Verottaja arvostaa aikapankin tuomaa yhteisöllisyyttä

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Aikapankkitoiminta on viime aikoina ollut julkisuudessa veroviranomaisten uuden ohjeistuksen vuoksi. Sen mukaan osa aikapankin puitteissa tehtävästä työstä olisi verotettavaa. Osa työstä rajataan ulkopuolelle, mutta ammattimaiseksi työksi verottaja listaa niin laajan joukon toimintaa, että käytännössä aikapankin vaihdoilta putoaa pohja. Henkilökohtaisestikin olen tehnyt vailla aiheeseen liittyvää ammattiosaamista aikapankin kautta palveluja, joita verottaja kuitenkin pitää ammattiosaamisen alaan kuuluvana. Juuri tässä olisi aikapankin arvo: voimme vaihtaa jotakin yleisen elämänkokemuksen ja yleisten taitojen myötä kertynyttä. Jokainen voi vaihtaa jotain; kaikki me osaamme paljonkin kaikenlaista, mistä voi joskus olla ratkaiseva apu jollekulle toiselle.

Verottajan verotuskanta on hämmentävä, sillä se toteaa omassa muistiossaan itsekin, että ”aikapankki voidaan nähdä eräänlaisena yhteisön tukiverkkona silloin kun valtio on joutunut säästötoimien vuoksi karsimaan omaa palvelutarjontaansa” ja että ”aikapankkien mielletään lisäävän solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä käyttäjäyhteisössä”. Edelleen, ”sosiaalisen lisäarvon ja palveluvaihdannan elämyksellisyyden arvoa on vaikea arvioida objektiivisesti, mutta se voi lisätä järjestelmän kiinnostavuutta ja houkuttelevuutta”. Tiiviimmin: aikapankki on suosittu, koska se tuo ns. sosiaalista lisäarvoa ja sen kautta saa apua, kun julkiselta sektorilta ei saa.

Ei tässä kuitenkaan vielä kaikki!

Avun tärkeys korostaa, sillä johan sen verottajakin tietää, että ”nyky-yhteiskunnassa on kuitenkin runsaasti ihmisiä työmarkkinoiden ulkopuolelle, jolloin mahdollisuudet vaihtaa aikaansa ja osaamista työmarkkinoilla rahaksi ovat kaventuneet. Mikäli rahallinen tulo on niukkaa, vaikeutuu palvelujen hankkiminen rahalla. Tällöin syntyy intressi vaihtaa palveluja päittäin ilman rahaa.” Vaikka palveluja ei vaihdeta kahden käyttäjän kesken päittäin vaan sikin sokin järjestelmässä, on verottaja muutoin asian ytimessä. Tästähän aikapankki Iso-Britanniassa sai alkunsa; siellä se on linjattu verovapaaksi.

Entäpä verottajan huoli harmaasta taloudesta? No, itsepähän tuossa toteavat, että ”monet tarjotuista palveluista ovat sellaisia, joita yritysmuotoisessa toiminnassa ei olisi kannattavaa tuottaa.” ”Mitattavaa tai elinkeinotoiminnan muodossa harjoitettua toimintaa ei ole havaittu.” ”Vaihdettujen palvelujen taloudellista merkitystä on kuitenkin pidettävä marginaalisena rahataloudessa vaihdettuihin palveluihin nähden”.

En keksi erityisen kiireellistä lisättävää. Kyllä he sen tietävät. Enää tulisi saada verotusohjesääntö tämän selvityksen kanssa samalle linjalle.

Advertisement

Kansalaisyhteiskunnan päätöksenteko

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu verottajan aikeesta linjata, miltä osin aikapankin vaihdot olisivat verotettavia euromääräisesti. Jokaisesta vaihdostahan vähennetään tovimääräinen vero, mutta verohallinto on kiinnostunut vaihtojen arvioimisesta euroissa ja niiden euromääräisestä verottamisesta. Saattaakin olla, että osa vaihdoista tulee verotuksen piiriin, esimerkiksi niiltä osin, kuin toiminnan tarjoaja on elinkeinonharjoittaja. Tässä yhteydessä on tietysti olennaista sekin, että jos samalle henkilölle maksetaan palkkaa ja muita etuuksia yhteensä yli 1500 € vuodessa, on palkkaajan maksettava myös ennakonpidätys ja työnantajan sosiaaliturvamaksu. Niiltä osin kuin vaihdot kohdistuvat eri henkilöihin, kuten aikapankissa nimenomaan tapahtuu, euromääräisesti arvioiden ei varmastikaan päästä verottajaa kiinnostaviin summiin.

