Ensimmäiset kokeiluni aikapankissa. Etsin meille kotiin siivoojaa, kun lapsiperheen arjessa kotityöt eivät vain ottaneet hoituakseen. Laitoin viestin jokaiselle siivousapua sillä hetkellä tarjoavalle aikapankkilaiselle, ja kukaan ei vastannut. Ihmettelin, onko koko paikka ihan kuollut. Jos joku olisi edes kieltäytynyt pyynnöstäni, olisin tiennyt että siellä ruudun takana on joku.
Onneksi en luovuttanut helpolla. Laitoin lopulta vaihtopyynnön siivousavusta, ja silloin vastauksia taas alkoi tulla tulvimalla. Luulisi, että olin oppinut aiemmasta vastaamaan jokaiseen viestiin, mutta kun niitä tuli viisitoista päivässä, vastasin lopulta vain niille joilta aion pyytää meille siivoamaan. Vasta neljäs tärppäsi. Ensimmäisen kolmen kanssa sovin päivän, ja viime hetkellä jokainen kolmesta perui tulemisensa. Onneksi neljäs osoittautui mainioksi siivoojaksi, jonka kanssa olemme filosofeeranneet siivouksen lomassa ja tehneet aikapankissa vaihtoja puolin ja toisin jo parin vuoden ajan.
Jostain syystä suomalaisille ein sanominen tuntuu olevan vaikeaa. Tiedän tämän hyvin, sillä se on todella vaikeaa minullekin. On vaikeaa tuottaa toiselle pettymystä. Sitä alkaa kiertelemään ja kaartelemaan, jossittelemaan ja ehkäilemään, eikä uskalla puhua suoraan, kun pyyntö syystä tai toisesta ei sovi. Ein sanominen ei kuitenkaan ketään vahingoita. Päinvastoin, mielestäni se helpottaa kanssakäymistä huomattavasti. On helpompaa pyytää apua, kun tietää että toinen voi aina kieltäytyä silloin, kun hänelle se ei sovi. Silloin apua voi pyytää tietämättä, ettei kuormita pyynnöillään toisia, kun he velvollisuudentunnosta tai muusta syystä auttaisivat yli omien rajojensa. Ja kaikista ikävintä on se, kun toinen ei uskalla kieltäytyä, mutta lopulta ei teekään lupaamaansa. Ein sanominen olisi helpottanut molempia osapuolia, kun apua olisi voinut pyytää toisaalta, eikä viime hetken kieltäytymiset aiheuta turhia ongelmia.
Aikapankki onneksi perustuu täysin vapaaehtoisuuteen. Ketään ei ole pakko auttaa, eikä siihen edes tarvitse kertoa aina syytä. Joskus pyyntö on sellainen, joka ei ihan natsaa siihen, mitä itsellä olisi tarjottavana. Joskus henkilökemiat eivät kohtaa. Joskus on jättänyt vaihtotarjouksen, mutta juuri niinä viikkoina ei olekaan aikaa auttaa. Ja tiedättekö mitä? Ei se haittaa! Paras auttaja on sellainen, joka auttaa ilolla sydämestään, eikä siksi että ei uskaltanut sanoa EI.