Tovitoverit talvea kohti

Puolisen vuotta tovitarha on ollut päivittäinen osa elämääni. Siellä olen aloittanut aamuni, siellä huoltanut ja vaalinut toveilla ja muuten hankkimiani kasveja. Iloinnut kasvun ihmeistä, korjannut satoa – ja kohdannut myös puutarhanhoidon kipeämmät puolet, turhauttavat taistelut tuhoeläimiä vastaan.

Kesällä pidin parveketta toimistohuoneena. Oli mukavan viileää kun auringon porotus tavoitti talon länsikulman vasta joskus kolmen jälkeen iltapäivällä. Auringon polte on enää muisto vain, viileys sitä vastoin yhä purevammin läsnä.  Kirjoitan edelleen vartin verran aamusivuja parvekkeella, mutta pimeyden keskellä ja paksuun villatakkiin kääriytyneenä. Kohta lienee aika luopua tästäkin rakkaaksi tulleesta rituaalista.

Luopuminen on haikeaa. Haluttaisi taistella vastaan, mutta minkäs teet. Puutarha on elämän kuva myös siinä, miten se muistuttaa luonnon kiertokulusta. Jonkin on kuoltava, jotta jotain uutta voisi syntyä.  Säätilat ja syklit vaihtelevat, ja pimeys ja hyytävät hetket on otettava vastaan siinä missä valo ja lämpökin.

Tovitarhassa talveen valmistautuminen on asteittaista siirtymistä. Muutaman päivän välein raivaan, siirrän, järjestelen jotain sisälle, jotain kokonaan pois. Pari kevään taimivauvaa on saanut jatkaa elonkaartaan sisätiloissa. Chili puskee hulluna hedelmää olohuoneen ikkunalaudalla. Lähes kaksimetriseksi roihahtanut ananaskirsikka löysi uuden kodin rappukäytävän ikkunaseinustalta, ja muita monivuotisia kylmänarkoja kasveja on ripoteltu pitkin omaa ja naapurinkin kotia.

Viimeisiä sadonkorjuun hetkiä tässä vietetään. Basilika, persilja ja mangoldi saivat mennä silppurin kautta pakastimeen vapauttaakseen tilaa kanervaistutuksille. Kohta raivaan viimeisetkin tomaatit isosta viljelylaatikosta. Aion kuitenkin kylvää sinne kappaleen kevättä jo nyt, kokeilla saisinko varhaiskevään kukkasipuleilla luotua elon jatkumoa kylmyyden keskelle. Talventähteä, helmililjaa, krookusta. Parhaassa tapauksessa ne nousevat mullasta jo huhtikuussa, kukkivat aikansa ja antavat sitten tilaa kesäkauden istutuksille. Ja vaikka sieltä ei loppujen lopuksi mitään nousisikaan, on minulla tämän pimeänkin puolivuotiskauden ajan tovitarhassa jotain mitä odottaa. Pertti Niemisen runoa mukaillen: Voin nähdä syksyssä kevään.

Parvekkeeni on minulle niin monessa myös aikapankin kuva. Keksin juuri hauskan uudissanan muistellessani kaikkia niitä ihania aikapankkilaisia, jotka ovat parvekepuutarhani tehneet mahdolliseksi: tovitoveruus. Ilman tovitoveruutta parvekkeeni olisi edelleen karu ja vähälle käytölle jäänyt betonikuutio. Toki parvekepuutarhan olisi saanut pystyyn rahallakin, mutta tarhan tunnelma olisi silloin ratkaisevasti toinen. Tovitarhassa kukoistavat paitsi kasvit, myös lukuisat muistot tovitovereiden kanssa tehdyistä vaihdoista ja yhdessä jaetuista hetkistä.

Advertisement

Punkkeja ja perusparannustöitä

Poissa ollessani kehrääjäpunkit olivat tehneet hyökkäyksen tovitarhaan. Pahan hyökkäyksen. Nikotellen jouduin heittämään hyvästit muun muassa pavuille, avomaankurkulle, amppelikukille, isolle kasalle salaatteja ja yhdelle tomaateista. (Toisaalta Black Russian –tomaatti oli vähän kuin korvaukseksi roihahtanut yli kaksimetriseksi, ja satonäkymätkin ovat tomaattirintamalla vielä ihan lupaavia.)

