Aihearkisto: Ritva Siltanen

Elämyksiä ja oppimista

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Viime aikoina olen miettinyt paljon jatkuvan oppimisen käsitettä. Tuli mieleeni myös sellainen ajatus, että aikapankin kautta olisi oikeastaan mahdollisuus lähteä kokeilemaan sellaisiakin asioita, jotka eivät välttämättä kohdistukaan itselle tutuimpien taitojen käyttämiseen. Sitä kautta voisi saada hienoja uusia elämyksiä ja oppimisen kokemuksia.

Jos haussa on ammattitaitoinen kirvesmies tai hieroja, ei tietenkään ole kenenkään kannalta järkevää, että kuka tahansa vastaa ilmoitukseen. Mutta on myös erilaisia auttamistehtäviä, joissa melkein jokainen voisi näyttää kyntensä. Ainakin puutarhanhoitoon ja peltotöihin liittyviä ilmoituksia on joskus näkynyt, samoin erilaisia kotitöitä, remonttihommia ja lastenhoitoa.

Itse muistan hyvin, kun ensimmäisen kerran elämässäni pääsin noin kymmenen vuotta sitten maalaamaan talon sisäseiniä. En ollut niinkään varma siitä, että osaisin homman, mutta hyvinhän se lopulta sujui. Sen jälkeen on tullut maalattua seiniä muissakin tilanteissa. Voisin siis hyvinkin ajatella, että vastaisin joskus sellaiseen ilmoitukseen, jossa haetaan apua seinien maalaukseen, vaikkei se olekaan ihan sitä ydinosaamistani. Tärkeintä on se, että molemmat osapuolet ymmärtävät, minkä tason auttajaa haetaan ja millaista kokemusta apuaan tarjoavalla aiheesta on.

Toivotankin kaikille mukavaa kesää uusien taitojen oppimisen ja aikapankin vaihtojen merkeissä!

Mainokset

Yhteisöistä ja yksilöistä

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Vuoden 2013 tammikuussa ilmestyi Helsingin Sanomissa Johanna Korhosen kolumni, jossa hän pohtii sitä, onko ihminen ensisijaisesti yksilö vai osa suurempaa kokonaisuutta. ”Einsteinin mukaan erillisyyden harhasta kannattaa luopua, koska ykseyden ymmärtäminen on tie mielenrauhaan”, kirjoitti Korhonen. Lukiessani aloin miettiä itsekin sitä, miksi nyky-yhteiskunnassa on niin helppoa irtautua yhteisöllisyyden tunteesta ja millä tavoin sitä toisaalta voisi rakentaa.

Mielestäni aikapankit ovat siltä kannalta hyviä yhteisöjä, että niissä osallistumistaan voi säädellä hyvin vapaasti. Voi olla juuri niin aktiivinen kuin haluaa, tai toisaalta osallistua hyvin vähän sellaisessa elämäntilanteessa, jossa ei tarvitse muiden apua tai ei jaksa tai ehdi sitä itse tarjota. Aikapankista ei tarvitse ottaa itselleen sen enempää velvoitetta, kuin mikä tuntuu hyvältä. Monesti tuntuu siltä, että esimerkiksi lasten harrastusten ympärille syntyy yhteisö, joka odottaa kaikilta vanhemmilta panostusta. Aletaan järjestellä kimppakyytejä (mikä on sinänsä hyvä asia), puuhataan rahankeruutempauksia ja kannustetaan vanhempia siirtymään vaikkapa joukkuepeleissä apuvalmentajiksi tai muihin enemmän sitoutumista vaativiin tehtäviin. Vastuuta tarjotaan niillekin, joiden elämäntilanteeseen se ei välttämättä sovi, ja luodaan ainakin jonkinasteista painetta osallistumisesta. Aikapankissa ei tällaista painetta synny, ainakaan silloin kun käyttäjien sallitaan joustavasti olla melko paljonkin miinuksella tai plussalla tovien määrässä.

Itselleni tuli kolumnia lukiessa sellainenkin ahaa-elämys, että olen tainnut itse osata jo luopua erillisyyden harhasta ainakin siltä kannalta, että olen osannut tunnustaa tarvitsevani tiettyihin asioihin apua muilta ihmisiltä ja lähtenyt etsimään kanavia, joissa apua tarjotaan. Olen aiemmin yrittänyt pärjätä itse melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta nykyisin kehtaan ja haluan pyytää apua lastenhoitoon, juhlien järjestelyyn, rakennushommiin ja muihin asioihin, jotka pystyisin toki jollain tavalla hoitamaan itsekin, mutta joku toinen osaa ne paljon paremmin kuin minä. Se ei ole oman yksilöllisyyden unohtamista, vaan oikeastaan sen hyväksymistä – minä yksilönä olen tällainen, ja muut yksilöt yhteisössämme – vaikkapa juuri aikapankkien kautta – täydentävät minua ja taitojani.

