On aika parantaa

Blogi on ollut talviunilla, mutta se ei suinkaan tarkoita että aikapankkirintamalla olisi ollut hiljaista. Stadin Aikapankissa on jo yli 1400 jäsentä, ja erinäisten pankkikonttorihommien ohella oma energiani on viime ajat suuntautunut ennen kaikkea uudenlaisen aikapankkiperiaatteella toimivan inhimillisen tuen verkoston kehittelyyn.

Käytän oikeutta lainata itseäni ja postaan tännekin sosiaali- ja terveysalan kehittäjille suunnatun Innokylän blogiin kirjoittamani jutun Aika parantaa -verkostosta (ja lupaan samalla ainakin pikkuisen parantaa tapojani aikapankkikuulumisten päivitystiheyden suhteen):

AIKA PARANTAA ILMAN RAHAA JA RAKENTEITA

Pysähdypä hetkeksi miettimään omaa elämääsi: Onko sinulla ollut joskus oikein paha olo? Miltä silloin tuntui? Ja ennen kaikkea, mikä sinua silloin auttoi? – Vai oletko kenties sellainen supertyyppi, ettei inhimillinen elämä vastoinkäymisineen ole koskaan edes naarmun vertaa koskettanut?

Meillä useimmilla lienee niin, että toisinaan elämä kolhii, ja jaksaminen on koetuksella. Tilanteet myös vaihtelevat, ja välillä voimme itse olla auttajan, välillä taas avun saajan roolissa. Joskus tueksi tarvitaan myös lääkkeitä tai muita hoitoja, mutta kaiken toipumisen taustalla on kaksi tärkeää tekijää: inhimillinen välittäminen ja aika.

Tästä ajatuksesta lähtee myös uusi, aikapankkiperiaatteella toimiva inhimillisen tuen ja välittämisen verkosto Aika parantaa, joka tarjoaa ”tovitukea kanssakulkijoille”. Tovituki on saanut nimensä aikapankissa käytetystä vaihdon välineestä, tovista. Aikapankissa työn arvo määräytyy siihen kuluneen ajan mukaan. Niinpä myös Aika parantaa -verkostossa tovitukea tarjoavien alan ammattilaisten ja elämänkokemuksen pätevöittämien maallikkoauttajien työ ja aika ovat yhtä arvokkaita. Olennaista on valmius ja halu jakaa eri tavoin hankittuja tukemisen taitoja tasavertaisina ja vastavuoroisesti aikaa vastaan. Sama ihminen voi olla verkostossa välillä tovituen tarjoajana, välillä vastaanottajana, mutta tukijana ansaituilla toveilla voi myös hankkia itselleen vaikka hieronnan tai ikkunanpesun aikapankista.

Usein henkisesti raskaassa elämäntilanteessa auttaa jo paljon, jos saa helpotusta arjen rutiinien pyörittämiseen, siis vaikkapa siivoukseen tai lastenhoitoon. Koska Aika parantaa on osa Stadin Aikapankkia, käytössämme on koko se palveluiden kirjo, joka nyt jo yli tuhannen jäsenen yhteisöllä on tarjottavanaan. Lisäksi tuettavan kanssa mietitään yhdessä, mitä taitoja ja osaamista hän itse voisi voimien palauduttua aikapankin kautta tarjota. Aika parantaa -verkostossa pannaan voimavarat kiertoon, ja vastavuoroisuus toimii myös terapeuttisena elementtinä. Huonokuntoisenakaan et ole passiivinen avun kohde, vaan osa toinen toistaan kannattelevaa yhteisöä jossa jokainen vuorollaan ”maksaa kun jaksaa”.

Aika parantaa -toiminta on syntynyt ja kehittyy silkalla tovienergialla, siis täysin ilman rahaa tai taustaorganisaatiota. Idean kantaemona en jaksa lakata ihastelemasta sitä jakamisen valmiutta ja erilaisten taitojen ja elämänkokemuksen kirjoa, jolla mukaan innostuneet ihmiset toimintaa jatkuvasti rikastuttavat ja kantavat eteenpäin. Minulle tämä on vertaistuotantoa parhaimmillaan ja samalla myös mahdollisuus elää todeksi omaa kutsumusta mielenterveystyön saralla.

