Tavaraa vai palvelua?

Kirjoittaja: EEVA HOUTBECKERS

Lainasin ensimmäisen kerran tavaraa tovikorvausta vastaan. Vaihto sujui oikein mukavasti. Olen pohtinut ikiaikaista teemaa siitä, miten aikapankki sopii tavaroiden lainaamiseen tai antamiseen toveja vastaan. Aikapankin listoilla näkee aika ajoin ilmoituksia tavarasta, jota halutaan joko antaa tai hankkia toveja vastaan.

Lainauksessa tavaran omistaja pysyy samana. Lainausta toveja vastaan saatetaan pitää kestävämpänä, koska yhtä tavaraa voi käyttää useampi eikä sitä tarvitse olla niin montaa kappaletta. Lisäksi voidaan ajatella, että lainatessa tavara on niin tärkeä omistajalleen, että hän ei halua siitä luopua, mutta hän haluaa että muutkin voivat nauttia siitä. Lainauksen heikkoutena on se, että tavara voi lainauksessa (tahattomasti) vahingoittua tai jopa kadota.

Antaessa tavara saa uuden omistajan toveja vastaan. Silloin käyttökelpoinen tavara löytää uuden kodin ja tavaran luovuttanut saa vaivanpalkaksi toveja. Kestävää tästä tekee se, miten tavara ei päädy roskiin tai unohdu varastoon, vaan sen käyttöikä jatkuu jossakin muualla. Antamisen heikkoutena on se, että useiden innokkaiden tarjoajien myötä viestit saattavat haukata ison osan tiedotteista ja aikapankin luonne ihmisten kohtaamisen ja avun väylänä hämärtyy.

Miten yleisesti tavaran lainaus tai antaminen eroaa palvelusta? Tutkijoiden [1] mukaan palveluita voidaan jakaa ekotehokkuuden näkökulmasta neljään luokkaan: (1) aineettomat palvelut, (2) tulosorientoituneet palvelut, (3) tuoteperustaiset palvelut ja (4) palvelut, joiden valmistuksessa käytetään mahdollisimman vähän materiaaleja. Stadin aikapankin tämänhetkisten listoilla näkyvien tarjottavien ja haettavien vaihtojen näkökulmasta kiinnostavia ovat kolme ensimmäistä luokkaa.

Aineettomissa palveluissa päävaihto kohdistuu palveluun, jota ei voi korvata tuotteella. Tällaista voi olla aikapankissa esimerkiksi valmennus tai hieronta. Nämä palvelut saattavat vaatia kuitenkin jotakin materiaalia toteutuakseen, kuten hierontapöydän.

Tulosorientoituneissa palveluissa olennaista on se, että palvelun lopputulos on tyydyttävä, eikä se millä tavalla palvelu on toteutettu. Aikapankissa tällaisia voisivat olla vaikkapa ruuan laittaminen tai siivous. Muualla kulutuspalveluissa esimerkkinä ovat keskitetyt pilvipalvelut digitaalisen tiedon säilyttämisessä kovalevylle tallentamisen sijasta.

Tuoteperusteiset palvelut liittyvät tuotteen käyttämiseen, vaikka tuotteen omistaja ei vaihtuisikaan. Tällaista palvelua voi olla vaikkapa tavaran huolto, lainaaminen tai käytön opastaminen.  Aikapankissa tämä voi olla ompelua, soitonopetusta tai erilaisten tavaroiden lainaamista.

Kuitenkin samaiset tutkijat [1] toteavat, että ei ole näyttöä, että pelkästään palveluiden suosiminen vähentäisi kokonaiskulutusta ja siten materiaalien käyttöä. Tämä selittyy sillä, että säästyneet resurssit käytetään muunlaiseen valmistukseen ja kulutukseen. Tällä hetkellä ei ole käytössä järjestelmää, joka kannustaisi tai rajoittaisi jättämään palveluiden käytössä säästyneet malmit kaivamatta tai öljyt pumppaamatta.