Pienen surutyön merkeissä tässä on siis lomaltapaluuta joutunut viettämään.  Luopumistahan loman loppuun aina liittyy.  Huolettomuuden, ajattomuuden (vaiko sittenkin ajallisuuden?) illuusion lisäksi olen joutunut nyt luopumaan myös joistain kasvun unelmista, siis tämän satokauden osalta ainakin.

Mutta tämä vain vahvistaa kokemustani siitä, kuinka puutarha toden totta on kuin elämä pienoiskoossa.  Voidakseen hyvin se tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa – mutta kaikesta vaalimisesta huolimatta aina tulee myös vastoinkäymisiä.  Niinpä tovitarhassakin oli vain raivattava tuhot pois, ja sitten uutta siementä multaan (optimistisesti, nythän on luvattu pitkään lämpimänä jatkuvaa syksyä). Nyt parvekkeen päiväohjelmaan kuuluvat myös jatkuvat suihkutteluoperaatiot uusien hyökkäysten torjumiseksi.

Muuten olen parina viime päivänä ahertanut Stadin Aikapankin hallintohommissa, nimittäin laskuttanut vuosittaisia jäsenmaksutoveja. Se ei ihan pieni puuha käsipelillä tehtäväksi olekaan, kun jäseniä on tällä hetkellä jo yli 850. (Jos siis mietit, kuka on käynyt tililläsi, niin minähän se;-)

Omanlaista puutarhanhoitoa tämäkin: monotonista, ei aina niin kivaa, mutta välttämätöntä. Asiat tarvitsevat ylläpitoa, huoltoa, perusparannustöitä. Voi toki pohtia, onko jäsenmaksu – 1 tovi vuodessa – aikapankissa tarpeen (tai vähintäänkin kritisoida rahatalouteen vivahtavaa maksu-sanaa). Itse ajattelen, että näin karttuva yhteisötili on myös kaikkien jäsenten yhteinen resurssi. Kuka tahansa jäsen voi ”ryhtyä aikapankkitoimihenkilöksi”, ja myös saada tovikorvauksen aikapankkiyhteisön hyväksi tekemästään työstä.

Huoltohommiin liittyy myös viimeisin oma aikapankkiostokseni.  Olin solmussa kotini laajakaistaviritysten kanssa, mutta Tuomo osasi onneksi selvittää tarvittavat yhteysosoitteet ja muut koodit näppärästi puhelimen välityksellä. Vältyin hermoja raastavalta jonotukselta ja setvinnältä ”palvelun”tarjoajan kanssa, mihin taatusti olisi tuhraantunut tolkuttomasti aikaa. Nyt homma hoitui tovissa, mutta oli toden totta useamman tovin (ja hyvin mahdollisesti useamman kymmenen euron) arvoinen!

Aika rauhoittua

Välillä on tärkeä viettää mahdollisimman ohjelmoimatonta aikaa. Siksi Aikaa pankista –blogikin vetäytyy kesätauolle heinäkuun ajaksi. Toivotan kaikille hienoa heinäkuuta – käytetään aikamme arvokkaasti!

As if you could kill time without injuring eternity. ~Henry David Thoreau, ”Economy,” Walden, 1854

Lisää ajasta sanottua:  Quotegarden

iPad ikapankista?

Palveluiden ohella myös pienimuotoinen käytetyn tavaran vaihto toveja vastaan on toistaiseksi ollut mahdollista ainakin Stadin Aikapankissa.  Asialla on sekä puoltajansa että vastustajansa.  Monet kokevat, että on kätevää ja mukavaa, kun tutunhenkisten ihmisten kanssa voi muiden vaihtojen ohella laittaa myös itselle tarpeettomaksi käyneet tavarat kiertoon. Toisten mielestä aikapankki pitäisi rajata selkeästi vain palveluiden vaihtoon ja ohjata tavaranvaihto esimerkiksi Netcyclerin kaltaisille kierrätysfoorumeille.

