistävät tasa-arvoa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ekologista kestävyyttä. Tutustu arvoihin täällä

Paikallistalous — paikallisvaluutta — paikallisvero
Vaikkakaan aikapankista puhuttaessa ei tavallisesti ajatella ammattimaisesti tehtyä työtä, toisinaan kyse on kuitenkin juuri siitä. Samalla Stadin Aikapankissa käytetty tovi toimii valuuttana, jonka voisi määritellä paikalliseksi. Nämä molemmat seikat tekevät Stadin Aikapankista jo olemassa olevan, aktiivisen paikallistaloussysteemin. Jotta aikapankin toiminta voisi saada voimistuvan ja virallisen aseman Helsingin kaupungin paikallistaloutena, on verokysymykseen löydettävä toimiva ratkaisu. Tämä on selvää.Sen sijaan, että odotettaisiin viranomaisilta ratkaisua verokysymykseen, Stadin Aikapankin jäsenet ryhtyivät kehittelemään omaa ratkaisuaan. Jo entuudestaan STAP keräsi kaikista vaihdoista ”sisäistä veroa”, joka kohdistui aina yhteisötilille ja käytettiin Aikapankin yleiseen kehittämiseen ja jäsenten tukemiseen, ks. http://stadinaikapankki.wordpress.com/tietoja/miten-stadin-aikapankki-toimii Vuoden 2012 loppupuolella Stadin Aikapankin jäsenet uudistivat tätä verokäytäntöä. Äänestyksessä he päättivät, että vanhan käytännön  sijaan palvelun myyjä voi nyt kohdistaa veron (2%) valitsemalleen Stadin Aikapankissa mukana olevalle yhteisölle. Tämä uusi toviveromalli on ehdotus, tai kenties jopa vastaus verokysymykseen sekä selvä esimerkki niistä positiivisista sosiaalisista hyödyistä ja potentiaaleista, joita aikapankkitoiminta tarjoaa.


”Normaalin” euroveron lailla, myös tovivero on tapa kohdistaa tuloja/pääomaa ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Koska Stadin Aikapankkia ohjaa sen jäsenten luoma arvo/käsitekartta, yhteisöt, jotka ovat liittyneet Aikapankkiin, ovat nekin sitoutuneet samoihin toimintaperiaatteisiin. Täten toviverotulot menevät suoraan solidaaristen, ekologisten, yhteisöllisten yms. elämäntapojen ja arvojen kehittämiseen. Mielestämme tällainen toiminta soveltuu laajemminkin työkaluksi kulttuurissa ja rakenteissa tarvittaville muutoksille. Aikapankin toiminta on työkalu kaikille aloitteille ja toiminnoille, joiden pyrkimyksenä on uudistaa, tai kenties entisöidä, talousajatteluamme koskemaan tapoja, joilla järjestelemme omaa sekä yhteistä elämäämme: rahallisen voiton tavoittelun sijaan lähtökohtana on ihmisten ja luonnon hyvinvointi. Tämä merkitsee nykyistä globaalia markkinataloutta olennaisesti kyseenalaistavaa talousajattelua, jossa taloudellisen kasvun ja pääomakeskittymisen sijaan talous mielletään paikallisemmaksi ja osallistuvammaksi sekä kunnioitetaan jokaisen ihmisen tasavertaista työpanosta — jokainen tehty työtunti on samanarvoinen.

Tovivero ja Helsingin kaupunki

Vuoden 2012 Helsingin kaupungin lanseeraama globaalin vastuun strategia on merkittävällä tavalla nostanut esille paikallistalouden kehittämisen tarvetta. Strategian lopullisessa versiossa lukee: “Sosiaalisen kestävyyden, kaupunkilaisten omaehtoisen elämän ja talouden vakauden edistämiseksi kaupunki selvittää miten se voi tukea aikapankkien toimintaa”