Näin ollen tavaroiden antaminen aikapankissa toveja vastaan ei ole materiaalin käytön vähentämisen kokonaisuuden kannalta haitallista. Vaikka lainaaminen selkeästi yleistyisi, ei materiaalia jää tuotannossa käyttämättä ilman kulutuksen kokonaiskysynnän selkeää vähentymistä. Tällä hetkellä ja nykyisillä eväillä näin ei ole länsimaisissa yhteiskunnissa käymässä.

Aikapankin kulttuuri ja toimintatavat ovat kuitenkin jo toinen asia. Oma näkemykseni on, että jos tavaroiden antamisesta ei tule aikapankin toiminnan pääasiaa eivätkä tarjousviestit täyty tavarailmoittelusta, on mielestäni aikapankissa tilaa myös tavaroiden antamiselle toveja vastaan.

[1] Heiskanen & Jalas (2003) Can services lead to radical eco-efficiency improvements? – a review of the debate and evidence. Corporate Social Responsibility and Environmental Management, 10 (4), 186-198. http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/csr.46/abstract

Advertisement

Oleskelupakko

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Vaikuttaa siltä, että virallisen ja järjestäytyneen yhteiskunnan näkökulmasta rahataloudellisen järjestelmän ulkopuolinen oleskelu on jotakin negatiivista. Presidentti Niinistön uudenvuoden puhetta on tulkittu varsin monesta näkökulmasta, ja myöskin käsite oleskeluyhteiskunta on saanut osansa julkisuudessa. Niinistöhän sanoi: ”Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.”

Sivuutan huolettomasti ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömän työn ja tyydyn näkökulmaan, jota oletan presidentin tarkoittaneen: työn tekijää ei tule arvottaa sen mukaan, minkä verran rahataloudellista tuottoa hänen työnsä tuottaa. Tässä asiassa olen samaa mieltä. Perässä tuleva sivulause on jo monimutkaisempi kysymys, jos ajatellaan lausuman jatkavan samaa ajatusta mutta olevan poissulkeva; ikään kuin palkkatyön etsiminenkin – etsijän uurastus – on arvokasta. Entäpä muu uurastus kuin palkkatyön etsimiseen suuntautuva?

Tästä päästäänkin varsinaiseen kysymykseen. Oleskeluyhteiskunnassa voidaan oleilla rahatalouden ja virallisten rakenteiden ulkopuolella, sivussa, lomittain, tuottamatta rahataloudessa mitattavaa hyötyä. Tämä ei toki tarkoita samaa kuin omien mahdollisuuksien sysääminen sivuun muiden kattauksiin keskittyen, joten kirjoittelen hieman presidentin ohi, vaikka en tiedäkään, missä määrin on yhteiskunnallinen ongelma omien mahdollisuuksien sivuun sysääminen muiden kattausten äärellä, jos oletamme passiivisuuden olevan tarkoituksellista, passivoituneen työhön riittävässä fyysisessä ja henkisessä terveyden tilassa sekä töitä löytyvän. Näiden jälkeen voidaankin kiinnittää huomio työhön: mitä se arvokas työ on? Kertaalleen jo opimme, että kaikki sellainen on arvokasta.

Työttömyys on Suomessa 7-8 %. Kun yleinen taloustilanne on sellainen, jolloin on (pitkien nousukausien jälkeen) aiempaa vähemmän töitä tarjolla, voitaneen kysyä uudestaan, millainen yhteiskunnallinen ongelma on tavoitteellinen passiivisuus (sen lisäksi, että se on hauskasti paradoksi) rahataloudellisen järjestelmän piiristä. Muutama vuosi takaperin alennettiin alle 25-vuotiaiden alimpia toimeentulotukia. Nuorisotyöttömyys on viimeksi ollut nousukauden huipulla vuonna 2008 vain 15 % kieppeillä, sittemmin taas yli viidesosa nuorista on ollut työttömänä.

Iso-Britannian alkulähteillään aikapankki oli ilmeisesti eräänlainen vastaus virallisen ja järjestäytyneen yhteiskunnan piiristä syrjäytyneelle osalle. Suomessa putoaa lisääntyvä joukko ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta perusturvalle, minkä voisi päätellä jo hitaasti kasvavasta työttömyysprosentista. Aikapankin hyödyt ovat rahataloudellisesti mittaamattomia – monella tavalla.

