On okei sanoa ei

Kirjoittaja: MERI H.

Ensimmäiset kokeiluni aikapankissa. Etsin meille kotiin siivoojaa, kun lapsiperheen arjessa kotityöt eivät vain ottaneet hoituakseen. Laitoin viestin jokaiselle siivousapua sillä hetkellä tarjoavalle aikapankkilaiselle, ja kukaan ei vastannut. Ihmettelin, onko koko paikka ihan kuollut. Jos joku olisi edes kieltäytynyt pyynnöstäni, olisin tiennyt että siellä ruudun takana on joku.

Onneksi en luovuttanut helpolla. Laitoin lopulta vaihtopyynnön siivousavusta, ja silloin vastauksia taas alkoi tulla tulvimalla. Luulisi, että olin oppinut aiemmasta vastaamaan jokaiseen viestiin, mutta kun niitä tuli viisitoista päivässä, vastasin lopulta vain niille joilta aion pyytää meille siivoamaan. Vasta neljäs tärppäsi. Ensimmäisen kolmen kanssa sovin päivän, ja viime hetkellä jokainen kolmesta perui tulemisensa. Onneksi neljäs osoittautui mainioksi siivoojaksi, jonka kanssa olemme filosofeeranneet siivouksen lomassa ja tehneet aikapankissa vaihtoja puolin ja toisin jo parin vuoden ajan.

Jostain syystä suomalaisille ein sanominen tuntuu olevan vaikeaa. Tiedän tämän hyvin, sillä se on todella vaikeaa minullekin. On vaikeaa tuottaa toiselle pettymystä. Sitä alkaa kiertelemään ja kaartelemaan, jossittelemaan ja ehkäilemään, eikä uskalla puhua suoraan, kun pyyntö syystä tai toisesta ei sovi. Ein sanominen ei kuitenkaan ketään vahingoita. Päinvastoin, mielestäni se helpottaa kanssakäymistä huomattavasti. On helpompaa pyytää apua, kun tietää että toinen voi aina kieltäytyä silloin, kun hänelle se ei sovi. Silloin apua voi pyytää tietämättä, ettei kuormita pyynnöillään toisia, kun he velvollisuudentunnosta tai muusta syystä auttaisivat yli omien rajojensa. Ja kaikista ikävintä on se, kun toinen ei uskalla kieltäytyä, mutta lopulta ei teekään lupaamaansa. Ein sanominen olisi helpottanut molempia osapuolia, kun apua olisi voinut pyytää toisaalta, eikä viime hetken kieltäytymiset aiheuta turhia ongelmia.

Aikapankki onneksi perustuu täysin vapaaehtoisuuteen. Ketään ei ole pakko auttaa, eikä siihen edes tarvitse kertoa aina syytä. Joskus pyyntö on sellainen, joka ei ihan natsaa siihen, mitä itsellä olisi tarjottavana. Joskus henkilökemiat eivät kohtaa. Joskus on jättänyt vaihtotarjouksen, mutta juuri niinä viikkoina ei olekaan aikaa auttaa. Ja tiedättekö mitä? Ei se haittaa! Paras auttaja on sellainen, joka auttaa ilolla sydämestään, eikä siksi että ei uskaltanut sanoa EI.

Advertisement

Yhteisöistä ja yksilöistä

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Vuoden 2013 tammikuussa ilmestyi Helsingin Sanomissa Johanna Korhosen kolumni, jossa hän pohtii sitä, onko ihminen ensisijaisesti yksilö vai osa suurempaa kokonaisuutta. ”Einsteinin mukaan erillisyyden harhasta kannattaa luopua, koska ykseyden ymmärtäminen on tie mielenrauhaan”, kirjoitti Korhonen. Lukiessani aloin miettiä itsekin sitä, miksi nyky-yhteiskunnassa on niin helppoa irtautua yhteisöllisyyden tunteesta ja millä tavoin sitä toisaalta voisi rakentaa.