Mitä tämä tuki voisi olla? Ensireaktio on, että kaupungin on sallittava Stadin Aikapankin itsenäisesti kehittää ja hallinnoida toimintaansa, jotta sen osallistuva ja deliberatiivinen demokraattinen luonne pysyy ennallaan. Koska verokysymys on mitä todellisemmin väistämättömyys, ja koska verokäytäntöjä säätelee eduskunta, Helsingin kaupunki voisi toimia aikapankin tukena ja tovi-verotuksen puolesta puhujana verotusneuvotteluissa. On selvää, että tovi-veroehdotus haastaisi nykyistä verotuslainsäädäntöä jonka takia Helsingin kaupungin tuki olisi merkittävä tekijä. Olennaista olisi, että niin Helsingin kaupunki kuin Suomen Eduskunta myös, tunnistaisi tovi-verotuksen sosiaaliset ja demokraattiset edut ja arvot.  Tämä olisi aito esimerkki siitä, miten edustuksellinen demokratia palvelisi kansan ja yhteisöiden tarpeita ja toiveita! Toisin sanoen sen sijaan, että kaupunki ja eduskunta pyrkisi institutionalisoimaan Aikapankin toimintaa, se voisi tarjota sille tukea esimerkiksi osoittamalla käyttöön tiloja, joissa aikapankin toimintaprosesseja sekä Stadin Aikapankin ja Helsingin kaupungin välistä suhdetta voitaisiin aidon ”alhaalta ylös” -mallin mukaisesti kehittää osallistavien dialogien myötä.

Kaupungin on tärkeätä pitää mielessä, että Aikapankkia eikä siihen liittyvää toviverokäytäntöä saa missään mielessä käyttää julkisten menojen keinotekoiseen säästämiseen. Sen sijaan kaupunki voisi pikemminkin mieltää Aikapankin yhteistyökumppaniksi globaalin vastuun strategiansa mukaisten eettisen ja kestävän talouden pyrkimyksissään. Aikapankkia ja toviveroa voisi kehittää työkaluksi erinäköisiin hankkeisiin, joissa panostettaisiin yhteisöjen voimistamiseen, arvojen luomiseen ja juurruttamiseen sekä julkisen tilan haltuunottoon ihmisten arvojen mukaisesti. Tämä lisäisi ihmisten itsemääräämisoikeutta ja tukisi yhteisöjen vapaata, avointa toimintaa.

Eettistä, osallistavaa lähiluomuruokaa — Aikapankki tukena
Globaali vastuu mielessä pitäen temaattinen aihe, joka olisi tärkeä liittää näihin kehittelyprosesseihin, on paikallinen, osallistava ja luonnonmukainen ruokatuotanto — joka on ollut alusta lähtien yksi Stadin Aikapankin tavoitteista. Myös Suomessa luomuruoasta on tullut iso bisnes, mikä merkitsee, että luomuruokaa on tuotettava halvalla, jos mielii kilpailla markkinoilla. Käytännössä se merkitsee liian pieniä palkkoja merkittävän työn tekijöille sekä pakottaa usein viljelijät keskittymään vain muutaman lajin viljelykseen. Luomutilaosuuskunta, tai pienemmässä mittakaavassa ruokaosuuskunta, joka vuokraa pellon ja pyrkii tuottamaan ruokaa luonnonmukaisesti, eettisesti ja monipuolisesti, tarvitsee suuren määrän ihmisiä sekä varoja palkkauksiin. Aikapankin kautta osuuskuntien ulkopuoliset ihmiset voivat osallistua tilan eri töihin ja talkoisiin ja tovit tarjoavat vaihtoehtoisen korvausmallin. Luomutila tai ruokaosuuskunta voi puolestaan jakaa osan sadostaan toveja vastaan Aikapankin jäsenille. Näin luomuruoka löytää tiensä useampiin ruokapöytiin ja kauppojen luomutarjonta laajenee. Aikapankki on yksi väline eettisen ja osallistavan ruoan tuotannon tukemiseksi: paikallista toimintaa globaalisine seurauksineen.

Tavaraa vai palvelua?

Kirjoittaja: EEVA HOUTBECKERS

Lainasin ensimmäisen kerran tavaraa tovikorvausta vastaan. Vaihto sujui oikein mukavasti. Olen pohtinut ikiaikaista teemaa siitä, miten aikapankki sopii tavaroiden lainaamiseen tai antamiseen toveja vastaan. Aikapankin listoilla näkee aika ajoin ilmoituksia tavarasta, jota halutaan joko antaa tai hankkia toveja vastaan.