Olennaisempi huomio onkin se, että saajan on ilmoitettava kaikki, hyvin pienetkin, tulonsa omalla veroilmoituksellaan. Toisin sanoen kyse on – ennemmin kuin verotuksesta – tulojen ja vastikkeiden ilmoittamisesta. Tässä mielessä kyse on siis lähinnä hallinnollisen työn lisäämisestä.

Toinen kysymys koskee sitä, kuinka ilmoitettavat saamiset arvioidaan euromääräisinä. Aikapankin radikaali ideologia – kaikki työ on yhtä arvokasta – vääristyisi automaattisesti, jos uskotaan, ettei verottaja pidä kaikkia vaihtotöitä keskenään samanarvoisina, kuten rahatalouden piirissä tapahtuu.

Verokeskustelua on käyty aiemminkin sekä aikapankin piirissä että laajemmin. Tuore avauskin herätti paljon ajatuksia ja erilaisia ehdotuksia on esitetty. Keskusteluun osallistuminen on luontevaa epämuodolliselle yhteisölle, joka toiminnallaan lisää omaehtoista toimintaa, sosiaalista pääomaa, yhteisöllisyyttä, luottamusta ja hyvinvointia. Kerättävien toviverojen tuottokin käytetään yhteisesti sovittuihin, yleistä hyvinvointia ja kehittämistä luoviin kohteisiin. Tässä mielessä virallinen yhteiskunta toimii toisin, kun veroviranomaisen valta linjata aikapankkien verollisuudesta riittää. Hallintoviranomaiset ovat kuitenkin vastuussa poliittisille päättäjille. Nopein reagoida taisi olla kansanedustaja – kansan edustaja – Anna Kontula, joka kysyi aikapankkien verollepanosta kirjallisella kysymyksellä asianomaiselta ministeriltä.

Kansalaisyhteiskunnan vaihtoehtotalous, epävirallisen yhteiskunnan haara, on nyt virallisen yhteiskunnan rahatalousajattelun asia. Tämähän ei ole aivan uutta. Jo viime vuonna Helsingin kaupunki linjasi globaalin vastuun strategiassaan selvittävänsä, kuinka se voi tukea aikapankkeja.

Mitä on talous?

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Talous liittyy siihen rahaan ja silleen, eikö niin? Talous on aika vaikea kokonaisuus ja talouspoliittisesta keskustelusta on vaikea saada selkoa? Arkikielessä taloudellinen tarkoittaa yleensä samaa kuin rahan suhteen tehokas, varmasti myös tuottava.

Valtioiden ja valtioiden yhteenliittymien talouspolitiikka on tietysti toinen kysymys. Tässä yhteydessä puutun vain sitä laajempaan ilmiöön: rahaan sidottu ymmärrys taloudesta on auttamattoman suppea! Talous voidaan nähdä huomattavasti laajemmin: mekanismina tai toimintana, jonka tehtävänä on tyydyttää kaikenlaisia, myös ekologisia ja sosiaalisia tarpeita. Kuten Brasilian solidaarisuustalouspuoleen tutustunut Sanna Ryynänen Suomen Sosiaalifoorumin teemakeskustelussa totesi, taloudellisen toiminnan lähtökohta tulisi olla kaikkien tarpeiden tyydyttäminen. Tähän aikapankki- ja solidaarisuustalousaktivisti Ruby Van Der Wekken jatkoi, että kyse on sosiaalisesta toiminnasta ja sosiaalisista tarpeista.

Tällainen talousymmärrys ei keskity suinkaan vain rahatalouteen eikä taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan, vaan käsite sisältää kaikenlaisen eri tavoin taloudellisen – sosiaalisen, ekologisen, poliittisen, yhteisöllisen, kulttuurisen, historiallisen, verbaalisen, fyysisen – toiminnan ihmisten välillä. Juuri ymmärrys siitä, että eri tavoin taloudellista toimintaa on lähes kaikki ihmisten välinen toiminta ilman välittömän voiton tai oman edun tavoittelua, on solidaarisuustalouden ytimessä. Kyse on yhteisestä taloudellisesta toiminnasta yhteiseksi hyväksi, yhteisten tarpeiden tyydyttämiseksi.

Onkin käsien ylös nostamista antaa rahaan liittyvälle tehokkuuteen keskittyvälle toiminnalle ikään kuin yksinoikeus ”talous”-termin määrittelyssä. Vastaavalla katsannolla jopa sosiaalinen pääoma – yhteisön tai yhteiskunnan jäsenten aktiivisuus auttaa toisiaan vastikkeetta, sitoutua yhteiseen toimintaan jne. – voidaan jäsentää vain rahan ja materiaalisen toiminnan kautta esimerkiksi siten, että vahva sosiaalinen pääoma hyödyttää kauppaa ja auttaa yksilöitä oman etunsa tavoittelussa. Tällä logiikalla toimiva yhteisö tietysti menettää sosiaalisen pääomansa varsin nopeasti.