Mielestäni aikapankit ovat siltä kannalta hyviä yhteisöjä, että niissä osallistumistaan voi säädellä hyvin vapaasti. Voi olla juuri niin aktiivinen kuin haluaa, tai toisaalta osallistua hyvin vähän sellaisessa elämäntilanteessa, jossa ei tarvitse muiden apua tai ei jaksa tai ehdi sitä itse tarjota. Aikapankista ei tarvitse ottaa itselleen sen enempää velvoitetta, kuin mikä tuntuu hyvältä. Monesti tuntuu siltä, että esimerkiksi lasten harrastusten ympärille syntyy yhteisö, joka odottaa kaikilta vanhemmilta panostusta. Aletaan järjestellä kimppakyytejä (mikä on sinänsä hyvä asia), puuhataan rahankeruutempauksia ja kannustetaan vanhempia siirtymään vaikkapa joukkuepeleissä apuvalmentajiksi tai muihin enemmän sitoutumista vaativiin tehtäviin. Vastuuta tarjotaan niillekin, joiden elämäntilanteeseen se ei välttämättä sovi, ja luodaan ainakin jonkinasteista painetta osallistumisesta. Aikapankissa ei tällaista painetta synny, ainakaan silloin kun käyttäjien sallitaan joustavasti olla melko paljonkin miinuksella tai plussalla tovien määrässä.

Itselleni tuli kolumnia lukiessa sellainenkin ahaa-elämys, että olen tainnut itse osata jo luopua erillisyyden harhasta ainakin siltä kannalta, että olen osannut tunnustaa tarvitsevani tiettyihin asioihin apua muilta ihmisiltä ja lähtenyt etsimään kanavia, joissa apua tarjotaan. Olen aiemmin yrittänyt pärjätä itse melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta nykyisin kehtaan ja haluan pyytää apua lastenhoitoon, juhlien järjestelyyn, rakennushommiin ja muihin asioihin, jotka pystyisin toki jollain tavalla hoitamaan itsekin, mutta joku toinen osaa ne paljon paremmin kuin minä. Se ei ole oman yksilöllisyyden unohtamista, vaan oikeastaan sen hyväksymistä – minä yksilönä olen tällainen, ja muut yksilöt yhteisössämme – vaikkapa juuri aikapankkien kautta – täydentävät minua ja taitojani.

Kenelle aikapankki sopii?

Kirjoittaja: SATU S.

Kaverini, joka on yksinhuoltaja ja aina vähissä varoissa, harmittelee, kun ei ole varaa ostaa kameraa, jotta voisi ottaa kuvia lemmikeistään. Aikapankista on mahdollisuus saada vaikka valokuvaaja kotiin kuvaamaan. Kamera on sellainen tavara, jota ei välttämättä jokainen joka päivä tarvitse. Samoin, kuin esimerkiksi ompelukone, höyrymoppi tai vaikkapa porakone. Näin muutaman mainitakseni. Miettikääpä sitä jätteen määrää, jos jokainen ostaisi nämä itselleen. Menisi myös rahaa. Ja jos ei olisi varaa, niin milläs sitten tekisit? Aikapankista on mahdollisuus saada tavaroita (plus työntekijä) lainaksi. Myös jos sinulla on jokin hyödyllinen vehje, niin voit myös tienata lainaamalla sitä.

Aikapankki sopii hyvin myös kiireiselle (tai laiskalle :D). Esimerkiksi, jos sinulla on koiria, lapsia tai muita sotkijoita eikä varaa maksaa ammattisiivoojalle, niin aikapankista sellaisia löytyy. Tai en tiedä ammattilaisista, mutta omani siivoaa kyllä varsin moitteettomasti. Siivous kun ei ole ihan meikäläisen juttu. Myös ruoanlaittajia löytyy. Sen kun vain maksaa käytetyt tovit ja kauppalaskun, niin saa valmista kotiruokaa. Ei tarvitse syödä eineksiä vaikka ruoanlaittotaito olisikin pohjaan palaneen veden tasoa.

Viime kesänä rakennusmaalariksi valmistumiseni jälkeen en löytänyt töitä. Nykytilanne on monille armoton. Monet jäävät kotiin notkumaan, juomaan kaljaa tai olemaan tietokoneella, kun ei löydy muutakaan. Minua pyydettiin maalaamaan pari seinää. Noh, tilanne olikin hieman pahempi niinkuin yleensä on. Tunnista tulikin kuukausi. Mutta asunnosta tuli kuin tulikin koti. Ja siinä asujista kavereitani. Ovat todella mukavia henkilöitä ja pidän myös heidän lapsistaan. Oikeastaan kukaan aikapankin kautta tapaamistani henkilöistä ei ole ollut ikävä. Aikapankista on helppo saada kavereita ja sen kautta tehtävä toiminta pitää mielen virkeänä. Aikapankkia suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle.

