Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2013

Mitä on talous?

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Talous liittyy siihen rahaan ja silleen, eikö niin? Talous on aika vaikea kokonaisuus ja talouspoliittisesta keskustelusta on vaikea saada selkoa? Arkikielessä taloudellinen tarkoittaa yleensä samaa kuin rahan suhteen tehokas, varmasti myös tuottava.

Valtioiden ja valtioiden yhteenliittymien talouspolitiikka on tietysti toinen kysymys. Tässä yhteydessä puutun vain sitä laajempaan ilmiöön: rahaan sidottu ymmärrys taloudesta on auttamattoman suppea! Talous voidaan nähdä huomattavasti laajemmin: mekanismina tai toimintana, jonka tehtävänä on tyydyttää kaikenlaisia, myös ekologisia ja sosiaalisia tarpeita. Kuten Brasilian solidaarisuustalouspuoleen tutustunut Sanna Ryynänen Suomen Sosiaalifoorumin teemakeskustelussa totesi, taloudellisen toiminnan lähtökohta tulisi olla kaikkien tarpeiden tyydyttäminen. Tähän aikapankki- ja solidaarisuustalousaktivisti Ruby Van Der Wekken jatkoi, että kyse on sosiaalisesta toiminnasta ja sosiaalisista tarpeista.

Tällainen talousymmärrys ei keskity suinkaan vain rahatalouteen eikä taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan, vaan käsite sisältää kaikenlaisen eri tavoin taloudellisen – sosiaalisen, ekologisen, poliittisen, yhteisöllisen, kulttuurisen, historiallisen, verbaalisen, fyysisen – toiminnan ihmisten välillä. Juuri ymmärrys siitä, että eri tavoin taloudellista toimintaa on lähes kaikki ihmisten välinen toiminta ilman välittömän voiton tai oman edun tavoittelua, on solidaarisuustalouden ytimessä. Kyse on yhteisestä taloudellisesta toiminnasta yhteiseksi hyväksi, yhteisten tarpeiden tyydyttämiseksi.

Onkin käsien ylös nostamista antaa rahaan liittyvälle tehokkuuteen keskittyvälle toiminnalle ikään kuin yksinoikeus ”talous”-termin määrittelyssä. Vastaavalla katsannolla jopa sosiaalinen pääoma – yhteisön tai yhteiskunnan jäsenten aktiivisuus auttaa toisiaan vastikkeetta, sitoutua yhteiseen toimintaan jne. – voidaan jäsentää vain rahan ja materiaalisen toiminnan kautta esimerkiksi siten, että vahva sosiaalinen pääoma hyödyttää kauppaa ja auttaa yksilöitä oman etunsa tavoittelussa. Tällä logiikalla toimiva yhteisö tietysti menettää sosiaalisen pääomansa varsin nopeasti.

Aikapankki on eräs lukuisista solidaarisuustalouden käytännön sovelluksista. Solidaarisuustalous on läsnä aina kun autamme, vaihdamme, kierrätämme, luomme, rakennamme ja suunnittelemme. Solidaarisuustalous on sosiaalista taloutta, ja se sosiaalisuus on meissä ihmisissä sisään ja yhteyteemme rakennettu.

Mainokset

Lapset ja aikapankin yhteisöllisyys

Kirjoittaja: LEILA S.

Kun olin lapsi, äitini kertoi minulle joka ilta tarinoita omasta lapsuudestaan 1940- ja 1950-luvuilla. Äitini Lapsuuteni tarinoissa sähköä ja vettä ei vielä tullut koteihin, mutta lämpöä tuntui silti riittävän. Televisiota ei kylän perheissä ollut, mutta viihdytyksestä kävivät jokapäiväiset visiitit naapurissa kotimatkalla ja iltamat viikonloppuisin. Pappani toimi epävirallisena kuoharina ja kävi kastroimassa oman kylän ja lähipitäjien porsaat. Kaikki tunsivat kaikki. Yksi kyläläisistä toimi puolestaan koko kylän yhteisenä joulupukkina ja kiersi kaikki kylän lapsiperheet. Raha ei vaihtanut omistajaa. Se oli sitä yhteisöllisyyttä.

Oma lapsuuteni kului pienessä kylässä 80-luvulla. Naapurit pysyivät tiukasti omien kotiseiniensä sisällä. Minä leikin kotiin tullessani naapurintyttöä, ja äitini esitti kilttiä naapurintätiä, joka tarjoili minulle eteisen penkille mehua. Siinä vaihdeltiin kuulumisia iloisesti. Leikimme yhteisöllisyyttä.

2000-luvulla Suomessa alkoi jälleen syntyä uudenlaista, mutta samalla hyvin perinteistä yhteisöllisyyttä. Niistä yksi muoto on aikapankkitoiminta. On ollut hyvä kasvattaa lapsia yhteisöllisyydessä. Olemme lasten kanssa hoitaneet toisten aikapankkilaisten kissoja, pesseet ikkunoita ja avittaneet tarvittaessa tavaroiden kuljetuksissa. Olemme siinä samalla rupatelleet ja kahvitelleet aikapankkilaisten kanssa. Meillä on ollut aikapankkilaisia kanssani lapsiamme kaitsemassa, yhdessä olemme maalanneet ikkunanpuitteita, yhdessä on suunniteltu ompelutöitä. Monesti on lopuksi halattu. On ilo, että lastemme ei tarvitse leikkiä yhteisöllisyyttä. Ovet ovat henkisesti auki. Ja usein fyysisestikin.