Oma tovitarhani ei koskaan olisi toteutunut, ellei myös taimia olisi ollut mahdollista hankkia toveja vastaan. Taimethan eivät sinänsä tavaraa olekaan, ja kyllä niiden kasvattamiseen ja koulimiseen on tarvittu nimenomaan toisen ihmisen työtä ja vaivannäköä. (Tavaroiden, taimien ja ylipäätään palveluiden hinnoittelu aikapankissa on asia, joka vaatii oman postauksensa. Palaan asiaan tuonnempana.)

Itse olen pitkin kevättä ja kesää tietoisesti pyrkinyt kyseenalaistamaan kulutustottumuksiani ja välttämään ylimääräisiä hankintoja. Minulle aikapankki on myös kohtuullistamisen väline ja rahariippuvuuden vähentäjä. Olen pitänyt pienimuotoisia ostolakkoja ja hankintaharkinta-kampanjoita ilman suurempia tuskia, mutta nyt olen hieman ristiriitaisessa tilanteessa perheen nuoriso-osaston suhteen.

Olin jo viime talvena käynnistänyt ala-astetta lopettelevan poikani kanssa kouluahkerointiin kannustavan ”iPad-haasteen”. Hän säästäisi koulutsemppi- rahaa iPadiin, ja minä lupauduin lisäämään yhteiskassaan puolet lisää, euron jokaisesta hänen säästämästään eurosta. Vaikka koulun loppumisen häämöttäessä itseäni entistä vähemmän houkutti ajatus rahan hassauksesta moiseen turhakkeeseen, en sentään voisi peruuttaa yhdessä sovittua hanketta nyt kun tarvittavat rahat alkavat olla kasassa.

Mutta voisinko tässäkin jotenkin käyttää aikapankkia hyväksi?

En tietenkään kuvittele tai haluaisi, että aikapankista voisi hankkia viihde-elektroniikkaa.  Mutta miksen käyttäisi aikapankkiin kertynyttä osaamista ja kokemusta apuna puntaroidessani mitä tällaisen hintavan laitteen hankinnassa kannattaa huomioida.  Laitoin verkkotorille ilmoituksen asiasta, ja pian sainkin hyödyllisiä neuvoja sekä eri malleista että käytettyjen laitteitten parhaista markkinapaikoista.

Aikapankki voi auttaa luopumaan turhasta (tavarasta), se voi auttaa tarpeiden uudelleen määrittelyssä – miksei se voisi olla apuna myös harkitumpien ostopäätösten teossa?

Aikapankkishoppailua

Nyt kun tovitarhassani alkaa olla likimain kaikkea, mitä sinne kasvuvaran huomioiden voi mahtua, on aikaa miettiä mitä muuta aikapankista voisikaan saada.  En ole koskaan kuulunut niihin, joille kaupoissa kiertely ja heräteostokset tuottaisivat erityistä iloa tai lohdutusta, mutta aikapankki tuo uuden näkökulman myös shoppailun mahdollisuuksiin. Kun on aikaa ja asenne kohdallaan, niin miksei aikapankista hankkisi joskus jotain ihan vain siitä ilosta, että se on mahdollista…

Jos vaikka opettelisi jonkin aivan uuden taidon, esimerkiksi soittamaan jotain instrumenttia? Stadin Aikapankin kautta pääsisi harjoittelemaan ainakin kitaran, rumpujen, harmonikan, klarinetin, saksofonin ja tinapillin soiton alkeita.

Ja kieliähän ei koskaan osaa liikaa. Aikapankin kielikoulussa voisi vetreyttää vanhaa tai hankkia aivan uuden kielitaidon. Tarjolla on muun muassa italian, venäjän, saksan, ranskan, ruotsin, espanjan, tšekin, arabian ja somalin yksityisopetusta – ja aika usein vieläpä syntyperäisen puhujan ohjauksessa. Lisäksi oppituntien ajankohdat ja ”kurssipaikat” ovat joustavasti sovittavissa ja yhdisteltävissä muihin aktiviteetteihin.  Esimerkiksi Tomas tarjoaa äidinkielensä tšekin opetuksen ohella myös mahdollisuutta päästä harjoittelemaan kallio- tai seinäkiipeilyä lainavarusteilla.  Kiehtova ajatus, mutta ehkä seinäkiipeily tšekiksi olisi kuitenkin turhan vaativa yhdistelmä.