 Aika näyttää, kuinka pitkälle itseohjautuva voimavarojen kierrättäminen kantaa. Jos ajan ja inhimillisyyden jakaminen koskettaa sinuakin, olet lämpimästi tervetullut mukaan: www.aikaparantaa.net

Mitä pelkäät eniten?

Luin Hesarista, että nuoret pelkäävät eniten rahattomuutta.

>>Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaiseman tutkimuksen mukaan rahattomuutta pelkää lähes puolet 11–19-vuotiaista helsinkiläisnuorista. Se on nuorille suurempi pelko kuin vaikkapa kuolema, sota tai asunnottomuus.>>

Minä pelkään eniten kipua, hajoamista, yhteyden menettämistä muihin ihmisiin. Pelkään myös rahan ylivaltaa, sokaistumista sille, että raha on pohjimmiltaan vain väline. Rahaa tavoitellessa tavoitellaan todellisuudessa turvallisuutta, mielihyvää, pärjäämisen illuusiota.

Minä haluan miettiä myös rahan ohittavia oikoteitä.

iPad ikapankista?

Palveluiden ohella myös pienimuotoinen käytetyn tavaran vaihto toveja vastaan on toistaiseksi ollut mahdollista ainakin Stadin Aikapankissa.  Asialla on sekä puoltajansa että vastustajansa.  Monet kokevat, että on kätevää ja mukavaa, kun tutunhenkisten ihmisten kanssa voi muiden vaihtojen ohella laittaa myös itselle tarpeettomaksi käyneet tavarat kiertoon. Toisten mielestä aikapankki pitäisi rajata selkeästi vain palveluiden vaihtoon ja ohjata tavaranvaihto esimerkiksi Netcyclerin kaltaisille kierrätysfoorumeille.

Oma tovitarhani ei koskaan olisi toteutunut, ellei myös taimia olisi ollut mahdollista hankkia toveja vastaan. Taimethan eivät sinänsä tavaraa olekaan, ja kyllä niiden kasvattamiseen ja koulimiseen on tarvittu nimenomaan toisen ihmisen työtä ja vaivannäköä. (Tavaroiden, taimien ja ylipäätään palveluiden hinnoittelu aikapankissa on asia, joka vaatii oman postauksensa. Palaan asiaan tuonnempana.)

Itse olen pitkin kevättä ja kesää tietoisesti pyrkinyt kyseenalaistamaan kulutustottumuksiani ja välttämään ylimääräisiä hankintoja. Minulle aikapankki on myös kohtuullistamisen väline ja rahariippuvuuden vähentäjä. Olen pitänyt pienimuotoisia ostolakkoja ja hankintaharkinta-kampanjoita ilman suurempia tuskia, mutta nyt olen hieman ristiriitaisessa tilanteessa perheen nuoriso-osaston suhteen.

Olin jo viime talvena käynnistänyt ala-astetta lopettelevan poikani kanssa kouluahkerointiin kannustavan ”iPad-haasteen”. Hän säästäisi koulutsemppi- rahaa iPadiin, ja minä lupauduin lisäämään yhteiskassaan puolet lisää, euron jokaisesta hänen säästämästään eurosta. Vaikka koulun loppumisen häämöttäessä itseäni entistä vähemmän houkutti ajatus rahan hassauksesta moiseen turhakkeeseen, en sentään voisi peruuttaa yhdessä sovittua hanketta nyt kun tarvittavat rahat alkavat olla kasassa.

Mutta voisinko tässäkin jotenkin käyttää aikapankkia hyväksi?

En tietenkään kuvittele tai haluaisi, että aikapankista voisi hankkia viihde-elektroniikkaa.  Mutta miksen käyttäisi aikapankkiin kertynyttä osaamista ja kokemusta apuna puntaroidessani mitä tällaisen hintavan laitteen hankinnassa kannattaa huomioida.  Laitoin verkkotorille ilmoituksen asiasta, ja pian sainkin hyödyllisiä neuvoja sekä eri malleista että käytettyjen laitteitten parhaista markkinapaikoista.

Aikapankki voi auttaa luopumaan turhasta (tavarasta), se voi auttaa tarpeiden uudelleen määrittelyssä – miksei se voisi olla apuna myös harkitumpien ostopäätösten teossa?

