AIKAPANKKI PÄHKINÄNKUORESSA
Aikapankissa vaihdetaan palveluita aikaa vastaan. Periaatteena on, että kaikkien aika, työ ja avun tarve ovat yhtä arvokkaita. Vaihdon yksikkönä toimii työhön käytetty aika – esimerkiksi Stadin Aikapankissa 1 tunti työtä = 1 tovi. Eri paikkakunnilla Suomessa toimii tällä hetkellä jo yli 30 aikapankkia, joista Stadin Aikapankki on suurin. Suomen Aikapankit toimivat osana Community Exchange Systems (CES) -verkostoa, jossa on mukana aikapankkeja ja erilaisia paikallisrahajärjestelmiä yli kolmestakymmenestä maasta.
BLOGIN KIRJOITTAJISTA
Blogin perusti keväällä 2011 virkamieselämän taakseen jättänyt Hanna Koppelomäki Helsingin Herttoniemenrannasta. Hän halusi henkilökohtaisesti selvittää, kuinka paljon elämäänsä voi järjestää aikapankin avulla – jos sille on valmis antamaan aikaa. Aikapankkiharrastus johti Aika parantaa -verkoston perustamiseen, minkä myötä aikaa blogin kirjoittamiseen on jäänyt entistä vähemmän. Onneksi aikapankista löytyi ratkaisu tähänkin pulmaan…
Heinäkuussa 2012 Aikaa pankista -blogi laajennettiin yhteisömuotoiseksi. Kirjoittajiksi ovat tervetulleita kaikki aikapankista ja bloggaamisesta kiinnostuneet, ja jutuista maksetaan tovikorvaus. Jos olet halukas kirjoittamaan säännöllisesti tai kertaluonteisesti aikapankkikokemuksistasi tai muusta aiheeseen liittyvästä, laita viestiä: hanna.koppelomaki (a) gmail.com.
Uusien kirjoittajien esittelyitä lisätään sitä mukaa kuin heidän ensimmäinen postauksensa julkaistaan. Tällä hetkellä mukaan on ilmoittautunut puolisentusinaa kirjoittajaa.
Kukin kirjoittaja vastaa itse teksteistään, eivätkä kirjoituksissa esitetyt näkemykset välttämättä edusta muiden aikapankkitoimijoiden kantoja.
Eeva Houtbeckers Motto ”ajattele isossa ja toimi pienessä mittakaavassa” on Eeva Houtbeckersin innoittaja. Hänen arkeensa kuuluvat väitöstutkimus, pieni perhe ja kesäisin puutarhapalsta. Eeva on vakavasti innostunut kestävästä kehityksestä, jota aikapankki-toiminta hänen mielestään edistää. Hän asuu Helsingissä Kaarelan alueella.
Inari Juntumaa on hakaniemeläinen harrastelijanäyttelijä, jatko-opiskelija, kummitäti, aikuisopettaja ja pesäpalloilija, joka katselee aikapankkia vielä uutuudenviehätyksen vallassa.
Ritva Siltanen työskentelee televiestintäalalla. Häntä kiinnostavat kirjallisuus, verkkoviestintä ja sosiaalinen media, sekä netin erilaiset yleishyödylliset yhteisöt.
Lieko L. on helsinkiläinen, 50-vuotias käyttäytymistieteilijä ja lisensiaatti. Lieko harrastaa kaikenlaista kasvien käyttöä: ruuaksi, niiden keräilyä ja kasvattamista. Hänen kissansa Essi on hänelle tärkeä. Lieko harrastaa kirjoittamista ja pähkäilee suomalaista luontoa, yhteiskuntaa ja yhteiskuntien välisiä suhteita sekä yhteisöllisyyttä.
Satu S. on ollut aikapankin vannoutunut fani tammikuusta 2011 lähtien. Aikapankissa häntä viehättää ainaisen kapitalismin ja rahatalouden vastustaminen sekä ihmisten tapaaminen. Rakastaa leipomista, omistaa koiran ja asuu Espoossa.