Alkukesän vehreys houkuttaa luontoon liikkumaan. Aikapankista saisin seurakseni luonnonkasvien tunnistuksen taitavan oppaan, asiantuntijaopastusta linturetkelle tai kalastamaan (kalojen tunnistuksen ja käsittelyn opastus samaan hintaan), vaellusseuraa Nuuksion luonnonpuistoon (puuttuvat retkeilyvälineetkin voisi lainata aikapankista), tai myöhemmin kesällä marjastus- ja sienestysseuraa. Myös purjehduksen opetusta olisi tarjolla, vene tosin täytyisi tässä tapauksessa löytää aikapankin ulkopuolelta.

Voisi myös yhdistää huvin ja hyödyn.  Osallistumalla hiljattain Stadin Aikapankkiin liittyneen Herttoniemen ruokaosuuskunnan peltotalkoisiin, saisi itselleen paitsi viljelyopastusta, myös option lunastaa pellon antimia toveja vastaan, jos satoa kertyy yli ruokapiiriläisten tarpeen.

Mutta ehkä haluaisinkin ennemmin jonkinlaista hemmottelua?  Verkkotorin Keho ja mieli –osastolla on toden totta valinnanvaraa: löytyy käsi-, kasvo- ja kokovartalohierontaa, intialaista päähierontaa, akupunktiota, shiatsua, vyöhyketerapiaa, akupainantaa, jalkahemmottelua aloe vera –tuotteilla, rakenteellista hoitoa, bemer-hoitoa, breema-hoitoa (mitä ikinä lienevätkään; tovillahan se selviäisi).  Tarjolla on myös logoterapiaa, NLP:n perusteita, luonnollisen läsnäolon harjoittelua, meditaation alkeita, buddhalaisen mietiskelyn opetusta, astrologisia tulkintoja syntymäkartoista sekä tarot-ennustuksia, reiki-hoitoa, healingia, intuitiivista energiahoitoa, kehotietoisuuden lisäämistä, enkeliterapiaa…

Jos kuitenkin jotain vähän fyysisempää?  Sitäkin löytyy: esimerkiksi joogaa tai taiji- ja qigong-opetusta. Aikapankista saisi myös lenkkiseuraa, yksilöllisesti laaditun kotijumppaohjelman tai vaikka personal trainerin.  Kuntonyrkkeilyn ja savaten opastustakin on tarjolla, kuin myös intuitiivista itsepuolustusta.

Itsepuolustuksesta tulikin mieleeni, että tilinihän on entistäkin reilummin miinuksella – kuinka edes kehtaan haaveilla uusista hankinnoista?!

Vaan aikapankissapa kehtaan,  ja   suorastaan tuhlailevasti ihastelen kaikkea tätä erilaisten taitojen ja niitä jakamaan valmiiden ihmisten kirjoa!  Ehkäpä kehitänkin vastaanottamisen ja pyytämisen kykyäni seuraavaksi jollain mahdollisimman ”ylimääräisellä” tarpeella – lähden vaikka opiskelemaan kepinpyörityksen alkeita tai veitsenheittoa…

Tovitarha tänä aamuna klo 7.30

Tässä galleriassa on 8 kuvaa.

Patrik kävi eilen kiinnittämässä tarvittavat koukut ja telineet seiniin, joten ison viljelylaatikon täyttö voi viimein alkaa. Oli aika ottaa muutama tunnelmakuva tovitenavista ennen uusille kasvupaikoille siirtämistä. Basilika ja korianteri heräilevät

Reilusti miinuksella

Kävin juuri tarkistamassa aikapankin tiliotteeni. Auts, olen 18,80 tovia miinuksella. Lähes automaattisesti mieleen lehahtaa levottomuus.  Jos jokin näyttää miinusta, sen on oltava huono asia. Eikö ensin pidä ansaita, jotta voisi tuhlata?