Aikapankki on eräs lukuisista solidaarisuustalouden käytännön sovelluksista. Solidaarisuustalous on läsnä aina kun autamme, vaihdamme, kierrätämme, luomme, rakennamme ja suunnittelemme. Solidaarisuustalous on sosiaalista taloutta, ja se sosiaalisuus on meissä ihmisissä sisään ja yhteyteemme rakennettu.

On rahaa ja rahaa

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Bitcoin on virtuaalivaluutta, jota voi käyttää verkkokaupoissa. Koska se ei ole oikeaa valuuttaa, sitä ei voi esimerkiksi verottaa, kuten ns. oikeaa rahaamme. Valuutan arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan, kuten reaalitaloudenkin valuutoiden yleensä. Valuutan kuplaa vauhditti suuri kysyntä Kyproksen talouskriisin seurauksena: monet sijoittajat siirsivät kriisin pelossa valuuttaansa bitcoin-virtuaalivaluutaksi.

Kuten kuplat ja kuumenemiset usein, myös Bitcoin-kupla puhkesi. Tästä uutisoitiin 11.4. Kuplan mahdollistaa se, että arvo voi vaihdella. Markkinatalouden oppejahan on juuri tuo, että kysyntä ja tarjonta määrittävät hinnan, ja se koskee myös rahan hintaa.

Sekä Bitcoinissa että aikapankissa on kyse eräänlaisesta reaalirahajärjestelmän ulkopuolisesta talousjärjestelmästä. Molemmat ovat ”virtuaalivaluuttaa” joka ei suoranaisesti nivoudu reaalirahaan. Sen sijaan aikapankin aika nivoutuu aikaan, ja siinä mielessä arvo on sidottu johonkin konkreettiseen, jonka tunnemme, vaikka aika ei olekaan materiaalista arvoa. Aikapankissa kysyntä ja tarjonta eivät myöskään määrittele hintaa, sillä hinta on sidottu aikaan. Tässä mielessä kuplaa ei voi syntyä, ellei hinnan määräytymistä jollakin tavalla muuteta.

Erilaisia virallisen rahatalouden ulkopuolisia vaihtoehtoisia järjestelmiä on epäilemättä maailmassa ääretön määrä. Kaikki ihmissuhteemme, joiden eteen teemme jotain ja joista saamme jotain, ovat sellaisia. Eräässä romaanissa ilmiö käsitettiin teknisemmin ja siihen suhtauduttiin arkipäivää voimakkaammin hyödyn näkökulmasta, joten ilmiötä nimitettiin palveluspankiksi. Eräiltä osin sitä aikapankki kuitenkin on, vieläpä foorumilla olevine tileineen ja tilikirjauksineen varsin avoimesti.

Ajattelu on julkisessa keskustelussa varsin pinnalla: taloudellista hyötyä lasketaan suurin piirtein kaikesta, emmekä enää edes kummastele sitä, että metsätaloudessa luonnonsuojelualue ”tuottaa” ”virkistyspalveluja” ”kuluttajille”. Hoito- ja hoivapalveluja mitataan mittareilla, jotka kertovat, montaako ehditään hoitamaan jossakin ajassa. Ei mitata tunnetta, tarpeenmukaisuutta tai onnellisuutta. Niitä onkin vaikea mitata, joskin luottamuksen seurauksia voi mitata: kaupankäynnin ja keskinäisen kanssakäymisen voi typistää mittareihin, mutta kuten myös kansanviisaudessamme toteamme: luottamusta ei voi ostaa, se täytyy ansaita. Sosiaalipsykologit tuntevat mekanismeja, joilla henkilöiden ja ryhmien välistä luottamusta lisätään, mutta se tarkoittaa yhteisiä, tärkeitä tavoitteita, kanssakäymistä, oikeudenmukaisuutta ja johdonmukaisuutta, ei rahaa.

Tässä tulee vielä merkittävä ero ”bittikolikon” ja aikapankin välille. Kolikon arvo on sidoksissa rahataloudellisesti mitattavaan suureeseen, mutta aikapankki on järjestelmä, joka perustuu vastavuoroisuudelle (koko järjestelmän puitteissa) ja luottamukselle.

Tovituvalta terveisiä!

