Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2014

Stadin Aikapankin vuosi 2014

Kirjoittaja: RUBY VAN DER WEKKEN

Viides toimintavuotemme tuli täyteen syksyllä. Kirjoitus kokemuksista ja saavutuksista julkaistiin syntymäpäivänä 3.10.2014.

Vietimme hienot 5-vuotisjuhlat. Tilaisuudessa pidettiin tärkeitä puheenvuoroja, jotka koskivat aikapankkien haasteita sekä sosiaalisia ja ekologisia vaikutusmahdollisuuksia. Seinälle teimme paikalla olleiden juhlijoiden vaihtojen verkoston. Se antoi hyvän kuvan tasa-arvoisista suhteistamme ja pistää miettimään, miltä kuva voisi näyttää koko aikapankin osalta, ja miltä kuva kokonaisuudessaan voisi näyttää! Juhlia varten koostetusta albumista oli luettavissa monta tovitarinaa. Illan musiikkiesitys alkoi mielenkiintoisesti kaivostoimintaa koskevalla laululla, joka käsitteli erilaista talousnäkökulmaa, mitä aikapankkikin edustaa ja haluaa edistää.

Saimme tänä vuonna myös uuden paikan jäsentapaamisille. Syksyllä perustettu Kammari on kulttuurinen tila, jota käyttävät erilaiset kollektiivit. Yksi tärkeä periaate Kammarissa on se, että sitä käyttävät yhteisöt huolehtivat ja vastaavat siitä yhdessä. Se ei ole vain hyödyke, jonka saa käyttöönsä maksamalla vuokraa.  Kaikki Kammaria käyttävät saavat osallistua päätöksentekoon koskien sen toimintaa ja tila muotoutuu yhteisöjensä mukana.  Pidimme siellä neljä jäsentapaamista joka kuukauden lopussa, synttärijuhlan suunnittelupalaverit sekä aikapankkipelin suunnitteluiltapäivän. Annoimme oman panoksemme Kammarin toimintaan valmistamalla ruokaa ja leivonnaisia paikan päällä myytäväksi.

Uusi vuosi aloitetaan kahdella tärkeällä tapahtumalla:

Stadin Aikapankin ja Helsingin kaupungin seminaari pidetään 15.1.2015 klo 11-14 Kansalaisinfossa. Lähetimme kutsun kaikille Helsingin kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenille. Alustusten jälkeen pidetään kaksiosainen paneelikeskustelu.

Tervetuloa kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun!

Aika parantaa -verkosto järjestää 21.1. Välittämisen rakenteet -seminaarin tovituen merkityksestä ja mahdollisuuksista. Seminaarin yhtenä teemana on aikapankin ja tovituen potentiaali ja hyödyntämismahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalla. Lisätietoja ja ilmoittautumislomake.

Molempien seminaarien tarkoituksena on tuoda esiin aikapankin potentiaali eri toimijoiden kanssa. On hyvä keskustella uudenlaisesta taloudesta sekä vaihtoehtoisesta verotusmallista. Kuten todettu, poliitikoille ja muille kaupungin edustajille täytyy kertoa uudestaan ja uudestaan, että aikapankki on mahdollisuus!

Stadin Aikapankin vaihtojen verkosto

Stadin Aikapankin vaihtojen verkosto

Kirje tuntemattomalle

(Jutun kirjoittaja haluaa pysytellä nimettömänä)

Näin viime yönä unen, jossa olin kirjastossa etsimässä poikaani, joka oli eksynyt. Huomasin alahyllyllä kirjojen takana pienen lahjakassin, jossa luki: Lahja sinulle. Tiesin löytäneeni yllätyksen, joku oli halunnut jättää lahjan sille, joka sen sattuisi löytämään. Lahjakassissa oli korttitarvikkeita, joista voisi itse askarrella kortteja toisille.

Seuraavana aamuna sähköpostissa oli Aikapankin toivelista, jossa ihmiset kertovat mihin tarvitsisivat apua. Uni palautui mieleeni, kun näin ilmoituksen tovitukeen toivotuista palveluista. Kirje tuntemattomalle! Sellaisia minä haluaisin viedä kirjastoon, antaa lahjaksi eteenpäin toiselle sitä mitä itse olen aiemmin saanut.

Kun on elänyt läpi yksinäisyyden ja masennuksen ja selvinnyt ja jopa toipunut siitä, haluaa ottaa kädestä niitä jotka vielä kulkevat pimeässä ja auttaa heitä löytämään valoon. Toivottavasti minun kirjeeni tavoittavat tällaisia ihmisiä ja tuovat heille toivoa.

kirjetuntemattomalle