Esittelyssä: Oulun Aikapankki

Suomeen on reilun vuoden aikana perustettu parisenkymmentä aikapankkia eri paikkakunnille. Näistä tunnen itse oikeastaan vain Stadin Aikapankin toimintaa. Mitähän Suomen muille aikapankeille kuuluu, miten ne ovat syntyneet, ja millaista toiminta on tällä hetkellä?  Päätin ottaa tästä selvää ja lähetin kyselyn kaikkiin aikapankkeihin, joihin löysin yhteystiedot.

Läheskään kaikista aikapankeista en ole vielä saanut vastauksia.  Osittain tämä voi johtua siitä, että aikapankkitoiminta on monilla paikoilla vielä hyvin alkuvaiheessa.  Ajattelin kuitenkin pikku hiljaa, muiden postausten lomassa, alkaa jakaa näitä eri aikapankkien esittelyitä blogissani.

Aloitetaan pohjoisesta (vaikkakaan ei pohjoisimmasta –  Rovaniemelläkin on orastavaa aikapankkitoimintaa, mutta vielä ainakaan en ole heistä enempää kuullut).  Ensimmäisenä ääneen pääsee Oulun Aikapankki (vastaajana Mikko Niemelä):

Mikä on aikapankkinne syntyhistoria?

Oulun aikapankki (OUAP) perustettiin 18.10.2010 ja ylläpitäjinä on siitä asti toiminut Mikko Niemelä ja Joonas Sten. Tarkoituksena oli luoda ihmisten elämää helpottava ja yhteisöllisyyttä kasvattava yhteisö, jossa jokaisen aika on yhtä arvokasta.

Miten aikapankkinne toimii tällä hetkellä?

OUAP:ssa on jäseniä yli 40 ja määrä tuntuisi kasvavan jatkuvasti. Vaihtoja tapahtuu jonkin verran. Tällä hetkellä rekisteröityneitä jäseniä on yli 100km säteellä, eli melko laaja-alaisesti toimintaa on. Joitain tapaamisia on järjestetty ja työn alla on alustavan ydinryhmän perustaminen.

Uusista tapahtumista ja päivityksistä ilmoitellaan Facebook-sivulla ja uutiskirjeissä.

 Miten kiinnostuneet saavat teihin yhteyden?

Oulun aikapankkiin voi ottaa yhteyttä mm. sähköpostilla, facebookissa ja soittamalla ylläpitäjille. Nettisivut löytyvät osoitteesta ouap.tk, jossa tarkempia tietoja. Juttua OUAP:sta on ollut mm. Kalevassa, Oulu-lehdessä, Siikajokilaaksossa sekä Oulu YLE ja Pooki -radioissa.

Olemme tehneet jo muutamia luentokeikkoja ja pyrimme olemaan yhteistyössä erinäisten järjestöjen kanssa, kuten Kylissä on voimaa -hankkeen ja Hyvän mielen talon.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia/toiveita/pelkoja teillä on aikapankkinne suhteen?

Tulevaisuudessa olisi tarkoitus saada lisää ihmisiä mukaan ja järjestää tapahtumia, kuten esittelyjä ja Tovimarkkinoita, joissa voidaan tietyssä paikassa jutustella ja vaihdella palveluksia. Osallistumme mm. syksyllä tulevaan Oulun Sosiaalifoorumiin. Tulevaisuudennäkymät ovat hyvät.

Unohtumattomin/hassuin/omituisin vaihtokokemus (tai muu erikoinen aikapankkisattumus, jonka haluatte jakaa)?

Rantsilassa oli aikapankin luento, johon osallistui yllättävän monta ihmistä. Pienessä porukassa saatiin hyvä henki aikaan ja juttua riitti. Tällaiset yksinkertaiset asiat tekevät aikapankkitoiminnasta mukavaa!

Mikä aikapankissa on parasta?  Mitä pitäisi kehittää?

Mahdollisuus näyttää esimerkkiä, että talkoohenkeä vielä riittää, aina ei tarvita joka paikassa rahaa ja ihmiset ovat samanarvoisia. Valtion tulisi tukea tällaista toimintaa sen hankaloittamisen sijaan. Isossa Britanniassa valtio tukee aikapankkeja ja se on tuonut erittäin hyviä tuloksia koskien ihmisten hyvinvointia ja eristäytymisen estämistä.