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Aikapankin puitteissa toimiva Aika parantaa–  eli ns. tovitukiverkosto voitti syksyllä hyvinvointi- ja terveysalan innovaatioympäristö Innokylän yleisöäänestyksen. Tovitukitoiminta lienee vain laajenemassa, sillä Tovituki tunnetuksi –hanke sai Raha-automaattiyhdistykseltä projektirahoitusta. Hanketta koordinoi Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys Kakspy. Projektirahoituksen turvin hankkeen koordinaattori Hanna Koppelomäki ylläpitää ja kehittää tovitukiverkostoa Toisella linjalla Hakaniemessä toimistossa, jonka yhteydessä on myös tiloissa majailevien toimijoiden yhteisiä kokoushuoneita, joita voidaan siis jonkin verran hyödyntää esimerkiksi tukitapaamisten yhteydessä. Verkoston tila on ristitty tovituvaksi.

Tukisuhde syntyy aina siten, että aluksi tukipyyntö toimitetaan netin välityksellä koordinaattorille, joka välittää sen tukijaverkostolle. Itse tuettavan ja tukijan välisten tukitapaamisten aluksi käydään keskustelu, jonka jälkeen tapaamisia pidetään viisi. Tämän jälkeen käydään keskustelu suhteen päättämisestä tai jatkosta. Tukijat, joilla on tukisuhde meneillään, osallistuvat myös työnohjaukseen. Nämä ohjaajat ovat ammattilaisia.

Tukijat sen sijaan eivät suinkaan välttämättä ole auttamisen ammattilaisia muutoin kuin elämänkoulun ansioilla, vaan tuki tapahtuu ”ihmiseltä ihmiselle”. Aktiivinen kuuntelu ja myötäeläminen voivat joskus riittää pitkälle. Joskus tovitukijan kannattaa ohjata tuettava ammattiavun piiriin. Konkreettista arjen apua tarvitseville tovitukiverkostossa on erikseen mm. kodinhoitoryhmä, vaikka toki kodin- ja sielunhoito kulkevat usein käsi kädessä. Verkoston piirissä toimii myös useita toviryhmiä, joiden teemat ovat kosketelleet esimerkiksi läsnäoloa, itsetuntoa ja mielenterveyttä.

Tuen pyytäjät ovat varsin erilaisissa elämäntilanteissa. Ilman tilastollista analyysiä näppituntumani on, että apua pyytävät eivät joko ole lähestyneet (esimerkiksi sosiaali-) viranomaisia vaan toivovat kevyemmän, keskusteluavun auttavan eteenpäin, tai toisaalta ovat jo syistä tai toisista viranomaisasiakkaita, mutta sieltä saatava apu ei tunnu riittävän. Molemmissa tapauksissa voi siis myös tulkita, että tukiverkosto täydentää ja vahvistaa ammattitoimintaa, mutta mukana on sama naapuriavullinen elementti kuin kaikessa muussakin aikapankkitoiminnassa.

Tukisuhteen veloitus tapahtuu yleensä tukijan ja tuettavan välisenä tovimaksuna. Aina näin ei eri syistä toimita, vaan tällöin tukija veloittaa tovituen yhteistiliä. Keskustelussa on myös vaihtoehto kaikista aikapankin tovivirroista kerättävän toviveron jonkin osuuden kanavoimisesta tukitoimintaan. Viimevuotinen Stadin Aikapankin jäsenäänestys toviverojen käytöstä tukisi ajatusta: 64,5% vastanneista kannatti yhteisten tovien käyttämistä jäsenten ehdottamiin hankkeisiin, kun vaihtoehdot olivat käyttö vain aikapankin varsinaisten tehtävien hoitoon sekä suostuminen mihin tahansa enemmistön kantaan.

Oleskelupakko

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Vaikuttaa siltä, että virallisen ja järjestäytyneen yhteiskunnan näkökulmasta rahataloudellisen järjestelmän ulkopuolinen oleskelu on jotakin negatiivista. Presidentti Niinistön uudenvuoden puhetta on tulkittu varsin monesta näkökulmasta, ja myöskin käsite oleskeluyhteiskunta on saanut osansa julkisuudessa. Niinistöhän sanoi: ”Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.”

Sivuutan huolettomasti ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömän työn ja tyydyn näkökulmaan, jota oletan presidentin tarkoittaneen: työn tekijää ei tule arvottaa sen mukaan, minkä verran rahataloudellista tuottoa hänen työnsä tuottaa. Tässä asiassa olen samaa mieltä. Perässä tuleva sivulause on jo monimutkaisempi kysymys, jos ajatellaan lausuman jatkavan samaa ajatusta mutta olevan poissulkeva; ikään kuin palkkatyön etsiminenkin – etsijän uurastus – on arvokasta. Entäpä muu uurastus kuin palkkatyön etsimiseen suuntautuva?