Onko tässä nyt oikeasti aihetta huolestumiseen? Vaikka pienen rahatalouteni hoidossa olenkin aika säntillinen ja välttelen velkaa viimeiseen saakka, ei aikapankissa velkaantuminen ole mitenkään vaarallinen asia. Positiivinen paradoksi: tilini on miinuksella – ja tunnen oloni varsin rikkaaksi.

Aikapankissahan hyväksytään se, että ihmisten elämäntilanteet, tarpeet ja mahdollisuudet vaihtelevat.  On siis täysin sallittua ”maksaa kun jaksaa”. Esimerkiksi Stadin Aikapankissa on sovittu, että tili voi olla 50 tovia miinuksella (toisaalta myös plussapuolella on 50 tovin katto: ei ole tarkoitus, että kukaan vain muita auttelisi ottamatta itse koskaan mitään vastaan).

Yhteisön elinvoimaisuuden kannalta saaminen ja antaminen ovat ihan yhtä arvokkaita. Minä olen miinustiliä kasvattaessani samalla aktivoinut aika monia ihmisiä aikapankin vaihtoyhteisössä. Virtuaaliset tovit vaihtavat paikkaansa tilien välillä, mutta uskoisin useimpien aikapankkilaisten jakavan kanssani tunteen siitä, että vaihdoissa kaikki rikastuvat.  Avautuminen uudenlaisille kohtaamisille, keskinäiselle välittämiselle ja yhteisöllisyydelle on arvokasta ilman hintalappuakin. Jo toinen aikapankkiparadoksi: juuri tarvitsevana tulen tarpeelliseksi tälle yhteisölle.

Mutta takaisin tiliotteelleni. Ehdottomasti suurin menoreikä tässä kuussa on ollut tovien voimalla perustamani parvekepuutarha. Mutta onpa tämän tovitarhan luomiseen osallistunutkin aikamoinen porukka. Laskujeni mukaan jo ainakin yhdeksän ihmistä on tarjonnut osaamistaan ja/tai kasveja aikapankkiparvekkeelle, joka minulle on yhtä aikaa sekä henkilökohtainen että yhteisöllinen keidas.

Myös tämän viikon vaihtoni lipsahtivat parvekkeen puolelle, vaikka ne eivät alun perin varsinaisesti tovitarhaan liittyneetkään.  Viherpeukalo Mia-Marin olin pyytänyt luokseni nimenomaan huoltamaan parvekeproggiksen takia vähemmälle huomiolle jääneitä huonekasvejani, siis auttamaan mullanvaihdossa ja kasvien leikkaamisessa – mutta samalla sain häneltä myös arvokasta parvekepuutarhakonsultaatiota. Päivin kuljetusapu puolestaan mahdollisti osallistumiseni Herttoniemen pihakirppikselle viime sunnuntaina. Kirpputorikeikan jälkeen Päivillä oli vielä ”tovin verran aikaa”, joten saimme hoidettua parvekepuuhien edistymisen kannalta olennaisen multasäkkien kuljetuksen puutarhakaupasta. Ja parvekkeella oli sitten mukava nauttia uurastuksenjälkeiset kahvit yhdessä ja pohdiskella maailman menoa.

Kyllä minäkin aion vielä maksaa takaisin.  Mutta nyt haluan ottaa aikaa niiden ajatusten pohtimiseen, joita miinuksella olon kokemus minussa herättää. Mitä ovat aikapankkikontekstissa hinta, velka, plussa tai miinus?  Mikä on työtä, mikä palkkaa, mikä tekee tekemisen arvokkaaksi?  Pitäisikö kokemuksen lisääntymisestä maksaa korkoa – vai onko se sitä jo itsessään?  Tätäkö pitäisi verottaa?

Toistaiseksi aion vinguttaa kuvitteellista aikapankkikorttiani juuri sen verran kuin hyvältä ja tarpeelliselta tuntuu.

Tungosta tovitarhalla (sekä synnintunnustus)

Eilen lähdin Ninan ja Arton tarjoamalla aikapankkikyydillä taimitarhoja kiertämään.  Koukkasimme Tuusulan suunnalla parissa isossa myymälässä.  Tiesin tarvitsevani multaa, pari amppeliruukkua – ja ennen kaikkea paljon katseluinspiraatiota.

