Aikapankista ja yhteiskuntamuodosta

Kirjoittaja: LIEKO L.

Inari Juntumaa kirjoitti kiinnostavasti tässä blogissa ajatuskokeesta aikapankista rahatalouden ulkopuolella. Hän kirjoitti, että Adam Smithin käsite näkymätön käsi liittyisi vaihtoon – samaa mieltä olen ainakin siitä, että Smithin ajatukset ovat usein väärin ymmärrettyjä ja niitä käytetään hokemina kaikkien, myös nykyisen, kapitalismin muotojen perustelemiseksi. Inari kirjoitti mielestäni perustellusti aikapankkitoiminnan liittyvän oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Jäin kuitenkin miettimään, hahmotteliko Inari aikapankki-ajatuskokeena jutussaan yhteiskuntajärjestelmänä jonkinlaista sosialismia. (Eli kaikille tarpeidensa mukaan ja jokainen antaa sellaisen panoksen työtään kuin voi. Niinkö?)

Nimimerkki Valkoturkki kirjoitti kommenttina Inarille mm. sen, ettei nykyinen järjestelmä toimi. Näinhän se on. Eliitti kerää voitot. Osa ihmisistä näkee nälkää ja esim. EU:ssa ruuasta 50 % päätyy jätteisiin. Ei kait nykyistä järjestelmää kukaan eettisesti ajatteleva ihminen voi puolustaa, mikäli ei itse satu kuulumaan siihen 1 %:n eliittiin, joka kerää voitot. Ongelmaksi jää kuitenkin se, jota Valkoturkkikin pohdiskeli eli: mitä tilalle? Tuskin ORAVANNAHKA-VAIHTO-TALOUTEEN – jota aikapankki edustaa – paluu on enää mahdollista vaan rahaa tarvitaan vaihdoissa.

Tai onko kyse siitä, että nykyinen kapitalismin muoto, joka on mielestäni riistokapitalismia, on kehittynyt liian pitkälle ja eronnut aikaisemmista kapitalismiin kuuluneista eettisistä periaatteista? Näinä periaatteina pidän valtiovaltojen harjoittamaa talouden säännöstelyä ja niiden puuttumista ylisuuriin voittoihin, kartelleihin ja keskittymiin.

Ei kai 2010-luvulla kukaan ehdota sosialismia ratkaisuksi nykyisen järjestelmän toimimattomuuteen? (Tästä herääkin minulle kysymys: eikö viha enää ulotukaan 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla nuoruutensa viettäneisiin vasemmistolaisiin? Olisivatko tuon ajan nuoret saaneet vihdoin anteeksiannon? Tai tietysti osa heistä keksi hyvissä ajoin muuttaa suuntansa laululiikkeen parista yritysjohtajiksi, kuten Jorma Ollila tai Bror Wahlroos.) Tai olenko ymmärtänyt kaiken väärin?

Advertisement

Stadin Aikapankki: sitä saa, mitä tilaa

Kirjoittaja: LIEKO L.

Stadin Aikapankki on pelastanut minut useamman kerran pulasta. Kerron tässä liittymisestäni Stadin Aikapankkiin ja sitä kautta saamastani avusta muutossa.

Loppusyksyllä 2010 sairastin vakavan keuhkokuumeen ja jouduin sairaalaan sen takia. Vakavasta sairaudesta toipuminen kesti kuukausia ja sinä aikana katselin lähinnä digiboksin nauhoituksia, joita oli kertynyt valtava määrä. Sairastelu meni mukavasti: kun heittäydyin sohvalle TV:n ääreen ja vedin peittoa päälleni, hyppäsi rakas kissani Essi samaisen peiton alle jalkoihini nukkumaan. Sairaudesta toipuminen oli ihanaa aikaa, kun kissa kehräsi ja nuoli jalkojani ja minä katselin elokuvia. Sitten minulla paljastui kasvain nenässä ja jouduin leikkausjonoon.