Tästä päästäänkin varsinaiseen kysymykseen. Oleskeluyhteiskunnassa voidaan oleilla rahatalouden ja virallisten rakenteiden ulkopuolella, sivussa, lomittain, tuottamatta rahataloudessa mitattavaa hyötyä. Tämä ei toki tarkoita samaa kuin omien mahdollisuuksien sysääminen sivuun muiden kattauksiin keskittyen, joten kirjoittelen hieman presidentin ohi, vaikka en tiedäkään, missä määrin on yhteiskunnallinen ongelma omien mahdollisuuksien sivuun sysääminen muiden kattausten äärellä, jos oletamme passiivisuuden olevan tarkoituksellista, passivoituneen työhön riittävässä fyysisessä ja henkisessä terveyden tilassa sekä töitä löytyvän. Näiden jälkeen voidaankin kiinnittää huomio työhön: mitä se arvokas työ on? Kertaalleen jo opimme, että kaikki sellainen on arvokasta.

Työttömyys on Suomessa 7-8 %. Kun yleinen taloustilanne on sellainen, jolloin on (pitkien nousukausien jälkeen) aiempaa vähemmän töitä tarjolla, voitaneen kysyä uudestaan, millainen yhteiskunnallinen ongelma on tavoitteellinen passiivisuus (sen lisäksi, että se on hauskasti paradoksi) rahataloudellisen järjestelmän piiristä. Muutama vuosi takaperin alennettiin alle 25-vuotiaiden alimpia toimeentulotukia. Nuorisotyöttömyys on viimeksi ollut nousukauden huipulla vuonna 2008 vain 15 % kieppeillä, sittemmin taas yli viidesosa nuorista on ollut työttömänä.

Iso-Britannian alkulähteillään aikapankki oli ilmeisesti eräänlainen vastaus virallisen ja järjestäytyneen yhteiskunnan piiristä syrjäytyneelle osalle. Suomessa putoaa lisääntyvä joukko ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta perusturvalle, minkä voisi päätellä jo hitaasti kasvavasta työttömyysprosentista. Aikapankin hyödyt ovat rahataloudellisesti mittaamattomia – monella tavalla.

Kansalaisyhteiskunnasta ja luottamuksesta

Kirjottaja: INARI JUNTUMAA

Ehdin vielä ennen uutta vuotta palata vuoden aikana useasti pohtimaani teemaan eli aikapankin sosiaalis-yhteiskunnalliseen merkitykseen. Kuten tunnemme, virkeä ja tasa-arvoinen moderni yhteiskunta koostuu monesta palikasta. Niitä ovat ensinnäkin tasa-arvoisia rakenteita tukeva julkinen sektori. Tämä vastaa intresseistä, jotka eivät tuota helposti mitattavaa taloudellista hyötyä. Sellaisia hyödykkeitä tuottaa sen sijaan toinen keskeinen palikka eli yksityinen sektori. Kolmas sektori tarkoittaa järjestöjä, mutta nykyään nekin usein toimivat – kuten julkinen – yksityisen sektorin tavoin tulostavoitteineen ja kilpailumekanismeineen. Tätä ilmiötä kuvaa tutkijoiden käyttämä ns. uusi kolmas sektori. Neljäs sektori tarkoittaa yhteiskunnallisia yrityksiä, jotka investoivat voittonsa yhteiskunnallisesti olennaisella tavalla eivätkä tulouta niitä omistajilleen. Esimerkiksi osuuskunnat liittyvät kolmanteen ja neljänteen sektoriin. Nämä ovat rakennetason palikoita. Kaikkien käytännön toteuttajat ovat ihmisiä.

Kaikki yhteiskunnan palikat toimivat hyvin, kun toteuttajien välillä vallitsee hyvä luottamus. Ilman luottamusta kauppaa ei voida käydä, virastossa asioida, poliisia soittaa paikalle tai edes rakentaa kotia, jonne linnoittautua.

Luottamus syntyy johdonmukaisuudesta, ennustettavuudesta, vastavuoroisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Pienissä yhteisöissä luottamuksen ilmapiiri on helpompi rakentaa kuin yhteiskunnassa, josta se puuttuu. Kaikkialla luottamus on kuitenkin helppo menettää.

Johdonmukaiset, vastavuoroiset ja oikeudenmukaiset instituutiot ovat yhteiskunnan palikoita, joihin voimme tuntea luottamusta tai epäluottamusta. Instituutioiden toimintaa säätelevät mm. lait, säädökset, asetukset, resurssit ja johtaminen. Viime kädessä instituutioiden toiminta on instituutioita johtavien ja niissä toimivien ihmisten toimintaa.