– Työttömät (on aikaa, saa työnhakuvalmennusta, pitää mielen virkeänä)
– Sairaat (saa apua arkeen)
– Kiireiset (saa apua arjen askareisiin ja voi ansaita itselleen sopivalla tavalla ja ajalla)
– Paljon matkustavat (saa apua kukkien kasteluun ja vaikka lemmikin hoitoon)
– Ruoanlaittotaidottomat (maksamalla tovit ja kauppalaskun saa kotiruokaa)
– Juhlien järjestäjät (saa apua tiskaamiseen, siivoamiseen, tarjoiluun)
– Lapsiperheet (saa lastenhoitopalveluita, askartelutuokioita, tavaroita lainaksi ja omaksi)
– Vanhukset (saa apua arjen askareisiin, jos ei jaksa enää tehdä)
– Eläinten omistajat (saa lemmikin hoitoa)
– Muuttajat (saa siivousapua ja tavaroiden kuljetusta)
– Opiskelijoille (apua eri aineisiin mm. matematiikka, kielet, ala-asteelta korkeakouluihin)
– Sisustajille tai sisustustaidottomille (järjestelyapua, stailausta, sisustusvalintoihin apua)
– Liikunnasta kiinnostuneille (kuntonyrkkeily, jooga)
– Hyvästä olosta kiinnostuneille (meditaatio-ohjaus, terveellisten ruokailutapojen neuvonta
– Ylipäänsä, jos ei osaa/pysty tai ei ole aikaa/halua/varaa tehdä jotain, mutta on valmis tekemään jotakin muuta

Avun pyytämisestä

Kirjoittaja: SATU S.

Mietin taannoin kuinka vaikeaa elämä oli ennen aikapankkia. Kuinka paljon aikapankki onkaan helpottanut elämääni.

Tarvitsin vähän aikaa sitten vitriinin. Kyselin aikapankin kautta, mutta kellään ei ollut sellaista tarjota. Niinpä ostin muualta netistä. Olennaista on se kuinka helposti sain kuljetettua sen kotiini. Ennen olisin tarvinnut ison auton ja kuskin. Mistä ihmeestä olisin ne löytänyt? Tuttavapiiristäni en ainakaan. Lisäksi olisin joutunut pyytämään jotakuta luopumaan osasta arvokasta vapaa-aikaansa ja maksamaan hänelle. Nyt tarvitsi vain soittaa aikapankin kautta tutustumalleni henkilölle, jonka autossa tiesin olevan peräkärrykoukun ja tiesin hänen lainanneen kärryä toiselta pankkilaiselta. Joten vitriini tuotiin kotiini muutamalla puhelinsoitolla eikä minun tarvinnut liikahtaakaan (olisin kyllä tietysti auttanut, jos olisi tarvittu.)

Asioiden pyytäminen aiheuttaa jonkinlaista häpeää. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että avunpyytäjä on heikko. Täytyisi tulla toimeen omillaan. Miksi ihmeessä? Eikö oikeaa vahvuutta ole se, että uskaltaa pyytää tarvitsemaansa? Miksi vetäytyä omaan itseensä, kun voi jakaa kaiken sen hyvän tiedon, taidon ja osaamisensa, jonka on saanut? Mielestäni vahva yhteiskunta on sellainen, jossa nojaamme toinen toisiimme. Yhdessä rakennamme ja kehitämme maailmaa paremmaksi ja viihtyisämmäksi paikaksi elää. Aikapankin kautta meillä on mahdollisuus tähän. Aikapankin toinen nimi voisikin olla avunvaihtoverkosto.