Tämän johdattelun jälkeen varsinaiseen aikapankki-asiaan: seuraavan vuoden alussa sain yllättäen mahdollisuuden muuttaa uuteen ja sellaiseen asuntoon, johon olin halunnut pitkään päästä. Ymmärsin heti, että vaikka uusi asunto vaikutti houkuttelevalta – ja siinä oli Essillekin yli 5 metrin pituinen parveke -, realistiset mahdollisuuteni hoitaa muutto olivat nollilla. Ystävänikin olivat useimmat jo 50 – 60 ikävuoden paikkeilla, osalla kaikenlaisia sairauksia ja useimmilla kaikki mehut imevä työ, jonka jälkeen pakollisten kotirutiinien tai teini-ikäisten lasten menojen vahtiminen oli jo suurteko. Sitten elämääni tuli mukaan se napakymppi: liityin Stadin Aikapankkiin.

Muuttoni lähestyessä löysin aikapankista reippaan, minua nuoremman, mukavan, helsinkiläisen naisen. Hän tuli auttamaan minua pakkaamisessa, koska ongelmanani oli se, että nenäni leikkauksen jälkeen se tuppasi vuotamaan verta, kun pidin päätäni alaspäin. Samainen aikapankin sankaritar osoittautui myös maailman tehokkaimmaksi siivoojaksi, koska hän oli kauan sitten tehnyt siivouksia yrityksissä. Vaikka minua melkein itketti, kun en saanut uuden asuntoni lattiaa puhtaaksi vaan siinä oli epämääräisiä viimeisen vuosikymmenen käytön aikaisia raitoja ja pinttymiä, aikapankin pelastava enkelini ei jäänyt neuvottomaksi. Hänen opastuksellaan tuli vuokrattua siivousalan liikkeestä asianmukainen lattianhoitokone ja ostettua tarkoitukseen sopivat pesu- ym. aineet. Itsehän – eikä tuttavapiiristäni kukaan mukaan – en olisi uskaltanut edes käyttää moista tehovälinettä. Kokeneena koneen käyttäjänä tämä aikapankista tullut avustajani sai lattian kiiltämään ja hohtamaan. En ollut uskonut tämän olevan mahdollista edes suurimmissa unelmissani.

Seuraava vaihe uuden asunnon kunnostamisessa oli lattian lisäksi kaappien, ovien, ikkunoiden ja sälekaihtimien ym. pesu. Tämäkin työ sujui joutuisasti ja tehokkaasti, kiitos samaisen aikapankkilaisen ja lainatun höyrypesurin. Minulla oli tosin vaikeuksia pysyä mukana tämän minua nuoremman tehopakkauksen työn tahdissa; usein minua huimasi ja väsytti mielettömästi, kun yritin tehdä avustavia tehtäviä hänen vauhdissaan.

Uusi asunto saatiin kuin saatiinkin kuntoon ja aikapankin kautta tullut auttava nuori nainen liimaili vielä tapettejakin. Muistan suurella kiitollisuudella tätä naista, joka auttoi minua niin tarmokkaasti muutossani ja siihen liittyvissä siivouksissa. Kuntoni oli siihen aikaan niin huono vähän aikaa sitten sairastetuista sairauksistani johtuen, etten yksin olisi ikinä selvinnyt moisista tehtävistä.

Aikapankin kautta saamani apu ei jäänyt tähän yhteen henkilöön vaan kaksi reipasta miestä olivat myös auttamassa muutossa. Yksi mies oli mukana purkamassa kaksi suurta kirjahyllyä ja kuljettamassa osan muutettavista tavaroista farmariautollaan uuteen asuntoon – purkuhommakin olisi jäänyt minulta itseltäni tekemättä. Minulla oli taas täysi työ pysytellä kovassa tahdissa mukana avustavissa tehtävissä, kun yritin pyyhkiä hyllyjen levyjä samalla vauhdilla kuin kiivas kirjahyllyjen purku tapahtui.

Muuttoon liittyvää apua sain myös toiselta aikapankin tehokkaalta mieheltä, joka tuli korjaamaan varastoon menevän hyllykön, korjasi muutossa katkenneen kirjoituspöydän jalan, porasi seiniin kiinnikkeet kaapeille ja lampuille sekä antoi yksityiskohtaiset ohjeet seinien kittaukseen näyttämällä itse esimerkillisesti, miten se tapahtuu.