Instituutioiden lisäksi yhteiskunnassa vallitseva luottamus on ihmisten luottamusta tai epäluottamusta toisiaan kohtaan. Koska vain pieni osa yhteiskunnallista vuorovaikutusta tapahtuu instituutioiden puitteissa, on syytä kiinnittää suurempaa huomiota kansalaisyhteiskuntaan. Hyvinvointivaltiota syytetään mielivaltaisesti esimerkiksi kansalaisten passivoimisesta, missä annetaan jo kohtuuttoman suuri valta instituutioille yksityishenkilöiden käytöstä ja perusasioiden ymmärrystä ohjaavana voimana, suorastaan behavioristista ajattelua mukaillen.

Aikapankki perustuu kaikenlaisen vaihdannan tavoin ymmärrykseen luottamuksen olemassaolosta. Samalla aikapankki luo luottamusta. Yllätän muuten jatkuvasti uusia henkilöitä kertomalla, että pelkästään Helsingin seudulla parisen tuhatta henkilöä on mukana aikapankin kaltaisessa järjestelmässä radikaaleine perusajatuksineen työn verrannollisuudesta ja vieraiden luotettavuudesta.

Voiko vapaa kansalaistoiminta uhata yhteiskunnan tasapainoa ylläpitäviä instituutioita? Tästä on kysymys, kun syytetään aikapankkia veronkierrosta ja yhteiskunnallisen toiminnan siirtämisestä satunnaisen vapaaehtoistoiminnan piiriin, yksityishenkilöiltä yksityishenkilöille. Todellisuudessahan kyse on päinvastaisesta: vapaa kansalaistoiminta vahvistaa yhteiskunnan tasapainoa. Tämä tapahtuu luottamuksen, omaehtoisuuden, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja jatkuvan vuorovaikutuksen vahvistamisen kautta.

Mahtavaa ja kansalaisaktiivista vuotta 2013 kaikille!

PS. Lomalukemistoksi suosittelen painotuoretta Antti Alajan toimittamaa Kriisikierteestä hyvän kehään -artikkelikokoelmaa, joka on myös netistä ladattavissa (Kalevi Sorsa –säätiön julkaisusarja 4/2012). (en ehtinyt vielä itse lukea sitä, joten ehdin kommentoida sitä vasta jossakin tulevassa kirjoituksessani) – mukana kirjoittajana mm. aikapankkiaktiivi Tuuli Hirvilammi.

Kirja kirjaa vai aikaa vastaan?

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Aiemmassa työpaikassani esimies kertoi kyllästyneensä kirjapinoihinsa muutettuaan lyhyen ajan sisällä useasti. Hän heitti ne pois. Olin pöyristynyt! Itsehän vaalin asunnossani kahta kirjahyllyä.

Kirjahyllyjeni sisältöskaala on laaja; runoista ja romaaneista historiallisin tietokirjoihin ja tieteellisiin aikakauslehtiin. No ei, en lue kaikkea uudelleen. Kirjahyllyni ovat kuitenkin joskus pelastaneet minut lahjapulassa. On mukava lainailla halukkaille. Osa kirjoista on kuitenkin itselleni tunnetasolla niin arvokkaita, että luopuminen kokonaan tuntuisi yksinkertaisesti ikävältä. Hyllystäni löytyy jopa muutama rakas lapsuuden kirja-aarre.

Vaatteita olen vienyt kierrätykseen poisheittämisen sijaan. Kirjojen antaminen jollekulle anonyymille on tuntunut vaikeammalta. Kirjoja, persoonallisempia olioita, on helpompi antaa jollekulle sellaiselle, joka arvostaa juuri kyseistä nidettä.

Aikapankki tuntui hyvältä paikalta kirjojen myymiseen: joku haluaa juuri jonkin tietyn kirjan. Asetin kirjoilleni hieman markkinahintaa alhaisemman hinnan. En tosin yrittänytkään myydä suurimpia aarteitani vaan aloitin ostajan kannalta varsin vaatimattomasti.

Kirjat eivät kuitenkaan menneet kaupaksi, vaikka lainaamisen sijaan olin valmis luopumaan niistä kokonaan. Toisaalta tarjosin vähän sälää myytäväksi; jotkut muut tarjosivat selkeästi tietyntyyppisiä ja joiltain osin tunnettuja / korkeatasoisia kirjoja. Jouduin siis kuitenkin etsimään muita reittejä kirjojen uudet kodit.