Aikapankkishoppailua

Nyt kun tovitarhassani alkaa olla likimain kaikkea, mitä sinne kasvuvaran huomioiden voi mahtua, on aikaa miettiä mitä muuta aikapankista voisikaan saada.  En ole koskaan kuulunut niihin, joille kaupoissa kiertely ja heräteostokset tuottaisivat erityistä iloa tai lohdutusta, mutta aikapankki tuo uuden näkökulman myös shoppailun mahdollisuuksiin. Kun on aikaa ja asenne kohdallaan, niin miksei aikapankista hankkisi joskus jotain ihan vain siitä ilosta, että se on mahdollista…

Jos vaikka opettelisi jonkin aivan uuden taidon, esimerkiksi soittamaan jotain instrumenttia? Stadin Aikapankin kautta pääsisi harjoittelemaan ainakin kitaran, rumpujen, harmonikan, klarinetin, saksofonin ja tinapillin soiton alkeita.

Ja kieliähän ei koskaan osaa liikaa. Aikapankin kielikoulussa voisi vetreyttää vanhaa tai hankkia aivan uuden kielitaidon. Tarjolla on muun muassa italian, venäjän, saksan, ranskan, ruotsin, espanjan, tšekin, arabian ja somalin yksityisopetusta – ja aika usein vieläpä syntyperäisen puhujan ohjauksessa. Lisäksi oppituntien ajankohdat ja ”kurssipaikat” ovat joustavasti sovittavissa ja yhdisteltävissä muihin aktiviteetteihin.  Esimerkiksi Tomas tarjoaa äidinkielensä tšekin opetuksen ohella myös mahdollisuutta päästä harjoittelemaan kallio- tai seinäkiipeilyä lainavarusteilla.  Kiehtova ajatus, mutta ehkä seinäkiipeily tšekiksi olisi kuitenkin turhan vaativa yhdistelmä.

Alkukesän vehreys houkuttaa luontoon liikkumaan. Aikapankista saisin seurakseni luonnonkasvien tunnistuksen taitavan oppaan, asiantuntijaopastusta linturetkelle tai kalastamaan (kalojen tunnistuksen ja käsittelyn opastus samaan hintaan), vaellusseuraa Nuuksion luonnonpuistoon (puuttuvat retkeilyvälineetkin voisi lainata aikapankista), tai myöhemmin kesällä marjastus- ja sienestysseuraa. Myös purjehduksen opetusta olisi tarjolla, vene tosin täytyisi tässä tapauksessa löytää aikapankin ulkopuolelta.

Voisi myös yhdistää huvin ja hyödyn.  Osallistumalla hiljattain Stadin Aikapankkiin liittyneen Herttoniemen ruokaosuuskunnan peltotalkoisiin, saisi itselleen paitsi viljelyopastusta, myös option lunastaa pellon antimia toveja vastaan, jos satoa kertyy yli ruokapiiriläisten tarpeen.

Mutta ehkä haluaisinkin ennemmin jonkinlaista hemmottelua?  Verkkotorin Keho ja mieli –osastolla on toden totta valinnanvaraa: löytyy käsi-, kasvo- ja kokovartalohierontaa, intialaista päähierontaa, akupunktiota, shiatsua, vyöhyketerapiaa, akupainantaa, jalkahemmottelua aloe vera –tuotteilla, rakenteellista hoitoa, bemer-hoitoa, breema-hoitoa (mitä ikinä lienevätkään; tovillahan se selviäisi).  Tarjolla on myös logoterapiaa, NLP:n perusteita, luonnollisen läsnäolon harjoittelua, meditaation alkeita, buddhalaisen mietiskelyn opetusta, astrologisia tulkintoja syntymäkartoista sekä tarot-ennustuksia, reiki-hoitoa, healingia, intuitiivista energiahoitoa, kehotietoisuuden lisäämistä, enkeliterapiaa…

Jos kuitenkin jotain vähän fyysisempää?  Sitäkin löytyy: esimerkiksi joogaa tai taiji- ja qigong-opetusta. Aikapankista saisi myös lenkkiseuraa, yksilöllisesti laaditun kotijumppaohjelman tai vaikka personal trainerin.  Kuntonyrkkeilyn ja savaten opastustakin on tarjolla, kuin myös intuitiivista itsepuolustusta.

Itsepuolustuksesta tulikin mieleeni, että tilinihän on entistäkin reilummin miinuksella – kuinka edes kehtaan haaveilla uusista hankinnoista?!