Kaikkiin muuttoon liittyvät työt näiden kolmen aikapankkilaisen kanssa sujuivat hyvin, sanoisin suorastaan: ammattimaisesti. Yllättävää minusta oli se, että nämä ihmiset osasivat myös ehdottaa sellaisia ratkaisuja tiettyjen töiden tekemiseen, joiden olemassaolosta minulla ei ollut tietoa. Vaikka kaikki työt tehtiin tehokkaasti, lisäsi tilanteiden ns. kodikkuutta se, että kahdella aikapankkilaisella oli pari kertaa lapsensa mukana. Olihan se somaa, kun isä sahaa ja rakentaa ja pieni jälkikasvu konttaa siinä lähellä ja yrittää matkia esikuvaansa.

Nyt muutosta on pitkälti yli vuosi. Olemmeko onnellisia? Mitä opimme?

Kissani Essi ei pitänyt muutosta – kissathan kiintyvät tiettyyn paikkaan eivätkä haluaisi luopua siitä. Nyt sillä on kuitenkin pitkä, aurinkoinen parveke, jossa se joskus voi seurata jännittävien lokkien lentoa. Essillä on myös toisella puolella taloa aitopaikkansa – valitettavasti se valtasi atk-pöytäni – seurata muita lintuja pesissään, oravia ja pihalla liikkuvia kissoja ja koiria. Ehkä Essi on jo antanut minulle anteeksi muuttoon liittyvät hankaluudet, koska se tulee taas kanssani peiton alle ja käy jalkoihini nukkumaan ja kehräämään.

Opin muutosta sen, että koska tällainen nerokas Stadin Aikapankki on olemassa, voin laulun sanoin ”saada sen, mitä tilaan” ja tarvitsen. Tietysti monenlaisia palveluita voi hankkia kaupallisten yritysten kautta, mutta siihen meillä kaikilla ei ole riittävää varallisuutta. Aikapankki mahdollistaa sen, että vähillä rahoilla elävä voi saada sellaisia palveluita, joita tarvitsee. Vähäväkinenkin, tai heikkokuntoinen kuten minä olin tässä esimerkkitapauksessani sairasteluni jälkeisessä muutossa, hyötyy aikapankin toiminnasta: hän voi saada sellaista apua, jota ei itse pysty tekemään ja sitten taas tehdä vaihtona sellaista, johon pystyy. Aikapankin kautta olen tavannut vain todella mukavia ihmisiä, en yhtään ns. perisuomalaista rautakaupan myyjän tyyppistä ihmistä, jolle kaikki työ ja toiminta ovat kärsimystä.

Onnellisuus on kokonaisuutena niin vaikea käsite, että jätän sen käsittelyn johonkin toiseen kirjoitelmaani. Yhteisöllisyyden kokemus aikapankkilaisten kanssa oli niin herättelevä kokemus minulle, että uskaltauduin siihen, mitä olin vuosikymmenet suunnitellut: ryhdyin toimimaan aktiivisesti uuden taloni talotoimikunnassa. Talotoimikunnassa tavoitteenamme on lisätä asukkaiden viihtyvyyttä, keskinäistä kanssakäymistä ja parantaa asuinympäristöämme. Ja sekin toimii, kuten aikapankki.

Tavara ei tietenkään tuo onnellisuutta ja jätän aiheen muuttoon liittyvästä tavaran paljoudesta toiseen kertaan. (Totuuden nimissä, mikäli joku sukulaisista tai ystävistäni sattuisi lukemaan tätä, niin kerron vielä, että kyllä hekin auttoivat muutossa.) Stadin Aikapankin kautta tullut apu kuitenkin järisytti minua. Se opetti minulle, että kannattaa antaa hyvän kiertää. Kun teet jotain hyvää toiselle ihmiselle – auttamalla häntä – voit olettaa jonkun toisen ihmisen auttavan sinua. Hyvällä on taipumus kiertää.