Aikapankin laajentaminen ajasta eli palveluista erilaiseen materiaaliin on periaatteellisesti kiinnostava lisä. Ruoan vaihtopiirit ja järjestelykustannusten korvaaminen ovat pieniä askeleita rahattomaan järjestelmään, mutta näiden purojen myötä löytyy vielä suurempi virta.

Mikäli vaihdon piirissä olevat materiaalit laajenevat, voisi ajatella, että vaihtojärjestelmän sisällä olisi esimerkiksi oma piirinsä kirjoille ja oma piirinsä kukille, jolloin vaihtajat määrittelisivät materiaalin vastaavuuden. Kaksinkertainen kierrätys puolustaisi paikkaansa.

Kaltaiselleni kirjojen ystävälle ”edullisempaa” saattaisi tosin olla kirjojen vaihtaminen selkeästi kulutettavaan ja siten ajallaan häviäviin tuotteisiin, kuten ruokatarvikkeisiin. Toisaalta asia palautuu siihen, että mielelläni otan kirjoja vastaan myös aikaa. Vasta aikapankin yleinen laajentaminen materiaaliin nostaa esiin kysymyksen materiaalin vaihtamisesta materiaaliin, mikä tarkoittaisi aikapankille rinnakkaista kierrätysjärjestelmää. Perustaltaan se ei keskeisesti eroaisi jo käytössä olevista virtuaalisista itsepalvelukirpputoreista.

Luottamus on yleistä

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Ritva Siltanen kirjoitti 5.11. turvallisuudesta. Kuinka aikapankkilainen voi luottaa siihen, että tulija on se, jonka tulisi olla? Oikeastaan turvallisuus ja luotettavuus liittyvät keskeisesti jo sopimuksen tekemiseen: kuinka voi luottaa siihen, että tulija tulee ja sopimus pidetään?

Internetissä toimii lukuisia muitakin verkostoja, joiden toiminta pohjautuu siihen, että toimijat ovat luotettavia. Esimeriksi Hospitality club ja Coach surfing ovat sivustoja, joiden kautta matkustelijat voivat etsiä uusia tuttuja eri puolilta maailmaa ja yöpyä heidän luonaan tai vaikkapa vain saada paikallisopastusta uudessa kaupungissa.

On muitakin yhteisöjä, jotka pohjautuvat vastaavanlaiseen luottamukseen; lukuisat kansainväliset järjestöt mahdollistavat muun toiminnan ohessa jäsenilleen verkoston, joiden kautta voi tarvittaessa löytää vaikkapa juuri lyhytaikaisia majoittajia vieraissa paikoissa.

Yleensä näihin järjestelmiin pitää tietysti kirjautua oikeilla henkilötiedoilla, mutta viime kädessä löytyy tuskin mitään tahoa, joka järjestelmällisesti tarkistaa tietojen paikkansapitävyyden. Vieraiden ihmisten luotettavuus toisiaan kohtaan vaikuttaa olevan aika laajaa.

Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin olevan vallalla ajatus siitä, että ihmiset ovat pohjimmiltaan itsekkäitä ja pyrkivät hyötymään toisistaan ja toisensa kustannuksella. Tällainen ajatus välittyy valtamedia kautta. En kuitenkaan kuulu niihin, jotka uskovat sellaiseen ihmiskuvaan. Siksi en ole hämmästynyt, että aikapankin kaltaiset tuntemattomien ihmisten väliseen vastavuoroisuuteen perustuvat järjestelmät toimivat ja että tietotekniikan mahdollistaessa myös levittäytyvät jopa maailmanlaajuisiksi.

Yksittäistapauksina me ihmiset olemme yleisesti ottaen melko hyväntahtoisia. Räikein syrjintä on rakenteiden tasolla; yksittäiset ihmiset järjestävät pientä kehitysapua samalla kun valtiomme ja ylikansalliset instituutiomme riistävät kolmatta maailmaa, joka muuten on erityisesti väestömäärällä mitattuna huomattavasti meitä ensimmäistä ja toista maailmaa laajempi joukkio. Miksi rakenteet sitten voivat olla vastakkaisia yleiselle hyväntahtoisuudelle? Rakenteet luo varsin pieni joukko, emmekä edes tiedä, ketkä.

Juuri kaikista näistä syistä aikapankin kaltaisia vaihtoehtoisia rakenteita tarvitaan. Mikään yhteiskunta ei pysy kasassa ilman hyvää haluavia ja tekeviä aktiivisia ihmisiä. Ennen kaikkea: me ihmiset emme pysy kasassa ilman hyvää haluavia ja tekeviä aktiivisia ihmisiä.