Vaan aikapankissapa kehtaan,  ja   suorastaan tuhlailevasti ihastelen kaikkea tätä erilaisten taitojen ja niitä jakamaan valmiiden ihmisten kirjoa!  Ehkäpä kehitänkin vastaanottamisen ja pyytämisen kykyäni seuraavaksi jollain mahdollisimman ”ylimääräisellä” tarpeella – lähden vaikka opiskelemaan kepinpyörityksen alkeita tai veitsenheittoa…

Reilusti miinuksella

Kävin juuri tarkistamassa aikapankin tiliotteeni. Auts, olen 18,80 tovia miinuksella. Lähes automaattisesti mieleen lehahtaa levottomuus.  Jos jokin näyttää miinusta, sen on oltava huono asia. Eikö ensin pidä ansaita, jotta voisi tuhlata?

Onko tässä nyt oikeasti aihetta huolestumiseen? Vaikka pienen rahatalouteni hoidossa olenkin aika säntillinen ja välttelen velkaa viimeiseen saakka, ei aikapankissa velkaantuminen ole mitenkään vaarallinen asia. Positiivinen paradoksi: tilini on miinuksella – ja tunnen oloni varsin rikkaaksi.

Aikapankissahan hyväksytään se, että ihmisten elämäntilanteet, tarpeet ja mahdollisuudet vaihtelevat.  On siis täysin sallittua ”maksaa kun jaksaa”. Esimerkiksi Stadin Aikapankissa on sovittu, että tili voi olla 50 tovia miinuksella (toisaalta myös plussapuolella on 50 tovin katto: ei ole tarkoitus, että kukaan vain muita auttelisi ottamatta itse koskaan mitään vastaan).

Yhteisön elinvoimaisuuden kannalta saaminen ja antaminen ovat ihan yhtä arvokkaita. Minä olen miinustiliä kasvattaessani samalla aktivoinut aika monia ihmisiä aikapankin vaihtoyhteisössä. Virtuaaliset tovit vaihtavat paikkaansa tilien välillä, mutta uskoisin useimpien aikapankkilaisten jakavan kanssani tunteen siitä, että vaihdoissa kaikki rikastuvat.  Avautuminen uudenlaisille kohtaamisille, keskinäiselle välittämiselle ja yhteisöllisyydelle on arvokasta ilman hintalappuakin. Jo toinen aikapankkiparadoksi: juuri tarvitsevana tulen tarpeelliseksi tälle yhteisölle.

Mutta takaisin tiliotteelleni. Ehdottomasti suurin menoreikä tässä kuussa on ollut tovien voimalla perustamani parvekepuutarha. Mutta onpa tämän tovitarhan luomiseen osallistunutkin aikamoinen porukka. Laskujeni mukaan jo ainakin yhdeksän ihmistä on tarjonnut osaamistaan ja/tai kasveja aikapankkiparvekkeelle, joka minulle on yhtä aikaa sekä henkilökohtainen että yhteisöllinen keidas.

Myös tämän viikon vaihtoni lipsahtivat parvekkeen puolelle, vaikka ne eivät alun perin varsinaisesti tovitarhaan liittyneetkään.  Viherpeukalo Mia-Marin olin pyytänyt luokseni nimenomaan huoltamaan parvekeproggiksen takia vähemmälle huomiolle jääneitä huonekasvejani, siis auttamaan mullanvaihdossa ja kasvien leikkaamisessa – mutta samalla sain häneltä myös arvokasta parvekepuutarhakonsultaatiota. Päivin kuljetusapu puolestaan mahdollisti osallistumiseni Herttoniemen pihakirppikselle viime sunnuntaina. Kirpputorikeikan jälkeen Päivillä oli vielä ”tovin verran aikaa”, joten saimme hoidettua parvekepuuhien edistymisen kannalta olennaisen multasäkkien kuljetuksen puutarhakaupasta. Ja parvekkeella oli sitten mukava nauttia uurastuksenjälkeiset kahvit yhdessä ja pohdiskella maailman menoa.