Aineettomien lahjojen pankki

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Joka vuosi joulun tienoilla kaupat pursuavat leluja, keittiöhärveleitä, yöpaituleita, aamutossuja, kirjoja, kosmetiikkaa ja viihde-elektroniikkaa, joita ihmiset kantavat kotiin kassikaupalla, paketoivat ja lahjoittavat perheelleen ja ystävilleen. Joulun jälkeen osa lahjoista käydään vaihtamassa kaupassa johonkin mieleisempään, ja osa jää seisomaan kodin nurkkiin käyttöä vailla, koska sitä ei ehditä tai kehdata palauttaa kauppaan.

Joka vuosi joulun jälkeen mietin, miksi ihmiset eivät hanki läheisilleen enemmän aineettomia lahjoja. Uusi DVD katsotaan kerran, munankeitin herättää lähinnä hilpeyttä kunnes unohtuu kaapin pohjalle ja suurin osa vaatelahjoista ei sovi yhteen lahjan saajan maun kanssa. Lahjakortit puolestaan ovat usein melko kalliita – jo muutaman kerran hieronta tai aika kosmetologille saattaa olla lahjan antajalle liian kallis panostus.

Olisiko mahdoton ajatus, että ensi jouluna pukin kontista löytyisi kasa kirjekuoria, joiden sisältä paljastuisi toinen toistaan upeampia aineettomia lahjoja. ”Lahjoitan sinulle 10 puolen tunnin niska-hartiahierontaa”, ”Leivon sinulle sämpylöitä ja pullia pakastimen täyteen”, ”Vuoden ajan lupaan hoitaa lapsiasi 2 kertaa kuukaudessa”.

Entä jos tuntuu siltä, että omat kyvyt eivät riitä vastaanottajalle sopivan palveluksen tekemiseen? Ehkä ratkaisu tähän löytyisi aikapankista. Kirjekuoressa voisikin olla viesti, jossa lukee jotain tämän tapaista: ”Kuulun paikalliseen aikapankkiin, josta olen löytänyt paljon erilaisia palveluita arkeani helpottamaan. Katsotaan yhdessä aikapankista, mitä palveluita sieltä löytyisi sinulle. Lupaan kustantaa sinulle aikapankin käyttäjien palveluita yhteensä 10 tovilla”.

Tehdään ensi joulusta vähän vähemmän materiakeskeinen!

Tulevaisuuden Tovi

Kirjoittaja: MIKKO NIEMELÄ

Uutisista kuuluu talouden kannalta ikäviä juttuja, aina velkakriisistä köyhyyteen. Näihin ongelmiin on useita syitä, mutta juurisyistä tärkein lienee itse vaihdon välineen luontiprosessin ongelma. Kun koko talous perustuu velan – eli rahan – lisäämiseen, koska korkoa ei luoda järjestelmään missään vaiheessa. Vähimmäisvaranto-terminkin voi heittää jo roskakoppaan, sillä säännöt muuttuvat aina pelin edetessä.

Koron luoman aukon vuoksi järjestelmään luodaan kuplia, jotta lukuja saataisiin jotenkin täsmäämään. Tässä ilmenee sekin, että mitä isompi valuutta-alue, sen traagisemmat kerrannaisvaikutukset. Tästä päästäänkin siihen, kuinka paljon fiksumpi järjestelmä on käytössä meidän CES-aikapankeissamme.

Itse valuutta perustuu ensisijaisesti kuvaamaan käytettyä aikaa, Tovia. Kyseessä on lupaus palauttaa “lainaamansa” aika takaisin auttamalla kanssaihmistä. Näin ollen verkostoitumalla voidaan paikallisesti lisätä yhteistä hyvää murehtimatta tilin saldosta.