Aikapankkitoiminnan ja yhteisöllisyyden myötä lapsemme ovat kasvaneet samalla kokemaan toisten auttamisen ja avun vastaanottamisen luonnolliseksi. Todellista vahvuutta kun ei ole yksin sinnittely vaan voimien yhdistäminen. Pave Maijasen sanoin: Sillä jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.

 

 

On rahaa ja rahaa

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Bitcoin on virtuaalivaluutta, jota voi käyttää verkkokaupoissa. Koska se ei ole oikeaa valuuttaa, sitä ei voi esimerkiksi verottaa, kuten ns. oikeaa rahaamme. Valuutan arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan, kuten reaalitaloudenkin valuutoiden yleensä. Valuutan kuplaa vauhditti suuri kysyntä Kyproksen talouskriisin seurauksena: monet sijoittajat siirsivät kriisin pelossa valuuttaansa bitcoin-virtuaalivaluutaksi.

Kuten kuplat ja kuumenemiset usein, myös Bitcoin-kupla puhkesi. Tästä uutisoitiin 11.4. Kuplan mahdollistaa se, että arvo voi vaihdella. Markkinatalouden oppejahan on juuri tuo, että kysyntä ja tarjonta määrittävät hinnan, ja se koskee myös rahan hintaa.

Sekä Bitcoinissa että aikapankissa on kyse eräänlaisesta reaalirahajärjestelmän ulkopuolisesta talousjärjestelmästä. Molemmat ovat ”virtuaalivaluuttaa” joka ei suoranaisesti nivoudu reaalirahaan. Sen sijaan aikapankin aika nivoutuu aikaan, ja siinä mielessä arvo on sidottu johonkin konkreettiseen, jonka tunnemme, vaikka aika ei olekaan materiaalista arvoa. Aikapankissa kysyntä ja tarjonta eivät myöskään määrittele hintaa, sillä hinta on sidottu aikaan. Tässä mielessä kuplaa ei voi syntyä, ellei hinnan määräytymistä jollakin tavalla muuteta.

Erilaisia virallisen rahatalouden ulkopuolisia vaihtoehtoisia järjestelmiä on epäilemättä maailmassa ääretön määrä. Kaikki ihmissuhteemme, joiden eteen teemme jotain ja joista saamme jotain, ovat sellaisia. Eräässä romaanissa ilmiö käsitettiin teknisemmin ja siihen suhtauduttiin arkipäivää voimakkaammin hyödyn näkökulmasta, joten ilmiötä nimitettiin palveluspankiksi. Eräiltä osin sitä aikapankki kuitenkin on, vieläpä foorumilla olevine tileineen ja tilikirjauksineen varsin avoimesti.

Ajattelu on julkisessa keskustelussa varsin pinnalla: taloudellista hyötyä lasketaan suurin piirtein kaikesta, emmekä enää edes kummastele sitä, että metsätaloudessa luonnonsuojelualue ”tuottaa” ”virkistyspalveluja” ”kuluttajille”. Hoito- ja hoivapalveluja mitataan mittareilla, jotka kertovat, montaako ehditään hoitamaan jossakin ajassa. Ei mitata tunnetta, tarpeenmukaisuutta tai onnellisuutta. Niitä onkin vaikea mitata, joskin luottamuksen seurauksia voi mitata: kaupankäynnin ja keskinäisen kanssakäymisen voi typistää mittareihin, mutta kuten myös kansanviisaudessamme toteamme: luottamusta ei voi ostaa, se täytyy ansaita. Sosiaalipsykologit tuntevat mekanismeja, joilla henkilöiden ja ryhmien välistä luottamusta lisätään, mutta se tarkoittaa yhteisiä, tärkeitä tavoitteita, kanssakäymistä, oikeudenmukaisuutta ja johdonmukaisuutta, ei rahaa.

Tässä tulee vielä merkittävä ero ”bittikolikon” ja aikapankin välille. Kolikon arvo on sidoksissa rahataloudellisesti mitattavaan suureeseen, mutta aikapankki on järjestelmä, joka perustuu vastavuoroisuudelle (koko järjestelmän puitteissa) ja luottamukselle.

Yhteisöistä ja yksilöistä

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Vuoden 2013 tammikuussa ilmestyi Helsingin Sanomissa Johanna Korhosen kolumni, jossa hän pohtii sitä, onko ihminen ensisijaisesti yksilö vai osa suurempaa kokonaisuutta. ”Einsteinin mukaan erillisyyden harhasta kannattaa luopua, koska ykseyden ymmärtäminen on tie mielenrauhaan”, kirjoitti Korhonen. Lukiessani aloin miettiä itsekin sitä, miksi nyky-yhteiskunnassa on niin helppoa irtautua yhteisöllisyyden tunteesta ja millä tavoin sitä toisaalta voisi rakentaa.

