Kuukausittainen arkisto:elokuu 2012

Avun pyytämisestä

Kirjoittaja: SATU S.

Mietin taannoin kuinka vaikeaa elämä oli ennen aikapankkia. Kuinka paljon aikapankki onkaan helpottanut elämääni.

Tarvitsin vähän aikaa sitten vitriinin. Kyselin aikapankin kautta, mutta kellään ei ollut sellaista tarjota. Niinpä ostin muualta netistä. Olennaista on se kuinka helposti sain kuljetettua sen kotiini. Ennen olisin tarvinnut ison auton ja kuskin. Mistä ihmeestä olisin ne löytänyt? Tuttavapiiristäni en ainakaan. Lisäksi olisin joutunut pyytämään jotakuta luopumaan osasta arvokasta vapaa-aikaansa ja maksamaan hänelle. Nyt tarvitsi vain soittaa aikapankin kautta tutustumalleni henkilölle, jonka autossa tiesin olevan peräkärrykoukun ja tiesin hänen lainanneen kärryä toiselta pankkilaiselta. Joten vitriini tuotiin kotiini muutamalla puhelinsoitolla eikä minun tarvinnut liikahtaakaan (olisin kyllä tietysti auttanut, jos olisi tarvittu.)

Asioiden pyytäminen aiheuttaa jonkinlaista häpeää. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että avunpyytäjä on heikko. Täytyisi tulla toimeen omillaan. Miksi ihmeessä? Eikö oikeaa vahvuutta ole se, että uskaltaa pyytää tarvitsemaansa? Miksi vetäytyä omaan itseensä, kun voi jakaa kaiken sen hyvän tiedon, taidon ja osaamisensa, jonka on saanut? Mielestäni vahva yhteiskunta on sellainen, jossa nojaamme toinen toisiimme. Yhdessä rakennamme ja kehitämme maailmaa paremmaksi ja viihtyisämmäksi paikaksi elää. Aikapankin kautta meillä on mahdollisuus tähän. Aikapankin toinen nimi voisikin olla avunvaihtoverkosto.

Aikapankista ja yhteiskuntamuodosta

Kirjoittaja: LIEKO L.

Inari Juntumaa kirjoitti kiinnostavasti tässä blogissa ajatuskokeesta aikapankista rahatalouden ulkopuolella. Hän kirjoitti, että Adam Smithin käsite näkymätön käsi liittyisi vaihtoon – samaa mieltä olen ainakin siitä, että Smithin ajatukset ovat usein väärin ymmärrettyjä ja niitä käytetään hokemina kaikkien, myös nykyisen, kapitalismin muotojen perustelemiseksi. Inari kirjoitti mielestäni perustellusti aikapankkitoiminnan liittyvän oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Jäin kuitenkin miettimään, hahmotteliko Inari aikapankki-ajatuskokeena jutussaan yhteiskuntajärjestelmänä jonkinlaista sosialismia. (Eli kaikille tarpeidensa mukaan ja jokainen antaa sellaisen panoksen työtään kuin voi. Niinkö?)

Nimimerkki Valkoturkki kirjoitti kommenttina Inarille mm. sen, ettei nykyinen järjestelmä toimi. Näinhän se on. Eliitti kerää voitot. Osa ihmisistä näkee nälkää ja esim. EU:ssa ruuasta 50 % päätyy jätteisiin. Ei kait nykyistä järjestelmää kukaan eettisesti ajatteleva ihminen voi puolustaa, mikäli ei itse satu kuulumaan siihen 1 %:n eliittiin, joka kerää voitot. Ongelmaksi jää kuitenkin se, jota Valkoturkkikin pohdiskeli eli: mitä tilalle? Tuskin ORAVANNAHKA-VAIHTO-TALOUTEEN – jota aikapankki edustaa – paluu on enää mahdollista vaan rahaa tarvitaan vaihdoissa.