Aikapankkishoppailua

Nyt kun tovitarhassani alkaa olla likimain kaikkea, mitä sinne kasvuvaran huomioiden voi mahtua, on aikaa miettiä mitä muuta aikapankista voisikaan saada.  En ole koskaan kuulunut niihin, joille kaupoissa kiertely ja heräteostokset tuottaisivat erityistä iloa tai lohdutusta, mutta aikapankki tuo uuden näkökulman myös shoppailun mahdollisuuksiin. Kun on aikaa ja asenne kohdallaan, niin miksei aikapankista hankkisi joskus jotain ihan vain siitä ilosta, että se on mahdollista…

Jos vaikka opettelisi jonkin aivan uuden taidon, esimerkiksi soittamaan jotain instrumenttia? Stadin Aikapankin kautta pääsisi harjoittelemaan ainakin kitaran, rumpujen, harmonikan, klarinetin, saksofonin ja tinapillin soiton alkeita.

Ja kieliähän ei koskaan osaa liikaa. Aikapankin kielikoulussa voisi vetreyttää vanhaa tai hankkia aivan uuden kielitaidon. Tarjolla on muun muassa italian, venäjän, saksan, ranskan, ruotsin, espanjan, tšekin, arabian ja somalin yksityisopetusta – ja aika usein vieläpä syntyperäisen puhujan ohjauksessa. Lisäksi oppituntien ajankohdat ja ”kurssipaikat” ovat joustavasti sovittavissa ja yhdisteltävissä muihin aktiviteetteihin.  Esimerkiksi Tomas tarjoaa äidinkielensä tšekin opetuksen ohella myös mahdollisuutta päästä harjoittelemaan kallio- tai seinäkiipeilyä lainavarusteilla.  Kiehtova ajatus, mutta ehkä seinäkiipeily tšekiksi olisi kuitenkin turhan vaativa yhdistelmä.

Alkukesän vehreys houkuttaa luontoon liikkumaan. Aikapankista saisin seurakseni luonnonkasvien tunnistuksen taitavan oppaan, asiantuntijaopastusta linturetkelle tai kalastamaan (kalojen tunnistuksen ja käsittelyn opastus samaan hintaan), vaellusseuraa Nuuksion luonnonpuistoon (puuttuvat retkeilyvälineetkin voisi lainata aikapankista), tai myöhemmin kesällä marjastus- ja sienestysseuraa. Myös purjehduksen opetusta olisi tarjolla, vene tosin täytyisi tässä tapauksessa löytää aikapankin ulkopuolelta.

Voisi myös yhdistää huvin ja hyödyn.  Osallistumalla hiljattain Stadin Aikapankkiin liittyneen Herttoniemen ruokaosuuskunnan peltotalkoisiin, saisi itselleen paitsi viljelyopastusta, myös option lunastaa pellon antimia toveja vastaan, jos satoa kertyy yli ruokapiiriläisten tarpeen.

Mutta ehkä haluaisinkin ennemmin jonkinlaista hemmottelua?  Verkkotorin Keho ja mieli –osastolla on toden totta valinnanvaraa: löytyy käsi-, kasvo- ja kokovartalohierontaa, intialaista päähierontaa, akupunktiota, shiatsua, vyöhyketerapiaa, akupainantaa, jalkahemmottelua aloe vera –tuotteilla, rakenteellista hoitoa, bemer-hoitoa, breema-hoitoa (mitä ikinä lienevätkään; tovillahan se selviäisi).  Tarjolla on myös logoterapiaa, NLP:n perusteita, luonnollisen läsnäolon harjoittelua, meditaation alkeita, buddhalaisen mietiskelyn opetusta, astrologisia tulkintoja syntymäkartoista sekä tarot-ennustuksia, reiki-hoitoa, healingia, intuitiivista energiahoitoa, kehotietoisuuden lisäämistä, enkeliterapiaa…

Jos kuitenkin jotain vähän fyysisempää?  Sitäkin löytyy: esimerkiksi joogaa tai taiji- ja qigong-opetusta. Aikapankista saisi myös lenkkiseuraa, yksilöllisesti laaditun kotijumppaohjelman tai vaikka personal trainerin.  Kuntonyrkkeilyn ja savaten opastustakin on tarjolla, kuin myös intuitiivista itsepuolustusta.

Itsepuolustuksesta tulikin mieleeni, että tilinihän on entistäkin reilummin miinuksella – kuinka edes kehtaan haaveilla uusista hankinnoista?!