Onko teillä muunlaisia sovelluksia aikapankista kuin yksittäisten ihmisten väliset vaihdot (yhteistyötä esim. jonkin järjestön, yhteisön, yrityksen tms. kanssa)? Tai suunnitelmia tähän suuntaan?

Voittoa tavoittelemattomien järjestöjen kanssa on hyvä olla yhteistyössä, saa uusia kontakteja ja vastavuoroinen apu on hyvä asia. Lisäksi kontaktit mediaan ovat avainasemassa tiedon levityksessä. Esittelemme mielellämme aikapankin toimintaa halukkaille.

Millaisia yhteyksiä teillä on ollut muiden aikapankkien kanssa (Suomessa tai laajemminkin); onko kokemuksia eri aikapankkien välisistä vaihdoista? Kehitysideoita tai toiveita tämän suhteen?

Itse olen ollut mukana Suomen aikapankkien yhteisten kotisivujen tekemisessä, on ollut erinäisiä tekstiprojekteja ynnä muuta. Kommunikointi muidenkin aikapankkien välillä kasvattaa kokemuksista oppimista ja ehkä vähemmän virheitä syntyy. Toinen toistamme tukien voimme yhteistyöllä ylittää suurimmat esteet.

Mitä muuta haluaisitte kertoa aikapankistanne / välittää Aikaa pankista –blogin lukijoille ja muille aikapankkitoiminnasta kiinnostuneille?

Oulun aikapankissa on hyvä yhteishenki ja ystävällisiä ihmisiä. Uusiin ihmisiin tutustuminen on mukavaa ja siinä huomaa, että toisia auttamalla saa itsekin paljon, esim juttelun kautta. Lisäksi voi tuntea itsensä tärkeäksi, kun on jotain antaa muillekin.

Aikapankkiin liittyminen on ilmaista ja tarjolla on laaja valikoima palveluita. Meillä jokaisella on jotain annettavaa kanssaihmisillemme, vaikka se aluksi tuntuukin hassulta. Kautta aikojen ihminen on pärjännyt lajina juurikin ilmiömäisen yhteistyökyvyn avulla. Tämä on hyvä lähtökohta rakennettaessa uusia verkostoja.

Advertisement

Tovitarha tänä aamuna klo 7.30

Tässä galleriassa on 8 kuvaa.

Patrik kävi eilen kiinnittämässä tarvittavat koukut ja telineet seiniin, joten ison viljelylaatikon täyttö voi viimein alkaa. Oli aika ottaa muutama tunnelmakuva tovitenavista ennen uusille kasvupaikoille siirtämistä. Basilika ja korianteri heräilevät

Reilusti miinuksella

Kävin juuri tarkistamassa aikapankin tiliotteeni. Auts, olen 18,80 tovia miinuksella. Lähes automaattisesti mieleen lehahtaa levottomuus.  Jos jokin näyttää miinusta, sen on oltava huono asia. Eikö ensin pidä ansaita, jotta voisi tuhlata?

Onko tässä nyt oikeasti aihetta huolestumiseen? Vaikka pienen rahatalouteni hoidossa olenkin aika säntillinen ja välttelen velkaa viimeiseen saakka, ei aikapankissa velkaantuminen ole mitenkään vaarallinen asia. Positiivinen paradoksi: tilini on miinuksella – ja tunnen oloni varsin rikkaaksi.

Aikapankissahan hyväksytään se, että ihmisten elämäntilanteet, tarpeet ja mahdollisuudet vaihtelevat.  On siis täysin sallittua ”maksaa kun jaksaa”. Esimerkiksi Stadin Aikapankissa on sovittu, että tili voi olla 50 tovia miinuksella (toisaalta myös plussapuolella on 50 tovin katto: ei ole tarkoitus, että kukaan vain muita auttelisi ottamatta itse koskaan mitään vastaan).

Yhteisön elinvoimaisuuden kannalta saaminen ja antaminen ovat ihan yhtä arvokkaita. Minä olen miinustiliä kasvattaessani samalla aktivoinut aika monia ihmisiä aikapankin vaihtoyhteisössä. Virtuaaliset tovit vaihtavat paikkaansa tilien välillä, mutta uskoisin useimpien aikapankkilaisten jakavan kanssani tunteen siitä, että vaihdoissa kaikki rikastuvat.  Avautuminen uudenlaisille kohtaamisille, keskinäiselle välittämiselle ja yhteisöllisyydelle on arvokasta ilman hintalappuakin. Jo toinen aikapankkiparadoksi: juuri tarvitsevana tulen tarpeelliseksi tälle yhteisölle.