Iloinen yksityiskohta syntyi siitä, että tovitukea tarjoava Aika parantaa -verkosto valittiin vastikään sosiaali- ja terveysalan innovaatiopalkintofinalistiksi, palkinnon voittajalle tulee kuun lopussa luovuttamaan sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko. Pieniä suuria tekoja!

Aikapankin yhteiskuntaideologia

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Äskettäin ystäväni liitti aikapankkitoiminnan libertarismiin, johon kuuluu ajatus siitä, että yhteiskuntarakenteet ovat mahdollisimman kevyitä ja julkisen sektorin laajuus pieni. Tällöin kansalaisten omaehtoinen toiminta riittää, ihmiset käyvät keskenään kauppaa ja markkinatalous toimii optimaalisesti. Perusteluna oli, että aikapankki toimii yhteiskunnan virallisten rakenteiden ulkopuolella; ideologisesti siis tukien ajatusta julkisen sektorin kapeudesta. Vaikka rahataloudellisesti ajatellen toiminta on ainakin nykyisellään pienimuotoista, pienimuotoinenkin verotulo jää tällöin saamatta. Tällöin tosin jäi huomaamatta, että pienimuotoinen menojen säästyminenkin jää saamatta, jos henkilö saa aikapankista tarvitsemaansa pienimuotoista apua esimerkiksi äkillisen kriisin kohdatessa.

Toinen tulokulma koskee uskoa järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Jos meillä olisi oikeudenmukaiseksi rakennettu rahatalousjärjestelmä ja riittävän kattava sosiaaliturvajärjestelmä, emme nykytilan lailla kipeästi tarvitsisi hyväntekeväisyyspohjaistakaan toimintaa. Aikapankki vastaa pieneltä osaltaan samaan tarpeeseen kuin monet muutkin voittoa tavoittelemattomat toimijat. Aikapankin tapauksessa vain rahaa ei liiku lainkaan.

Jos tarkastellaan aikapankkia sisäisesti, se selvästi pohjaa ajatukseen siitä, että ihmiset toimivat itsenäisesti parhaaksi katsomallaan tavalla. Tämä on luonnollisesti mahdollista vain tietyissä rajoissa (ajan ostossa ja myymisessä).

Aiempien kirjoitusteni pohjalta minulta on myös kysytty, onko aikapankkijärjestelmä sosialistinen. Tässä yhteydessä sosialistinen viittaa sellaiseen yhteiskunnallisilla rakenteilla aikaansaatuun tasa-arvoon, joka toteutuu täysin samoin ilman yksittäisten henkilöiden omaa varallisuutta; tällaisessa yhteiskunnassa ei siis ole sosioekonomisesti toisistaan eroavia yhteiskuntaluokkia. Toisin sanoen jokaisen ihmisen vapauden aste on yhtä suuri.

Marx itse ei ilmeisesti ollut valtiorakennelman kannalla, sillä se oli hänen mukaansa aina hallitsevan luokan luomus ja heidän etujensa mukainen. Monet marxilaiset ovat kuitenkin kannattaneet julkista sektoria, joka vastaa eräiltä osin (kuten hyvinvointipalvelut ja sosiaalivakuutus) kansalaisten hyvinvoinnista. Jos kuitenkin ajatellaan, että sosialismiin kuuluu (demokraattinen ja) sosialistinen valtio, aikapankki ei välttämättä ole sosialistinen, sillä se toimii osin valtion ulottumattomissa, sillä se ei linkity rahatalousjärjestelmään. Valtio voi toki säädellä aikapankin toimintaa silti.

Jos taas aikapankkia tarkastellaan sisäisesti, se on varsin sosialistinen (ja demokraattinen), sillä se sisältää jopa rakenteellisella tasolla sellaisen erittäin radikaalin ajatuksen, että kaikki työ on yhtä arvokasta, ja kaikki jäsenet päättävät yhdessä merkittävistä muutoksista sen toimintaperiaatteissa. Aikapankissa toimii vapaa markkinatalous, joten aikapankkia voisi pitää sisäisesti tarkastellen sosialistisena markkinataloutena.

Yhteenvetona: sosiaalinen pääoma tarkoittaa yhteisöä, jossa vapaat ja aktiiviset kansalaiset toimivat yhteistoiminnassa ja yleinen luottamuksen ja vastavuoroisuuden aste on suuri. Toki kaupankäyntikin edellyttää riittävää luottamuksen astetta. Aikapankin suurimpia yhteiskunnallisia anteja onkin luottamukseen pohjaava vastavuoroinen ja demokraattinen yhteistoiminta.