Kyllä minäkin aion vielä maksaa takaisin.  Mutta nyt haluan ottaa aikaa niiden ajatusten pohtimiseen, joita miinuksella olon kokemus minussa herättää. Mitä ovat aikapankkikontekstissa hinta, velka, plussa tai miinus?  Mikä on työtä, mikä palkkaa, mikä tekee tekemisen arvokkaaksi?  Pitäisikö kokemuksen lisääntymisestä maksaa korkoa – vai onko se sitä jo itsessään?  Tätäkö pitäisi verottaa?

Toistaiseksi aion vinguttaa kuvitteellista aikapankkikorttiani juuri sen verran kuin hyvältä ja tarpeelliselta tuntuu.

Tungosta tovitarhalla (sekä synnintunnustus)

Eilen lähdin Ninan ja Arton tarjoamalla aikapankkikyydillä taimitarhoja kiertämään.  Koukkasimme Tuusulan suunnalla parissa isossa myymälässä.  Tiesin tarvitsevani multaa, pari amppeliruukkua – ja ennen kaikkea paljon katseluinspiraatiota.

Ja mitä kaikkea nämä puutarhafriikit toivatkaan tullessaan, kirjaimellisesti tovikaupalla…  Nämä taimet totuttelevat nyt ulkoilmaan päiväsaikaan:

• ananaskirsikka
• avomaankurkku
• chili (kova juoppo muuten)
• koristeköynnös
• Black Russian – tomaatti
• pesusienikurkku
• koristeruoho Pony Tail
• koristeheinä
• (kavereinaan aiemmin saapuneet tomaatit, persiljat, korianterit ja portulakka).

Ulkona ovat jo yötä päivää:

• pelargoniat
• liljat
• mehitähdet
• kuunliljat

Lisäksi itämässä on maitopurkkipatteristollinen ruusu-, salko- ja taitepapuja.  Ja kaikki nämä siis ehtaa aikapankki-lajiketta.

Mutta yksi aikapankkisyntikin tässä täytyy tunnustaa: ihan rahalla tulin nyt ostaneeksi sen suuren viljelylaatikon, jonka olin suunnitellut aikapankin kautta nikkaroittavani.  Aikapankistahan ei välttämättä ihan heti saa, mitä tilaa.  Kun en ollut saanut ilmoitukseeni vastausta, ja kun puutarhakaupassa oli tarjolla suhteellisen edullinen ja näppäräntuntuinen ratkaisu, päädyin siihen.

Ja eikös heti tänään tullut puhelu Patrikilta, joka olisi laatikon ollut valmis rakentamaan…  En osannut olla pyytämisessäni kärsivällinen, ja tilaisuus teki varkaan (jos nyt rahalla ostamisesta voi tällaista ilmausta käyttää). No, laatikon kuljetuksessa sentään käytin aikapankkia – ja Patrik pääsee tarjoamaan taitojaan tovitarhaan myös. Häneltä nimittäin löytyy kiviseinäpora, ja sovimme että hän tulee poraamaan kaikki tarvittavat koukut parvekkeeni seiniin ja kattoon.

Toveilla tarhan rakennan, osa 1

Minulla on iso lasitettu parveke Herttoniemenrannassa  – ja viherpeukalo keskellä kämmentä… Tänä keväänä ja kesänä olisi kuitenkin sekä aikaa että intoa käyttää parveketta aikaisempaa monipuolisemmin.

Päätin lähteä selvittämään, millaisen aikapankkipuutarhan voisin parvekkeelleni perustaa ensisijaisesti tovien avulla.  Parvekeviljelijänä olen täysi aloittelija, mutta aikapankin avulla voisin kenties oikaista pahimpien karikoiden ohitse.

Laitoin ilmoituksen Stadin Aikapankin verkkotorille, ja sainkin pian useita yhteydenottoja. Ihmiset ovat tarjonneet paitsi taimia, siemeniä ja ruukkuja, myös monenlaisia arvokkaita neuvoja. Aikapankki voi olla paitsi taitojen, myös kokemuksen jakamista. Aikapankin ansiosta minun ei itseni tarvitse istua tuntikausia kirjastossa tai netin äärellä parvekeviljelyn saloja opiskelemassa, saati rampata messuilla ja myymälöissä haaskaamassa rahaa erilaisiin kokeiluihin. Minulla on heti käytössäni useiden ihmisten yhteensä jopa vuosikymmenten kokemus siitä mitä, miten ja milloin parvekeviljelyssä kannattaa ja ei kannata tehdä.  Miten taimia koulitaan, mitä kasveja pitää pölyttää, millaiset kastelu- ja lannoitusohjeet mikäkin laji vaatii jne.