Mutta takaisin tiliotteelleni. Ehdottomasti suurin menoreikä tässä kuussa on ollut tovien voimalla perustamani parvekepuutarha. Mutta onpa tämän tovitarhan luomiseen osallistunutkin aikamoinen porukka. Laskujeni mukaan jo ainakin yhdeksän ihmistä on tarjonnut osaamistaan ja/tai kasveja aikapankkiparvekkeelle, joka minulle on yhtä aikaa sekä henkilökohtainen että yhteisöllinen keidas.

Myös tämän viikon vaihtoni lipsahtivat parvekkeen puolelle, vaikka ne eivät alun perin varsinaisesti tovitarhaan liittyneetkään.  Viherpeukalo Mia-Marin olin pyytänyt luokseni nimenomaan huoltamaan parvekeproggiksen takia vähemmälle huomiolle jääneitä huonekasvejani, siis auttamaan mullanvaihdossa ja kasvien leikkaamisessa – mutta samalla sain häneltä myös arvokasta parvekepuutarhakonsultaatiota. Päivin kuljetusapu puolestaan mahdollisti osallistumiseni Herttoniemen pihakirppikselle viime sunnuntaina. Kirpputorikeikan jälkeen Päivillä oli vielä ”tovin verran aikaa”, joten saimme hoidettua parvekepuuhien edistymisen kannalta olennaisen multasäkkien kuljetuksen puutarhakaupasta. Ja parvekkeella oli sitten mukava nauttia uurastuksenjälkeiset kahvit yhdessä ja pohdiskella maailman menoa.

Kyllä minäkin aion vielä maksaa takaisin.  Mutta nyt haluan ottaa aikaa niiden ajatusten pohtimiseen, joita miinuksella olon kokemus minussa herättää. Mitä ovat aikapankkikontekstissa hinta, velka, plussa tai miinus?  Mikä on työtä, mikä palkkaa, mikä tekee tekemisen arvokkaaksi?  Pitäisikö kokemuksen lisääntymisestä maksaa korkoa – vai onko se sitä jo itsessään?  Tätäkö pitäisi verottaa?

Toistaiseksi aion vinguttaa kuvitteellista aikapankkikorttiani juuri sen verran kuin hyvältä ja tarpeelliselta tuntuu.

Jättäisitkö lapsesi tämän tyypin hoitoon?

”Aikapankin mahdollisuudet ovat rajattomat”, tavataan sanoa. Mutta kyllä terve järki ja harkintakyky on syytä pitää matkassa aikapankkeillessakin.  Olen jo ehtinyt huomata, että jotkut ihmiset tuntuvat suhtautuvan aikapankin mahdollisuuksiin jopa luottavaisemmin kuin minä itse.

Kerron esimerkin. Minulla on tällainen kestoilmoitus aikapankin verkkotorilla:

Monenlaista apua lyhyelläkin varoitusajalla Minuun voi olla yhteydessä, jos tarvitsee vaikkapa lapselle hoitajan lyhyehköksi aikaa, apua kaupassakäyntiin, siivoukseen, muuttoon, remonttiin… (mitä tahansa, mitä voisi hyvältä naapurilta/ystävältä keksiä pyytää, muttei ole ennen aikapankkia kehdannut;-) Erityisesti Herttoniemenranta ja sen lähiseutu. Aikataulut eivät joka kerta välttämättä käy yksiin – mutta aina sopii kysyä!

Ja kyllä on kysyttykin.  Mutta yllättäen kaikki kyselyt – ja niitä on ollut useampia – ovat olleet lastenhoitopyyntöjä entuudestaan tuntemattomilta ihmisiltä.  Minua tämä hämmentää. Toki itse uskon olevani aika luotettava ihminen – mutta mistä nämä vieraat soittajavanhemmat olisivat sen saaneet tietoonsa?!  Hiljattain minulle soitti yksi kaveri kysyäkseen lähtisinkö hoitamaan hänen 3-vuotiasta lastaan saareen neljäksi päiväksi. Tuosta noin vain. Saahan sitä kysyä, mutta arvatkaa lähdinkö (vaikka saaristoluonto houkuttelevalta kuulostikin).