Tai onko kyse siitä, että nykyinen kapitalismin muoto, joka on mielestäni riistokapitalismia, on kehittynyt liian pitkälle ja eronnut aikaisemmista kapitalismiin kuuluneista eettisistä periaatteista? Näinä periaatteina pidän valtiovaltojen harjoittamaa talouden säännöstelyä ja niiden puuttumista ylisuuriin voittoihin, kartelleihin ja keskittymiin.

Ei kai 2010-luvulla kukaan ehdota sosialismia ratkaisuksi nykyisen järjestelmän toimimattomuuteen? (Tästä herääkin minulle kysymys: eikö viha enää ulotukaan 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla nuoruutensa viettäneisiin vasemmistolaisiin? Olisivatko tuon ajan nuoret saaneet vihdoin anteeksiannon? Tai tietysti osa heistä keksi hyvissä ajoin muuttaa suuntansa laululiikkeen parista yritysjohtajiksi, kuten Jorma Ollila tai Bror Wahlroos.) Tai olenko ymmärtänyt kaiken väärin?

Tovit vaihdon välineenä

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Aikapankissa käytetään maksuvälineenä toveja. Kun vaihdon kohteena on palvelu, jonka voi selkeästi mitata ajassa, on myös tovien määrä helppo mitata. Tunti lastenhoitoa tai tunti hierontaa maksaa yhden tovin. Tietenkin käyttäjät voivat yhdessä sopia myös könttäsummasta, jos aikaa kuluu huomattavasti enemmän. Jos ottaa vaikkapa koiran hoitoon viikonlopuksi, kannattaa neuvotella molemmille osapuolille järkevä tovikorvaus tuntiveloituksen sijasta.

Kun vaihdon kohteena on sen sijaan tavara, vaikkapa sienet, marjat tai lastenvaatteet, on niiden hintaa jo vaikeampi määrittää. Seuraamalla muiden käyttäjien ilmoituksia löytää melko pian keskimääräisen tovihinnoittelun, jolla tavarat vaihtavat omistajaa  – ja jos on määrittänyt oman tavaransa hinnan liian korkeaksi, ei kiinnostuneita varmasti löydykään.

Yksityisten ilmoittajien tavaroiden vaihtopaikaksi on Suomessa tullut joitakin vuosia sitten Netcycler-palvelu. Samankaltaisia palveluita on varmasti muitakin. Olisi hienoa, jos Stadin Aikapankin tovit voisi liittää osaksi tällaista tavaranvaihtopalvelua yhtenä mahdollisena maksuvälineenä. Silloin olisi mahdollista käyttäjien niin halutessa eriyttää ilmoituksetkin sillä tavoin, että aikapankissa vaihdettaisiin palveluita palveluihin tai toveihin, ja tavaranvaihtopalvelussa sen sijaan sitten tavaroita toisiin tavaroihin tai toveihin.

Tovien maksuvälineenä käyttäminen ei kuitenkaan ole vielä mahdollista Stadin Aikapankin ulkopuolella. Esille on tullut esimerkiksi sellaisia mielipiteitä, että se ei olisi verotuksen kannalta kovin suoraviivaista. Mitenhän tästä pulmasta päästäisiin?

Ajatusleikki: nykyjärjestelmän korvaaminen aikapankilla?

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Ajatusleikit voivat parhaimmillaan avata uusia näkökulmia. Siis: mitä jos – ehkä jo puhki kulunein esimerkein – sairaanhoitaja ansaitsisi yhtä paljon kuin insinööri, eikä naisten ja miesten alojen välillä esiintyisi palkkaeroja! Aikapankkitoiminta, Time Banking, sai alkunsa Yhdysvalloista ja Iso-Britanniaankin toiminta rantautui jo vuonna 1998. Sittemmin kasvu on voimakkaasti laajentunut useille mantereille ja pieneen Suomeenkin parinkymmenen vaihtopiirin voimin. Varsin laaja joukko haluaa siis toimia ainakin osin rahatalouden ulkopuolella. Ajatus järjestelmän laajentamisesta kiehtoo mielikuvitusta.