Ehkä voin antaa itseni heittäytyä jopa avuttomammaksi kuin ilman aikapankkia olisinkaan. Olkoon tämä aikapankkiparvekkeen rakentaminen myös osa pyytämisharjoitustani.  Testaan, kuinka paljon enemmän voi saada uudenlaisen yhteisön apuun turvautumalla sen sijaan, että koittaisi nykertää kaiken itse. Varmaan löytäisin puutarha-apuja ihan vain lähipiiristä ja tutuilta kyselemälläkin, mutta tässä piirin laajennus tuntuu sekä kiehtovalta että hyödylliseltä.  Tovitarhaani haluan ihan periaatteesta ottaa jotakin jokaiselta aikapankin kautta tarjouksen tehneeltä.  The more the merrier.

Vielä näyttää aika ankealta…

Huomenna kerron, millaisia taimia ja tarjouksia olen tähän mennessä saanut…

Pyytämisen kauneudesta

Ajatella, jos voisi vain pyytää, ja saisi kaiken tarvitsemansa.  Ajatusleikin toteutuminen riippuu varmaan paitsi tarpeista, myös siitä, miten kykenevä on pyytämään.

Mitä hyvään elämään tarvitaan? Mitä siitä minulla jo on? – Pikainen inventaario omalta osaltani: Henkisesti ja sosiaalisesti koen olevani sangen rikas.  Tavaroita minulla on taatusti yli oman tarpeen. Rahaakin juuri nyt on, ja se riittäköön (rahasta ”ja muusta roinasta” aion puhua lisää myöhemmin).  Ja aikaahan minulla on, ihan yhtä paljon kuin teillä kaikilla muillakin: toistaiseksi loputtomiin. –  Puutteita ja tarpeita? Niitäkin, vaihtelevasti.

Haluan käynnistää tämän blogin ja aikapankin avustuksella kokeilun siitä, kuinka paljon tarpeistaan on mahdollista tyydyttää ihan vain pyytämällä. En ole ennen ollut kovinkaan hyvä pyytämään. Itse asiassa olen ollut surkean huono pyytäjä. Syvällä istuu minussakin ajatus, että itse pitäisi pärjätä. Nyt mietin, miksi ihmeessä?

[Sivupolku: Aloin tätä kirjoittaessani pohtia pyyteettömyyden olemusta (”Voiko pyyteetön pyytää?”) ja googlaillessa törmäsin J P Roosin lyhyeen puheenvuoroon otsikolla Evoluutio, talouden käsitteet ja pyyteettömyys. Kiinnostuneet löytävät Tieteessä tapahtuu –lehdessä vuonna 2009 ilmestyneen jutun tämän linkin takaa.]

Aikapankissa on sellainen hieno periaate, että tili voi kaikin mokomin olla myös miinuksella.  Taustalla on ajatus siitä, että tarpeemme ja myös mahdollisuutemme ”maksaa takaisin” vaihtelevat eri elämäntilanteissa.  Aikapankkitoiminta perustuu luottamukseen, uskoon siitä että useimmilla meistä on paitsi saamisen, myös antamisen tarve (ja ainakin toistaiseksi sana aikavaras tunnetaan ihan muista kuin aikapankkiyhteyksistä).

Tämä laajentaa myös minun rikkausperspektiiviäni: voin huoletta käyttää aikaa – omaani ja muiden – tarpeitteni pohjalta.  Minulle rikkautta on myös voida jakaa omaa aikaansa. Itse ainakin koen rikastuvani jatkuvasti ihan vain mielekkääntuntuisia juttuja tekemällä. Ehkä elämän arvokkuus riippuukin juuri siitä, miten aikansa käyttää.  Aikapankissa voi olla niin rikas, kuin itse päättää olla.  Minulla on kaikki aika maailmassa – kun opin määrittelemään tarpeeni ja sen, mikä on pyydettävissä muilta.

Nyt pyydän: Miettikää hetki omia tarpeitanne ja sitä, mitkä niistä voisivat olla ratkaistavissa pyytämällä.