Ei luottamus aikapankissakaan voi tyhjästä syntyä.  Ja erityyppiset vaihdot edellyttävät vähän erilaista luottamuksen astetta.  Olen tehnyt monenlaisia vaihtoja entuudestaan tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa. Kaikki on (ainakin tähän saakka) sujunut hyvin, ja tämä on itsessään lisännyt luottamusta ja mieleni avoimuutta erilaisia vaihtomahdollisuuksia kohtaan.   En kuitenkaan koskaan voisi kuvitella esimerkiksi jättäväni lastani täysin vieraan hoitoon tai vaikkapa luovuttavani kotiavaimia kukkienkastelijalle, johon en olisi ensin kunnolla tutustunut.

On tärkeää, että aikapankin ympärillä on sellaista toimintaa, että ihmiset pääsevät tapaamaan ja tutustumaan muutenkin kuin nettiympäristössä.  Siksi esimerkiksi Stadin Aikapankissa järjestetään jäsentapaamisia, alueiltoja ja muita kasvokkain kohtaamisen mahdollisuuksia (juuri tänään esimerkiksi Tovimarkkinat Arabianrannan kierrätys- ja katutaidetapahtuman yhteydessä).

Terve varovaisuus ei tietenkään tarkoita, että vaihtamiseen pitäisi suhtautua jotenkin valmiiksi epäluuloisesti ja kyräillen.  Itse olen aikapankin myötä avannut oveni lukuisille uusille tuttavuuksille ja päässyt itsekin kurkistamaan monenlaisiin elämäntapoihin. Ainakin tähän mennessä kaikki vaihtokohtaamiset ovat olleet hyvin miellyttäviä ja innostavalla tavalla mieltä avartavia. Aikapankissa vaihtaminen ei missään nimessä edellytä ystävystymistä vaihtokumppanin kanssa – mutta saattaa siinä toisinaan sellaisiakin sivuvaikutuksia ilmetä…

Olisi kiinnostava kuulla, millaisiin vaihtoihin te muut olisitte/ette olisi valmiita ventovieraiden kesken.

Tungosta tovitarhalla (sekä synnintunnustus)

Eilen lähdin Ninan ja Arton tarjoamalla aikapankkikyydillä taimitarhoja kiertämään.  Koukkasimme Tuusulan suunnalla parissa isossa myymälässä.  Tiesin tarvitsevani multaa, pari amppeliruukkua – ja ennen kaikkea paljon katseluinspiraatiota.

Ja mitä kaikkea nämä puutarhafriikit toivatkaan tullessaan, kirjaimellisesti tovikaupalla…  Nämä taimet totuttelevat nyt ulkoilmaan päiväsaikaan:

• ananaskirsikka
• avomaankurkku
• chili (kova juoppo muuten)
• koristeköynnös
• Black Russian – tomaatti
• pesusienikurkku
• koristeruoho Pony Tail
• koristeheinä
• (kavereinaan aiemmin saapuneet tomaatit, persiljat, korianterit ja portulakka).

Ulkona ovat jo yötä päivää:

• pelargoniat
• liljat
• mehitähdet
• kuunliljat

Lisäksi itämässä on maitopurkkipatteristollinen ruusu-, salko- ja taitepapuja.  Ja kaikki nämä siis ehtaa aikapankki-lajiketta.

Mutta yksi aikapankkisyntikin tässä täytyy tunnustaa: ihan rahalla tulin nyt ostaneeksi sen suuren viljelylaatikon, jonka olin suunnitellut aikapankin kautta nikkaroittavani.  Aikapankistahan ei välttämättä ihan heti saa, mitä tilaa.  Kun en ollut saanut ilmoitukseeni vastausta, ja kun puutarhakaupassa oli tarjolla suhteellisen edullinen ja näppäräntuntuinen ratkaisu, päädyin siihen.

Ja eikös heti tänään tullut puhelu Patrikilta, joka olisi laatikon ollut valmis rakentamaan…  En osannut olla pyytämisessäni kärsivällinen, ja tilaisuus teki varkaan (jos nyt rahalla ostamisesta voi tällaista ilmausta käyttää). No, laatikon kuljetuksessa sentään käytin aikapankkia – ja Patrik pääsee tarjoamaan taitojaan tovitarhaan myös. Häneltä nimittäin löytyy kiviseinäpora, ja sovimme että hän tulee poraamaan kaikki tarvittavat koukut parvekkeeni seiniin ja kattoon.