Toveissa ei ilmene korkeaa inflaatiota, sillä aika on riippumatta laskutavasta jokaiselle sama ja kaupankäynnissä voidaan sopijapuolten kesken määritellä arvoa, esim. kasvien kastelun loman aikana tai taulun maalaus. Eli joustoa voi pienessä mittakaavassa olla, sillä tämä paikallisvaluutta on ihmisiä varten, ei toisinpäin.

Tulevaisuutta silmälläpitäen on todennäköistä, että palkkatyö pikkuhiljaa menettää merkityksensä ja siirrytään perustuloon, jolloin meillä on paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseämme. Vapaaehtoiseen tekemiseen käytettävä aika tulee lisääntymään ja siinä mielessä me aikapankin käyttäjät olemme edelläkävijöitä.

Voisin kuvitella, että tulevaisuudessa vaihdon välineet monimuotoistuvat ja samalla kun niiden yhteensopivuutta kehitetään, kukin voi valita haluamansa tavan hoitaa vaihtokauppaa. Mahdollisesti tullaan näkemään osuuskuntatoiminnan ja kooperatiivien paluu, jolloin teknologian avulla päästään kohottamaan omavaraisuusastetta.

Lopputuloshan on meistä ihmisistä kiinni, kuka tahansa voi levittää sanaa uusista mahdollisuuksista ja sosiaalinen media varsinkin on tähän mainio työkalu. Onhan se hyvä varautua pahan päivän varalle. Mielestäni on järkevää miettiä yhdessä, mitä tulevaisuudelta haluamme.

Omatoimisuus ja vaihdon lyhytkestoisuus viehättävät

Kirjoittaja: EEVA HOUTBECKERS

Vuoden kääntyessä kohti loppua erosin joistakin ammatillisista ja harrastusyhdistyksistä, joiden asia on edelleen kannatettava, mutta joiden passiivinen jäsenyys ei tuntunut enää mielekkäältä. Halusin jonkin lisäsyyn jäsenyydelle kuin jäsenmaksun maksamisen vuosittain, enkä keksinyt yhtäkään nykyiseen elämäntilanteeseeni sopivaa. Siksi erosin niistä. Osassa eroamistani yhdistyksissä olennaista on järjestää tapaamisia muiden samanhenkisten kanssa. Valitettavasti työssäkäyvänä vanhempana en paljon perhettäni näkisi jos edes osassa näistä tapaamisista kävisin, sillä tapaamiset kun ovat usein iltaisin tai viikonloppuisin.

Kuitenkin pysyn edelleen Stadin Aikapankissa eikä mieleeni edes tullut siitä eroaminen. Koska aikapankin toiminta on omaehtoista ja silti läpinäkyvää, on perheellisenä mahdollista toimia kuten itselle parhaiten sopii. Silti aikapankki on mielestäni hyvin merkityksellistä, vaikka jokainen luo oman siihen oman suhteensa. Joku on aktiivinen vaihtaja monella osa-alueella, toinen vaihtaa harvakseltaan ja kolmas taas suppeasti vain tietystä teemasta.

Erityisen kiehtovaa aikapankissa on juuri omaehtoisuus. Toiminnan voi muokata omannäköisekseen tarjoamalla ja vastaanottamalla itselle mielekkäitä palveluksia. Toimintaan sitoutuu juuri palveluksen verran, puolin ja toisin. Tämä vapaus valita sekä ajallinen lyhytkestoisuus on melkoisen harvinaista vapaaehtoistoiminnassa. Niissä järjestöissä, joissa olen aikaisemmin toiminut, tämä ei olisi ollut edes mahdollista, sillä vapaaehtoiset käytännössä mahdollistivat koko toiminnan ylläpidon. Tietenkin Stadin Aikapankissa on myös vapaaehtoisia, sillä järjestelmä ei olisi käytännön toteutuksen osalta mahdollinen ilman heidän panostaan.

Kuitenkin merkityksellisen liikkeen aikapankista tekevät sen käyttäjät: käyttäjien jatkuvat vaihdot tekevät heidän elämästään taas hieman sujuvampaa ja iloisempaa. Pienet, uniikit ja ihmisenkokoiset panokset lähimmäisen ja itseni puolesta tekevät aikapankkitoiminnasta varsin viehättävää.