Ja mitä kaikkea nämä puutarhafriikit toivatkaan tullessaan, kirjaimellisesti tovikaupalla…  Nämä taimet totuttelevat nyt ulkoilmaan päiväsaikaan:

• ananaskirsikka
• avomaankurkku
• chili (kova juoppo muuten)
• koristeköynnös
• Black Russian – tomaatti
• pesusienikurkku
• koristeruoho Pony Tail
• koristeheinä
• (kavereinaan aiemmin saapuneet tomaatit, persiljat, korianterit ja portulakka).

Ulkona ovat jo yötä päivää:

• pelargoniat
• liljat
• mehitähdet
• kuunliljat

Lisäksi itämässä on maitopurkkipatteristollinen ruusu-, salko- ja taitepapuja.  Ja kaikki nämä siis ehtaa aikapankki-lajiketta.

Mutta yksi aikapankkisyntikin tässä täytyy tunnustaa: ihan rahalla tulin nyt ostaneeksi sen suuren viljelylaatikon, jonka olin suunnitellut aikapankin kautta nikkaroittavani.  Aikapankistahan ei välttämättä ihan heti saa, mitä tilaa.  Kun en ollut saanut ilmoitukseeni vastausta, ja kun puutarhakaupassa oli tarjolla suhteellisen edullinen ja näppäräntuntuinen ratkaisu, päädyin siihen.

Ja eikös heti tänään tullut puhelu Patrikilta, joka olisi laatikon ollut valmis rakentamaan…  En osannut olla pyytämisessäni kärsivällinen, ja tilaisuus teki varkaan (jos nyt rahalla ostamisesta voi tällaista ilmausta käyttää). No, laatikon kuljetuksessa sentään käytin aikapankkia – ja Patrik pääsee tarjoamaan taitojaan tovitarhaan myös. Häneltä nimittäin löytyy kiviseinäpora, ja sovimme että hän tulee poraamaan kaikki tarvittavat koukut parvekkeeni seiniin ja kattoon.

Ikkunat auki julkisuuteen

Aikapankki on kiinnostanut tiedotusvälineitä kohtuullisen paljon koko alkutaipaleensa ajan. Stadin Aikapankin ydinryhmässä joudumme harva se viikko vastailemaan erilaisiin mediatiedusteluihin ja etsimään uusia aikapankkikasvoja haastateltaviksi. Itse olen tähän mennessä vältellyt aikapankkijulkisuutta epämääräiseen haastatteluallergiaan vedoten. Ehkä tunnen liikaa toimittajia (tai itseäni), mutta jotenkin vain on tuntunut paremmalta jättää haastattelut muiden hoidettavaksi.

Tänään päädyin kuitenkin joustamaan julkisuusperiaatteestani. Olimme jo aikaisemmin sopineet Leilan kanssa, että hän tulisi minulle muutamaksi toviksi ikkunanpesutalkoisiin. (Minun silmissäni Leila on ihme: ikkunanpesusta aidosti pitävä ihminen, joka on tänä keväänä pessyt jo viiden huushollin ikkunat aikapankin kautta.)  Kun samoihin aikoihin yhdessä aviisissa kaivattiin jälleen kerran haastateltavia aikapankista, päätin, että kai sitä olisi minunkin oltava valmis vaikka sitten omat ikkunani hyvälle asialle uhraamaan…

Siispä sovimme, että toimittaja ja kuvaaja voivat tulla luokseni tekemään juttua ”elävästä aikapankin vaihtotilanteesta”, siis jututtamaan Leilaa ja minua ikkunanpesun äärellä. Ilmeisesti parin viikon päästä ilmestyvästä Kirkko ja kaupunki –lehdestä voi lukea tästä lisää.