Vaan aikapankissapa kehtaan,  ja   suorastaan tuhlailevasti ihastelen kaikkea tätä erilaisten taitojen ja niitä jakamaan valmiiden ihmisten kirjoa!  Ehkäpä kehitänkin vastaanottamisen ja pyytämisen kykyäni seuraavaksi jollain mahdollisimman ”ylimääräisellä” tarpeella – lähden vaikka opiskelemaan kepinpyörityksen alkeita tai veitsenheittoa…

Reilusti miinuksella

Kävin juuri tarkistamassa aikapankin tiliotteeni. Auts, olen 18,80 tovia miinuksella. Lähes automaattisesti mieleen lehahtaa levottomuus.  Jos jokin näyttää miinusta, sen on oltava huono asia. Eikö ensin pidä ansaita, jotta voisi tuhlata?

Onko tässä nyt oikeasti aihetta huolestumiseen? Vaikka pienen rahatalouteni hoidossa olenkin aika säntillinen ja välttelen velkaa viimeiseen saakka, ei aikapankissa velkaantuminen ole mitenkään vaarallinen asia. Positiivinen paradoksi: tilini on miinuksella – ja tunnen oloni varsin rikkaaksi.

Aikapankissahan hyväksytään se, että ihmisten elämäntilanteet, tarpeet ja mahdollisuudet vaihtelevat.  On siis täysin sallittua ”maksaa kun jaksaa”. Esimerkiksi Stadin Aikapankissa on sovittu, että tili voi olla 50 tovia miinuksella (toisaalta myös plussapuolella on 50 tovin katto: ei ole tarkoitus, että kukaan vain muita auttelisi ottamatta itse koskaan mitään vastaan).

Yhteisön elinvoimaisuuden kannalta saaminen ja antaminen ovat ihan yhtä arvokkaita. Minä olen miinustiliä kasvattaessani samalla aktivoinut aika monia ihmisiä aikapankin vaihtoyhteisössä. Virtuaaliset tovit vaihtavat paikkaansa tilien välillä, mutta uskoisin useimpien aikapankkilaisten jakavan kanssani tunteen siitä, että vaihdoissa kaikki rikastuvat.  Avautuminen uudenlaisille kohtaamisille, keskinäiselle välittämiselle ja yhteisöllisyydelle on arvokasta ilman hintalappuakin. Jo toinen aikapankkiparadoksi: juuri tarvitsevana tulen tarpeelliseksi tälle yhteisölle.

Mutta takaisin tiliotteelleni. Ehdottomasti suurin menoreikä tässä kuussa on ollut tovien voimalla perustamani parvekepuutarha. Mutta onpa tämän tovitarhan luomiseen osallistunutkin aikamoinen porukka. Laskujeni mukaan jo ainakin yhdeksän ihmistä on tarjonnut osaamistaan ja/tai kasveja aikapankkiparvekkeelle, joka minulle on yhtä aikaa sekä henkilökohtainen että yhteisöllinen keidas.

Myös tämän viikon vaihtoni lipsahtivat parvekkeen puolelle, vaikka ne eivät alun perin varsinaisesti tovitarhaan liittyneetkään.  Viherpeukalo Mia-Marin olin pyytänyt luokseni nimenomaan huoltamaan parvekeproggiksen takia vähemmälle huomiolle jääneitä huonekasvejani, siis auttamaan mullanvaihdossa ja kasvien leikkaamisessa – mutta samalla sain häneltä myös arvokasta parvekepuutarhakonsultaatiota. Päivin kuljetusapu puolestaan mahdollisti osallistumiseni Herttoniemen pihakirppikselle viime sunnuntaina. Kirpputorikeikan jälkeen Päivillä oli vielä ”tovin verran aikaa”, joten saimme hoidettua parvekepuuhien edistymisen kannalta olennaisen multasäkkien kuljetuksen puutarhakaupasta. Ja parvekkeella oli sitten mukava nauttia uurastuksenjälkeiset kahvit yhdessä ja pohdiskella maailman menoa.

Kyllä minäkin aion vielä maksaa takaisin.  Mutta nyt haluan ottaa aikaa niiden ajatusten pohtimiseen, joita miinuksella olon kokemus minussa herättää. Mitä ovat aikapankkikontekstissa hinta, velka, plussa tai miinus?  Mikä on työtä, mikä palkkaa, mikä tekee tekemisen arvokkaaksi?  Pitäisikö kokemuksen lisääntymisestä maksaa korkoa – vai onko se sitä jo itsessään?  Tätäkö pitäisi verottaa?