Lainauksessa tavaran omistaja pysyy samana. Lainausta toveja vastaan saatetaan pitää kestävämpänä, koska yhtä tavaraa voi käyttää useampi eikä sitä tarvitse olla niin montaa kappaletta. Lisäksi voidaan ajatella, että lainatessa tavara on niin tärkeä omistajalleen, että hän ei halua siitä luopua, mutta hän haluaa että muutkin voivat nauttia siitä. Lainauksen heikkoutena on se, että tavara voi lainauksessa (tahattomasti) vahingoittua tai jopa kadota.

Antaessa tavara saa uuden omistajan toveja vastaan. Silloin käyttökelpoinen tavara löytää uuden kodin ja tavaran luovuttanut saa vaivanpalkaksi toveja. Kestävää tästä tekee se, miten tavara ei päädy roskiin tai unohdu varastoon, vaan sen käyttöikä jatkuu jossakin muualla. Antamisen heikkoutena on se, että useiden innokkaiden tarjoajien myötä viestit saattavat haukata ison osan tiedotteista ja aikapankin luonne ihmisten kohtaamisen ja avun väylänä hämärtyy.

Miten yleisesti tavaran lainaus tai antaminen eroaa palvelusta? Tutkijoiden [1] mukaan palveluita voidaan jakaa ekotehokkuuden näkökulmasta neljään luokkaan: (1) aineettomat palvelut, (2) tulosorientoituneet palvelut, (3) tuoteperustaiset palvelut ja (4) palvelut, joiden valmistuksessa käytetään mahdollisimman vähän materiaaleja. Stadin aikapankin tämänhetkisten listoilla näkyvien tarjottavien ja haettavien vaihtojen näkökulmasta kiinnostavia ovat kolme ensimmäistä luokkaa.

Aineettomissa palveluissa päävaihto kohdistuu palveluun, jota ei voi korvata tuotteella. Tällaista voi olla aikapankissa esimerkiksi valmennus tai hieronta. Nämä palvelut saattavat vaatia kuitenkin jotakin materiaalia toteutuakseen, kuten hierontapöydän.

Tulosorientoituneissa palveluissa olennaista on se, että palvelun lopputulos on tyydyttävä, eikä se millä tavalla palvelu on toteutettu. Aikapankissa tällaisia voisivat olla vaikkapa ruuan laittaminen tai siivous. Muualla kulutuspalveluissa esimerkkinä ovat keskitetyt pilvipalvelut digitaalisen tiedon säilyttämisessä kovalevylle tallentamisen sijasta.

Tuoteperusteiset palvelut liittyvät tuotteen käyttämiseen, vaikka tuotteen omistaja ei vaihtuisikaan. Tällaista palvelua voi olla vaikkapa tavaran huolto, lainaaminen tai käytön opastaminen.  Aikapankissa tämä voi olla ompelua, soitonopetusta tai erilaisten tavaroiden lainaamista.

Kuitenkin samaiset tutkijat [1] toteavat, että ei ole näyttöä, että pelkästään palveluiden suosiminen vähentäisi kokonaiskulutusta ja siten materiaalien käyttöä. Tämä selittyy sillä, että säästyneet resurssit käytetään muunlaiseen valmistukseen ja kulutukseen. Tällä hetkellä ei ole käytössä järjestelmää, joka kannustaisi tai rajoittaisi jättämään palveluiden käytössä säästyneet malmit kaivamatta tai öljyt pumppaamatta.

Näin ollen tavaroiden antaminen aikapankissa toveja vastaan ei ole materiaalin käytön vähentämisen kokonaisuuden kannalta haitallista. Vaikka lainaaminen selkeästi yleistyisi, ei materiaalia jää tuotannossa käyttämättä ilman kulutuksen kokonaiskysynnän selkeää vähentymistä. Tällä hetkellä ja nykyisillä eväillä näin ei ole länsimaisissa yhteiskunnissa käymässä.

Aikapankin kulttuuri ja toimintatavat ovat kuitenkin jo toinen asia. Oma näkemykseni on, että jos tavaroiden antamisesta ei tule aikapankin toiminnan pääasiaa eivätkä tarjousviestit täyty tavarailmoittelusta, on mielestäni aikapankissa tilaa myös tavaroiden antamiselle toveja vastaan.

[1] Heiskanen & Jalas (2003) Can services lead to radical eco-efficiency improvements? – a review of the debate and evidence. Corporate Social Responsibility and Environmental Management, 10 (4), 186-198. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/csr.46/abstract