Mari S. on vantaalaisnainen Turun murteella, uusi aikapankkilainen. Päivätyö aikuiskoulutus-maailmassa. Harrastuksena touhuaa tulevan opaskoiran hoitotätinä, ompelee (käytetyistä kankaista) ja parantaa maailmaa pienillä teoilla. Kaikkea ei tarvitse osata itse – eihän – ja vielä kivampaa on auttaa toista, joka ei osaa?
Mikko Niemelä Oulun aikapankista on kolmikymppinen aktiivinen yhteiskunnallisten mahdollisuuksien kartoittaja, jonka harrastuksiin kuuluu aikapankkitoiminnan ohella sosiaalisessa mediassa tapahtuva tiedottaminen ja paikallisten ruohonjuuritason ryhmittymien mukana yhteisten asioiden kehittäminen. Mahdollisuuksia on paljon, ne vain pitäisi saada ihmisten tietoisuuteen.
Niklas Toivakainen, 32v. Tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella. On ollut aktiivisena Stadin Aikapankin ydinryhmässä reilun vuoden. Toimii lokakuusta 2012 huhtikuuhun 2103 vierailevana tutkijana Intiassa, Centre for the Study of Developing Sociaties -projektissa South Asian Dialogues on Ecological Democracy.
Ruby van der Wekken on yksi Stadin Aikapankin perustajajäsenistä. Hän kokee olevansa ennen kaikkea maailmanlaajuisen sosiaalisen ja ekologisen oikeudenmukaisuusliikkeen jäsen, mistä kumpuaa motivaatio toimintaan sekä Stadin Aikapankissa että Siemenpuusäätiössä. Aikapankin kehittämistyö on mullistanut Rubyn elämää hienolla ja väliin yllättävälläkin tavalla. Se on tuottanut paljon iloa ja mahdollisuuksia oppia uutta, kohdata uusia ihmisiä ja saada hienoja kokemuksia.
Leila S. on kotiäiti, joka on tehnyt perheineen jo yli sata aikapankkivaihtoa. Hänen mielestään Aikapankin luoma yhteisöllisyys on hyvin tärkeää myös lapsille. Kirjoittaa myös omaan Pihin naisen elämää -blogiin, jossa käsittelee kirjoja, kulttuuria, ekologisia vaihtoehtoja, hidastamista ja aikapankkeilua.
Zia, mukava keski-ikäinen maailmankansalainen, joka tutkii, muttei hutki. Stadin aikapankissa loppuvuodesta 2012.
Meri H. on herttoniemeläinen kotiäiti, joka rakastaa avun antamista – ja myös vastaanottamista. Meri on uusi aikapankkilainen, joka toivoo lapsiperheen arjen helpottuvan aikapankin avulla ja miettii, miten lapset voisi ottaa mukaan auttamiseen. Meri kirjoittaa myös Tänään on kaunis päivä -blogia perhe-elämästä ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Mahtava blogi-idea! Rupean seuraamaan innolla ja postaan meidän Hoas -naapuriapulaisille inspiraationlähteeksi.
Hyvä, juttu, Hanna. Ryhdynpä minäkin seuraamaan. Omia tarpeita olisi vaikka kuinka, mutta mitä voisi myydä vastineeksi? Tämä on hyvä paikka miettiä mitä taitojaan sitä voisi vaihtaa.
Kiitos kannustuksesta, Iikka ja Marjo! Ja Marjo, muistathan ensinnäkin, että aikapankissa voi rohkeasti päästää tilinsä myös miinukselle. Aika monet (esim. eri sortin ”ajatustyöläiset”) tuntuvat ajattelevan, että ”tulisin mieluusti mukaan, mutta en tiedä mitä voisin tarjota”. Liittyminenhän ei maksa kuin vaivan – ja vasta liityttyään pääsee näkemään mitä kaikkea vaihtotorilla tarjotaankaan ja pyydetäänkään, ja varmasti niitä listoja selaillessa itsellekin avautuu uusia ideoita. Lupaan postata lähiaikoina tästä ”Kun en tiedä mitä tarjoaisin” –teemasta lisää…
Nyt vasta pääsin ihailemaan blogiasi: Ihanaa, Hanna!
Minä pyydän aikaa siihen, että ehdin omassa arjessani seurata matkaasi ja samalla oppia lisää myös tästä aikapankkitouhustamme…