Aineettomien lahjojen pankki

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Joka vuosi joulun tienoilla kaupat pursuavat leluja, keittiöhärveleitä, yöpaituleita, aamutossuja, kirjoja, kosmetiikkaa ja viihde-elektroniikkaa, joita ihmiset kantavat kotiin kassikaupalla, paketoivat ja lahjoittavat perheelleen ja ystävilleen. Joulun jälkeen osa lahjoista käydään vaihtamassa kaupassa johonkin mieleisempään, ja osa jää seisomaan kodin nurkkiin käyttöä vailla, koska sitä ei ehditä tai kehdata palauttaa kauppaan.

Joka vuosi joulun jälkeen mietin, miksi ihmiset eivät hanki läheisilleen enemmän aineettomia lahjoja. Uusi DVD katsotaan kerran, munankeitin herättää lähinnä hilpeyttä kunnes unohtuu kaapin pohjalle ja suurin osa vaatelahjoista ei sovi yhteen lahjan saajan maun kanssa. Lahjakortit puolestaan ovat usein melko kalliita – jo muutaman kerran hieronta tai aika kosmetologille saattaa olla lahjan antajalle liian kallis panostus.

Olisiko mahdoton ajatus, että ensi jouluna pukin kontista löytyisi kasa kirjekuoria, joiden sisältä paljastuisi toinen toistaan upeampia aineettomia lahjoja. ”Lahjoitan sinulle 10 puolen tunnin niska-hartiahierontaa”, ”Leivon sinulle sämpylöitä ja pullia pakastimen täyteen”, ”Vuoden ajan lupaan hoitaa lapsiasi 2 kertaa kuukaudessa”.

Entä jos tuntuu siltä, että omat kyvyt eivät riitä vastaanottajalle sopivan palveluksen tekemiseen? Ehkä ratkaisu tähän löytyisi aikapankista. Kirjekuoressa voisikin olla viesti, jossa lukee jotain tämän tapaista: ”Kuulun paikalliseen aikapankkiin, josta olen löytänyt paljon erilaisia palveluita arkeani helpottamaan. Katsotaan yhdessä aikapankista, mitä palveluita sieltä löytyisi sinulle. Lupaan kustantaa sinulle aikapankin käyttäjien palveluita yhteensä 10 tovilla”.

Tehdään ensi joulusta vähän vähemmän materiakeskeinen!

Onko aikapankki turvallinen kaikille?

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Jokin aika sitten keskustelin jo melko iäkkäiden tuttavien kanssa aikapankista. Keskustelu sai alkunsa siitä, kun kerroin, että meillä käyvä ammattitaitoinen ja luotettava lastenhoitaja ei saakaan maksuaan euroina vaan toveina. Yritin selittää aikapankin käsitettä ja tovijärjestelmää, ja odotin kysymyksiä siitä, kuinka nykyaikana on mahdollista saada ketään tekemään palveluksia ilman rahallista korvausta.

Yllätyinkin, kun suurimmaksi kysymykseksi keskustelukumppaneideni mielestä nousi aikapankin turvallisuus. Miten voi luottaa siihen, että paikalle tulee juuri se henkilö, joka on ilmoitukseen vastannut? Tai miten voi olla varma siitä, että vaikkapa remontin tekijän käsissä syntyy halutunlaista jälkeä? Entä jos itse toimittaa jotain aikapankin toiselle jäsenelle, eikä saakkaan siitä tovikorvausta?

Viimeinen huoli on sinänsä aiheeton, koska tovit voi laskuttaa toiselta käyttäjältä suoraan ilman häneltä tarvittavaa kuittausta. Mutta en oikeastaan osannut itsekään löytää mitään perinpohjaisen kattavaa vastausta siihen, että mihin luottamus aikapankin jäsenten kesken perustuu. Itseni kohdalla yksinkertaisesti siihen, että en ole joutunut pettymään toteutuneiden vaihtojen kohdalla vielä kertaakaan. Mutta entäpä ensikertalaisella? Kuinka turvalliselta aikapankki tuntuu sellaisen silmissä, joka ei ole järjestelmään vielä ehtinyt tutustua ja tehdä vaihtoja?