Ikkunat auki julkisuuteen

Aikapankki on kiinnostanut tiedotusvälineitä kohtuullisen paljon koko alkutaipaleensa ajan. Stadin Aikapankin ydinryhmässä joudumme harva se viikko vastailemaan erilaisiin mediatiedusteluihin ja etsimään uusia aikapankkikasvoja haastateltaviksi. Itse olen tähän mennessä vältellyt aikapankkijulkisuutta epämääräiseen haastatteluallergiaan vedoten. Ehkä tunnen liikaa toimittajia (tai itseäni), mutta jotenkin vain on tuntunut paremmalta jättää haastattelut muiden hoidettavaksi.

Tänään päädyin kuitenkin joustamaan julkisuusperiaatteestani. Olimme jo aikaisemmin sopineet Leilan kanssa, että hän tulisi minulle muutamaksi toviksi ikkunanpesutalkoisiin. (Minun silmissäni Leila on ihme: ikkunanpesusta aidosti pitävä ihminen, joka on tänä keväänä pessyt jo viiden huushollin ikkunat aikapankin kautta.)  Kun samoihin aikoihin yhdessä aviisissa kaivattiin jälleen kerran haastateltavia aikapankista, päätin, että kai sitä olisi minunkin oltava valmis vaikka sitten omat ikkunani hyvälle asialle uhraamaan…

Siispä sovimme, että toimittaja ja kuvaaja voivat tulla luokseni tekemään juttua ”elävästä aikapankin vaihtotilanteesta”, siis jututtamaan Leilaa ja minua ikkunanpesun äärellä. Ilmeisesti parin viikon päästä ilmestyvästä Kirkko ja kaupunki –lehdestä voi lukea tästä lisää.

Kuvaustapahtuma oli kyllä aika koominen ja, paljastettakoon tässä, hyvin lavastettu. Leila-parka joutui esittämään ikkunanpesua juuri niillä tavoilla, jotka hän hetkeä aiemmin oli tuominnut toimimattomiksi (sillä pitäähän kuvassa näkyä pesemisen meininkiä, siis paljon vaahtoa ja lastan suihkintaa, moneen kertaan toistettuna). Minun piti puolestani kiikuttaa tovitarhan taimet ikkunan taakse parvekepöydälle ja huseerata ja poseerata sormet mullassa, jotta saatiin kuvia joissa Leila pesee ikkunoita etualalla ja minä ikään kuin satunnaisena heijastuksena taustalla laittelen aikapankkipuutarhaa entistä ehommaksi. Jään odottelemaan mitä dynaamisimpia kuvatekstejä…

Pääsimme oikeastaan kunnolla itse asiaan, siis ikkunoita pesemään, vasta median poistuttua paikalta – ja jos työ olikin salamavalojen välkkeessä edennyt hitaanlaisesti, niin nyt tuli puhdasta nopeasti ja hauskasti. Ikkunanpesun ja teehetkien lomassa meillä riitti Leilan kanssa monenlaista puhuttavaa: ajankäytöstä, lapsista, arvoista ja downshiftauksesta, muun muassa. Mieltäni jäi erityisesti kutkuttamaan Leilan omaksuma periaate vastata kaikelle ”Kyllä”.

Hyvänen aika, eikös meitä ole viime ajat opetettu nimenomaan sanomaan ”Ei!”. Kokonainen jämäkkyys- ja rajanpiirtokouluttajien ammattikunta ansaitsee elantonsa erilaisilla kieltäytymisen taitokursseilla – ja sitten jollakulla on pokkaa tulla ja vastata kaikkeen avoimen myöntyvästi. Voisiko tälläkin olla jotain tekemistä aikasuhteen ja kiireettömyyden kanssa? Kiireeseen kuristavassa pakkotahtisessa (työ)elämässä Ei:n sanomisesta on tullut lähes välttämätön itsepuolustuskeino. Mutta mitä vastaan meillä on tarve puolustautua? Ja olisiko meillä varaa vastata useammin kyllä, jos tuntisimme vahvempaa omistajuutta omaa aikaamme kohtaan?

– Kuka muuten sinun aikasi omistaa?