Aikapankki toimii markkinataloudellisesti; ostetaan ja myydään. Hinta ei kuitenkaan määräydy kysynnän ja tarjonnan mukaan, vaan on vakio. Aikapankki on siis säännöstelytalous. Kaikilla on aikaresursseja yhtä paljon.

Aikapankki on kapitalistisesti ajatellen kiinnostava, sillä absoluuttisesti tarkastellen ajalla ei saa lisää aikaa, vaan toisenlaista aikaa. Aika ei siten kasva korkoa eikä eniten aikaa kerännyt voi ryhtyä elämään aikansa koroilla. Aika ei rahan tavoin kasaudu eikä aikaa voi periä.

Sen sijaan suhteellisesti tarkastellen ajalla saa lisää aikaa, sillä ajankäytön voi vaihtaa mielekkäämpään ajankäyttöön. Tuntuu, että saa lisää aikaa.

Kiinnostava yhtälö! On jopa väitetty, että Adam Smith Kansojen varallisuudessaan viittasi näkymättömällä kädellä yhteisöön, joka toimii vastavuoroisesti toinen toisensa hyväksi yleistä hyvinvointia siten maksimoiden – eikä siis suinkaan taloudellisten palkintojen ajamana.

Jos työn arvo ei määräydy rahataloudellisesti ja kaikilla on pääsy samaan määrään resursseja, ollaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon alkulähteillä. Keinottelu ei välttämättä olisi mahdotonta, jos joistain työn muodoista voisi vallita niukkuutta, jolloin sen hinta voisi nousta. Toisaalta keinotteluhan ei tuo reaalitalouteen lisäarvoa. Sovelluksen laajentaminen materiaaliseen talouteen on sen sijaan toinen kysymys.

Mutta voisiko palvelusektori korvata nykyisen rahataloudellisesti pyörivän palvelusektorin? Ehkei täysin, sillä tarvitaan julkista sektoria – tai aikapankin hallinnoijaa – tasoittamaan eroja silloin, kun henkilö ei esimerkiksi sairauden vuoksi pysty maksamaan mittavaa hoitoaikaansa takaisin. Aikapankkirekisterin tulisi tietysti myös selvästi määritellä, milloin myyjä myy harrastus- ja milloin työaikaansa, jolloin tarkistukset suorittaisi mieluiten nykyistä tarkemmin julkinen, pysyvä viranomainen. Nykytilanteen tavoin säilyisi epäilemättä tiettyjä muitakin toimintamuotoja (esim. yleissivistävä koulutus), joiden maksajan tulisi olla edelleen kokonaan tai osittain julkinen sektori. Tällaisia varten ei välttämättä tarvitse kerätä aikaveroa käyttäjiltä, vaan julkinen instanssi voisi keskuspankkien tavoin luoda aikaa julkisen viranomaisen tilille kunkin toimenpiteiden suorittamisen edellyttämiä määriä. Ajan inflaatiota tuskin tarvitsisi pelätä.

Olisiko kuitenkin mahdollista korvata rahalla ostettavan yksityisen sektorin palvelujärjestelmä kokonaan aikapankilla, joka toimii ilman julkista viranomaista? Rahataloudellisia voitto-osuuksia ei syntyisi, mutta voisiko koko järjestelmän korvaaminen saattaa pienyrittäjät jopa nykyistä parempaan asemaan, koska myös heidän ympäristössään rahatalous olisi palvelujen osalta korvattu? Jos ajatellaan koko yksityistä sektoria suuryrityksineen, voidaan yleisesti ottaen kysyä, kenelle muille kuin sijoittajille koko järjestelmän korvaamisesta syntyisi ongelmaa. Sen sijaan kolmannen, järjestösektorin työt ovat jo nykyisellään sekä yksityisen että julkisen sektorin kanssa päällekkäisiä ja ”neljännen sektorin”, yhteiskunnallisten yritysten, voitot eivät nytkään siirry yksityisille omistajille vaan esimerkiksi yhteiskunnallisesti tärkeään toimintaan.

Ajatusleikki paljastaa ajatuksissa aukkojakin, mutta pohdinnan jatkaminen on silti liian kiinnostavaa!