Se on mielenkiintoinen kysymys, ja mielenkiintoista olisi myös tietää, ovatko nuoret käyttäjät valmiimpia luottamaan toisiin kuin iäkkäämmät, vai toisinpäin. Olisin valmis uskomaan, että ikääntyneillä on nuoria ihmisiä enemmän kokemuksia talkoista, naapureiden auttamisesta ja rahatalouden ulkopuolisista palveluksista ja se saisi heidät arvostamaan aikapankkitoimintaa ehkä jopa enemmän kuin rahaan tottuneita nuorempia henkilöitä. Toisaalta iän myötä varovaisuuskin lisääntyy, ja ehkä tuntematon avun tarjoaja ei tunnu yhtä luotettavalta. Ajattelen kuitenkin, että iän myötä tulee myös paljon enemmän tarvetta saada apua arkeen, joten toivon aikapankin tuntuvan turvalliselta vaihtoehdolta kaikenikäisille ihmisille!

Aikapankki ammattilaisten vapaaehtoisverkostostona

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Hiljattain eräs tuttava nosti esille ehdotuksen siitä, että hänen paikkakunnalleen pitäisi saada sellainen uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton vapaaehtoisverkosto, joka auttaisi maahanmuuttajia esimerkiksi lakikysymyksissä ja sosiaalibyrokratian kiemuroissa. Ehdotin, että hän perustaisi aikapankin. Tuntui kuitenkin siltä, että aikapankin ei tässä kontekstissa ajateltu tuovan tarpeeksi säännöllistä turvallisuutta. Huolta on ilmeisesti myös siitä, onko aikapankissa tarpeeksi ammattimaisia toimijoita.

Minä en oikeastaan näe tätä samaa ongelmaa. Esimerkiksi aikapankin kautta löytämäni lastenhoitaja on nimenomaan alan ammattilainen. Olen nähnyt ilmoituksia monen eri alan taitajilta, ja Aika parantaa -verkosto on myös eräänlainen tapa tuoda konkreettisempaa apua Aikapankin jäsenille. Eikö maahanmuuttaja voisi olla aikapankin jäsen ja hyötyä eri alan ammatti-ihmisten avusta, ja tuoda sitten myös omia taitojaan muiden hyödyksi joukkoon mukaan? Mielestäni tämä olisi erinomainen tapa saada myös maahanmuuttajia mukaan nimenomaan ihmisten itsensä perustamiin verkostoihin eikä ainoastaan asioimaan virkamiesten ja virallisten ammatti-ihmisten kanssa.

Eikö aikapankin yhteyteen voisi vaikka perustaa nimenomaan maahanmuuttajille apua tarjoavien henkilöiden verkoston? Lakineuvontaa on tarjolla ainakin Stadin Aikapankissa, varmasti muiltakin paikkakunnilta löytyisi vapaaehtoisia alan auttajia. Sosiaalibyrokratia voi tuntua joskus vaikealta muidenkin kuin maahanmuuttajien mielestä, mutta heillä erityisesti kielitaito voi aiheuttaa hankaluuksia lomakkeita täytettäessä. Uskon hyvin vahvasti, että aikapankista löytyisi kielitaitoisia avustajia, joilla riittäisi aikaa lähteä myös vaikkapa Kelaan mukaan asioimaan. Asioista ei pidä tehdä liian monimutkaisia. Maahanmuuttaja voi aivan samalla tavalla saada apua ns. tavallisilta ihmisiltä kuin kotoperäinen kansalainenkin.

Täytyisi vaan saada sana leviämään ja maahanmuuttajat mukaan aikapankkien toimintaan.

Lastenhoitaja aikapankista

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Viime vuoden puolella Meidän Perhe -lehti haastatteli muutamia Stadin Aikapankin käyttäjiä ja myöskin minut ja lapseni mainittiin lehden jutussa lyhyesti. Muistan keskustelleeni haastattelijan kanssa monenlaisista näkökulmista aikapankin käyttöön, mutta lehtijuttuun oli päätynyt enimmäkseen ajatuksiani aikapankin kautta saatavista lastenhoitopalveluista. Se on varmastikin aihe, joka kiinnostaa monia lehden lukijoita ja kaikkia pienten lasten vanhempia.