Kuvaustapahtuma oli kyllä aika koominen ja, paljastettakoon tässä, hyvin lavastettu. Leila-parka joutui esittämään ikkunanpesua juuri niillä tavoilla, jotka hän hetkeä aiemmin oli tuominnut toimimattomiksi (sillä pitäähän kuvassa näkyä pesemisen meininkiä, siis paljon vaahtoa ja lastan suihkintaa, moneen kertaan toistettuna). Minun piti puolestani kiikuttaa tovitarhan taimet ikkunan taakse parvekepöydälle ja huseerata ja poseerata sormet mullassa, jotta saatiin kuvia joissa Leila pesee ikkunoita etualalla ja minä ikään kuin satunnaisena heijastuksena taustalla laittelen aikapankkipuutarhaa entistä ehommaksi. Jään odottelemaan mitä dynaamisimpia kuvatekstejä…

Pääsimme oikeastaan kunnolla itse asiaan, siis ikkunoita pesemään, vasta median poistuttua paikalta – ja jos työ olikin salamavalojen välkkeessä edennyt hitaanlaisesti, niin nyt tuli puhdasta nopeasti ja hauskasti. Ikkunanpesun ja teehetkien lomassa meillä riitti Leilan kanssa monenlaista puhuttavaa: ajankäytöstä, lapsista, arvoista ja downshiftauksesta, muun muassa. Mieltäni jäi erityisesti kutkuttamaan Leilan omaksuma periaate vastata kaikelle ”Kyllä”.

Hyvänen aika, eikös meitä ole viime ajat opetettu nimenomaan sanomaan ”Ei!”. Kokonainen jämäkkyys- ja rajanpiirtokouluttajien ammattikunta ansaitsee elantonsa erilaisilla kieltäytymisen taitokursseilla – ja sitten jollakulla on pokkaa tulla ja vastata kaikkeen avoimen myöntyvästi. Voisiko tälläkin olla jotain tekemistä aikasuhteen ja kiireettömyyden kanssa? Kiireeseen kuristavassa pakkotahtisessa (työ)elämässä Ei:n sanomisesta on tullut lähes välttämätön itsepuolustuskeino. Mutta mitä vastaan meillä on tarve puolustautua? Ja olisiko meillä varaa vastata useammin kyllä, jos tuntisimme vahvempaa omistajuutta omaa aikaamme kohtaan?

– Kuka muuten sinun aikasi omistaa?

Toveilla tarhan rakennan, osa 2

Kävin pääsiäisenä noutamassa ensimmäiset tovitaimeni Saaralta ja Elinalta (”Kämpylästä”, Kumpulan ja Käpylän suunnilta siis;). Nyt ikkunalautaani koristaa rivistö vielä hentoisia taimia: persiljaa, korianteria, portulakkaa, kirsikka- ja pensastomaattia sekä kolmenlaista basilikaa. Vielä ei ole parvekkeelle siirtämisen aika, mutta jos ilmat jatkuvat näin aurinkoisina, niin kohta tarvitsenkin mm. Sampsan lupaamia lisäruukkuja.

Minulla on ollut ilo saada todella asiantuntevaa ja kokenutta parvekepuutarhan perustusapua aikapankin kautta. Katri, joka on koulutukseltaan puutarhasuunnittelija, kävi katsastamassa parvekkeeni ja laati suunnitelman jossa on tilaa ”kaikkien aikapankkikukkien kukkia”.  Vanhat kalusteet säilytetään, (mahdollisesti hieman aikapankitse tuunattuina) mutta sijoitellaan uudella tavalla niin, että kokonaisuus toimii.

Tältä näyttää tämän hetken tovitarhasuunnitelma paperilla:

 Autottomana otan myös mielelläni vastaan aikapankin kautta tarjoutuvan kuljetusavun. Nina – joka on sekä biologi että intohimoinen puutarhaharrastaja ja tietää myös ”kaiken” tuholaisten torjunnasta – on moninaisten kasvitarjousten ohella lupautunut ottamaan minut mukaansa puutarhakauppakiertueille (sillä vähintäänkin multaa joudun joka tapauksessa ostamaan säkkikaupalla).

Aikapankin kautta etsin nyt myös nikkaroijaa, joka voisi rakentaa tovitarhasuunnitelmaan kuuluvan ison puulaatikon pavuille, tomaateille ja yrteille.

 Tästä se lähtee…