Mielestäni aikapankit ovat siltä kannalta hyviä yhteisöjä, että niissä osallistumistaan voi säädellä hyvin vapaasti. Voi olla juuri niin aktiivinen kuin haluaa, tai toisaalta osallistua hyvin vähän sellaisessa elämäntilanteessa, jossa ei tarvitse muiden apua tai ei jaksa tai ehdi sitä itse tarjota. Aikapankista ei tarvitse ottaa itselleen sen enempää velvoitetta, kuin mikä tuntuu hyvältä. Monesti tuntuu siltä, että esimerkiksi lasten harrastusten ympärille syntyy yhteisö, joka odottaa kaikilta vanhemmilta panostusta. Aletaan järjestellä kimppakyytejä (mikä on sinänsä hyvä asia), puuhataan rahankeruutempauksia ja kannustetaan vanhempia siirtymään vaikkapa joukkuepeleissä apuvalmentajiksi tai muihin enemmän sitoutumista vaativiin tehtäviin. Vastuuta tarjotaan niillekin, joiden elämäntilanteeseen se ei välttämättä sovi, ja luodaan ainakin jonkinasteista painetta osallistumisesta. Aikapankissa ei tällaista painetta synny, ainakaan silloin kun käyttäjien sallitaan joustavasti olla melko paljonkin miinuksella tai plussalla tovien määrässä.

Itselleni tuli kolumnia lukiessa sellainenkin ahaa-elämys, että olen tainnut itse osata jo luopua erillisyyden harhasta ainakin siltä kannalta, että olen osannut tunnustaa tarvitsevani tiettyihin asioihin apua muilta ihmisiltä ja lähtenyt etsimään kanavia, joissa apua tarjotaan. Olen aiemmin yrittänyt pärjätä itse melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta nykyisin kehtaan ja haluan pyytää apua lastenhoitoon, juhlien järjestelyyn, rakennushommiin ja muihin asioihin, jotka pystyisin toki jollain tavalla hoitamaan itsekin, mutta joku toinen osaa ne paljon paremmin kuin minä. Se ei ole oman yksilöllisyyden unohtamista, vaan oikeastaan sen hyväksymistä – minä yksilönä olen tällainen, ja muut yksilöt yhteisössämme – vaikkapa juuri aikapankkien kautta – täydentävät minua ja taitojani.

Aikapankki sopii aikaan kasvukulttuurin jälkeen

Kirjoittaja: EEVA HOUTBECKERS

Kollegani Paavo Järvensivu kuvaa Helsingin Sanomien jutussa omaa polkuaan ajattelemattomasta kuluttajasta kriittisesti kulutukseen suhtautuvaksi talouskulttuurin tutkijaksi. Nykyisellä kulutuksella ajamme maapallomme monella tapaa vararikkoon eli elämme varsin epäkestävästi. Järjestelmässämme hyvinvointi ja taloudellinen kasvu ovat linkitettyinä toisiinsa, mikä taas edellyttää yhä lisääntyvää kulutusta.

Jutussa Paavo kuvaa miten nykyisessä kulttuurissa meillä ei ole elämää markkinoiden ulkopuolella. Kuluttaminen on länsimaissa hyve. Vaikka kuluttamisen vähentäminen olisi tärkeää, on markkinoista irrottautuminen vaikeaa, sillä meitä jopa kannustetaan kuluttamaan.

Yhtenä esimerkkinä yrityksestä elää kasvukulttuurin jälkeistä aikaa jutussa kuvataan, miten tarjoiluja juhliin ei ostettu kaupasta. Sen sijaan ne pelastettiin kahvilasta, josta ne olivat menossa roskiin. Toinen esimerkki jutussa liittyy siihen, miten Paavo on päättänyt pysähtyä tähän hetkeen ja nauttia muun muassa metsästä.

Tavoite elää kasvukulttuurin jälkeistä aikaa muistuttaa mielestäni aikapankin toimintaa monella tavalla. Stadin Aikapankin arvoissa on mainittu muun muassa ekologinen kestävyys ja kulttuurinen muutos. Siksi aikapankki on sellaista toimintaa, jota voi olla kasvukulttuurin jälkeenkin. Itse asiassa arvioni on, että aikapankkitoiminta tulee lisääntymään räjähdysmäisesti kasvukulttuurin jälkeisessä ajassa.

Joku voisi myös todeta, että aikapankki myös osaltaan ruokkii kasvukulttuuria mahdollistamalla vaihtoa eli luomalla yhdenlaiset markkinat, vaikka rahaa ei liikukaan. Tietynlaisten vaihdantamarkkinoiden luominen ja ylläpitäminen pitää paikkaansa, mutta mielestäni se ei ole ristiriidassa kulutuskulttuurin jälkeisen ajan kanssa: Sen lisäksi, että ihmiset saavat tarvitsemiaan palveluita ja toisinaan tavaroita, aikapankki mahdollistaa ihmisten ja elinympäristön kohtaamisen. Jokainen vaihto on osallistujiensa näköinen.