Olen joitakin kertoja yrittänyt löytää lastenhoitoapua aikapankin kautta. Pitkien välimatkojen tai aikataulujen yhteensopimattomuuden vuoksi se ei kuitenkaan aivan heti onnistunut. Sinänsä mielestäni ei tunnu mitenkään vaikealta luottaa aikapankkilaisiin tässä asiassa – varmasti hoitopalveluja tarjoavat käyttäjät ovat luotettavia ja asiallisia. Helpointa kuitenkin olisi kaikkien kannalta, jos hoitaja löytyisi melko läheltä ja voisi vaikka vastavuoroisesti sopia lastenhoidosta.

Nyt syksyn korvalla minulla kuitenkin oli onnea: näin vaihtotarjouksissa melko lähellä asuvan henkilön lastenhoitoilmoituksen, otin häneen yhteyttä, ja saimme heti sovittua ensimmäisestä hoitokeikasta toveja vastaan. Sama hoitaja on ollut apuna toisenkin kerran, ja olemme jo ehtineet sopia tulevistakin hoitotarpeista. Lasten kannalta on hienoa, kun heidän seuranaan on tuttu, luotettava henkilö, ja itsekin voi olla rauhassa, kun tietää, että kotona kaikki sujuu.

Onkin ollut mukavaa huomata, että aikapankkilaisia löytyy jo eri puolilta pääkaupunkiseutua. Toivottavasti toiminta leviää vielä entistä laajemmalle!

Käyttäjien välisestä viestinnästä

Kirjoittaja: RITVA SILTANEN

Stadin Aikapankin Facebook-sivulla on hiljattain ollut maininta siitä, että aikapankin toiminnassa harmittaa oikeastaan vain se, että kaikilta käyttäjiltä ei saa vastausta yhteydenottoihin. Ylläpito jo muistuttelikin tästä samasta asiasta taannoisessa kirjeessä – toivottavasti käyttäjät muistaisivat vastaamisen tärkeyden. Kyseessä on kuitenkin ihan normaaliin kohteliaisuuteen perustuva toimintamalli: kyllähän me vastaamme muihinkin sähköposteihin ja yhteydenottoihin, miksipä siis jättää aikapankin kautta tulevat viestit huomiotta.

Minulla on pääsääntöisesti positiivisia kokemuksia yhteydenotoista muihin aikapankin käyttäjiin, mutta ne muutamat kerrat kun vastausta ei ole kuulunut, ovat kyllä jääneet vähän harmittamaan. Mietinkin, mitä syitä käyttäjillä voisi olla vastaamatta jättämiseen.

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että kaikki eivät välttämättä ole jättäneet yhteystietoihinsa sellaista sähköpostiosoitetta, jota he lukevat säännöllisesti. Ehkä viesti aikapankista jää lukematta niin pitkäksi aikaa, että siihen vastaaminen ei tunnu enää järkevältä, kun se lopulta avataan. Tällaisessakin tilanteessa olisi hyvä vaikka ystävällisesti pahoitella, että ei ehtinyt sähköpostien ääreen ja viesti ehti vanheta. Siitä jää viestin lähettäjälle parempi mieli kuin vastaamatta jättämisestä.

On myös mahdollista, että käyttäjän vaihtotarjous ei olekaan enää ajankohtainen, mutta hän ei ole muistanut käydä poistamassa sitä järjestelmästä. Ylläpito muistuttelee vanhentuneiden ilmoitusten poistamisestakin säännöllisesti, mutta käyttäjä ei välttämättä edes tule ajatelleeksi, mitä ilmoituksia on järjestelmään aikanaan laittanut. Tähän ratkaisuna voisi olla se, että kaikkien ilmoitusten pisin voimassaoloaika olisi yksi kuukausi. Lyhyt uusimisväli vaikuttaisi varmasti sillä tavoin, että vanhentuneet ilmoitukset karsiutuisivat helpommin.

Mietin myös, tuntuuko joidenkin mielestä kielteisen vastauksen antaminen vaikealta ja he siksi jättävät mieluummin vastaamatta. Uskon, että tiettyihin vaihtotarjouksiin tulee niin paljon vastauksia, että voi tuntua väsyttävältä vastata kaikille. Kielteinenkin vastaus on kuitenkin kohteliaampaa kuin vastaamisen välttely – silloin ainakin tietää, että yhteydenotto on mennyt perille ja toinen käyttäjä on ottanut sen huomioon.

Ja vielä viimeisenä ehdotuksena se, että jos ei toivo yhteydenottoja sähköpostilla lainkaan, niin vaihtotarjoukseen voisi laittaa maininnan siitä, että ilmoittajaan saa parhaiten yhteyden esimerkiksi puhelimitse (tiettyinä ajankohtina).