Miten jonkin tekemisen arvo määräytyy? Tai ihmisen arvo, hetken arvo? Määrittelemme työn arvon herkästi sen mukaan, kuinka paljon siitä saa palkkaa. Työ on sitä arvokkaampaa, mitä isompinumeroinen hintalappu siihen on kiinnitetty. Mutta tekeekö hinnoittelu oikeasti asioista arvokkaampia? Ja entä jos emme luota markkinoiden arvonmäärittelyyn.
Pieni esimerkki omasta elämästä. Päivystän valtakunnallisessa kriisi-puhelimessa vapaaehtoisena. Teen periaatteessa samaa työtä kuin ammattilainen kriisityöntekijä, mutta ilman rahallista korvausta. Hyvin ilmeisesti tälle työlle on paljon kysyntää. Muuttuisiko työni arvo, jos minulle alettaisiin maksaa tästä palkkaa?
Olen yrittänyt miettiä sitä, mikä minulle itselleni tekee tekemisestä arvokasta (mielekästä). Tiivistetyin vastaus, johon toistaiseksi olen päätynyt, on tämä: Minulle arvokasta tekemistä on kaikki sellainen, mikä jollain tavalla lisää hyvinvointia tai vähentää kärsimystä.
Aikapankin yhteydessä puhutaan ydintalouden (englanniksi core economy) käsitteestä. (Suomen kieleen termi ei ilmeisesti ole vielä vakiintunut – ainakin Google vastaa ydintalous-hakuun ”Tarkoititko: ydinlaitos”…)
Ydintaloudella tarkoitetaan yhteiskuntaa koossapitäviä inhimillisiä voimavaroja, kaikkea sitä työtä jota elämän ylläpitämiseksi joka hetki tehdään kodeissa, naapurustossa, ystävien ja kylänmiesten kesken. Lasten kasvattaminen, kodin arjen pyörittäminen, ihmissuhteitten luominen ja vaaliminen, sosiaaliset verkostot, lähipiirin vanhuksista ja sairaista huolehtiminen – kaikki nämä ovat ydintaloutta. Niin kovin arvokasta, ja niin vähän rahataloudessa arvostettua.
Markkinataloudessahan hinnanmuodostukseen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka vähän tai paljon jotain hyödykettä on saatavilla. Mitä harvinaisempi, sitä kalliimpi. Ydintaloudessa ”pelimerkkejä” ovat aika, kokemus, viisaus, tiedot ja taidot – ja niitä yhdistävät rakkaus, empatia, huomaavaisuus, välittäminen, hoiva, vastavuoroisuus, opettaminen ja oppiminen. Tietyssä mielessä nämä ydintalouden resurssit ovat ehtymätön luonnonvara, ja siksi markkinahinnaltaan halpaa. Ydintalous otetaan usein itsestään selvänä, sen piirissä tehtävää työtä sekä väheksytään että käytetään hyväksi.
Arvostammeko me todella näin vähän sitä, mikä määrittää meitä ihmisinä, ja mikä pohjimmiltaan on kaikkein arvokkainta?
Aikapankki on yksi tapa uudelleenrakentaa ja tehdä ydintaloutta näkyväksi. Se muistuttaa siitä, että hyvinä ja hyödyllisinä pitämiään asioita voi tehdä monin tavoin, monissa eri yhteyksissä ja erilaisten talouksien piirissä. On aika nostaa ”ydintyö” arvoonsa ja alkaa toden teolla hyödyntää ja tuoda ydintalouden ehtymätöntä rikkautta näkyväksi.
Kanssaihmisistä huolehtiminen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja demokratian vaaliminen, ympäristön ja kulttuurin arvostaminen – siinä asioita, joista ainakin minä haluan tovieni aidon arvon muodostuvan.
Aikaa pankista 