Toistaiseksi aion vinguttaa kuvitteellista aikapankkikorttiani juuri sen verran kuin hyvältä ja tarpeelliselta tuntuu.

Jättäisitkö lapsesi tämän tyypin hoitoon?

”Aikapankin mahdollisuudet ovat rajattomat”, tavataan sanoa. Mutta kyllä terve järki ja harkintakyky on syytä pitää matkassa aikapankkeillessakin.  Olen jo ehtinyt huomata, että jotkut ihmiset tuntuvat suhtautuvan aikapankin mahdollisuuksiin jopa luottavaisemmin kuin minä itse.

Kerron esimerkin. Minulla on tällainen kestoilmoitus aikapankin verkkotorilla:

Monenlaista apua lyhyelläkin varoitusajalla Minuun voi olla yhteydessä, jos tarvitsee vaikkapa lapselle hoitajan lyhyehköksi aikaa, apua kaupassakäyntiin, siivoukseen, muuttoon, remonttiin… (mitä tahansa, mitä voisi hyvältä naapurilta/ystävältä keksiä pyytää, muttei ole ennen aikapankkia kehdannut;-) Erityisesti Herttoniemenranta ja sen lähiseutu. Aikataulut eivät joka kerta välttämättä käy yksiin – mutta aina sopii kysyä!

Ja kyllä on kysyttykin.  Mutta yllättäen kaikki kyselyt – ja niitä on ollut useampia – ovat olleet lastenhoitopyyntöjä entuudestaan tuntemattomilta ihmisiltä.  Minua tämä hämmentää. Toki itse uskon olevani aika luotettava ihminen – mutta mistä nämä vieraat soittajavanhemmat olisivat sen saaneet tietoonsa?!  Hiljattain minulle soitti yksi kaveri kysyäkseen lähtisinkö hoitamaan hänen 3-vuotiasta lastaan saareen neljäksi päiväksi. Tuosta noin vain. Saahan sitä kysyä, mutta arvatkaa lähdinkö (vaikka saaristoluonto houkuttelevalta kuulostikin).

Ei luottamus aikapankissakaan voi tyhjästä syntyä.  Ja erityyppiset vaihdot edellyttävät vähän erilaista luottamuksen astetta.  Olen tehnyt monenlaisia vaihtoja entuudestaan tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa. Kaikki on (ainakin tähän saakka) sujunut hyvin, ja tämä on itsessään lisännyt luottamusta ja mieleni avoimuutta erilaisia vaihtomahdollisuuksia kohtaan.   En kuitenkaan koskaan voisi kuvitella esimerkiksi jättäväni lastani täysin vieraan hoitoon tai vaikkapa luovuttavani kotiavaimia kukkienkastelijalle, johon en olisi ensin kunnolla tutustunut.

On tärkeää, että aikapankin ympärillä on sellaista toimintaa, että ihmiset pääsevät tapaamaan ja tutustumaan muutenkin kuin nettiympäristössä.  Siksi esimerkiksi Stadin Aikapankissa järjestetään jäsentapaamisia, alueiltoja ja muita kasvokkain kohtaamisen mahdollisuuksia (juuri tänään esimerkiksi Tovimarkkinat Arabianrannan kierrätys- ja katutaidetapahtuman yhteydessä).

Terve varovaisuus ei tietenkään tarkoita, että vaihtamiseen pitäisi suhtautua jotenkin valmiiksi epäluuloisesti ja kyräillen.  Itse olen aikapankin myötä avannut oveni lukuisille uusille tuttavuuksille ja päässyt itsekin kurkistamaan monenlaisiin elämäntapoihin. Ainakin tähän mennessä kaikki vaihtokohtaamiset ovat olleet hyvin miellyttäviä ja innostavalla tavalla mieltä avartavia. Aikapankissa vaihtaminen ei missään nimessä edellytä ystävystymistä vaihtokumppanin kanssa – mutta saattaa siinä toisinaan sellaisiakin sivuvaikutuksia ilmetä…

Olisi kiinnostava kuulla, millaisiin vaihtoihin te muut olisitte/ette olisi valmiita ventovieraiden kesken.

Ikkunat auki julkisuuteen

Aikapankki on kiinnostanut tiedotusvälineitä kohtuullisen paljon koko alkutaipaleensa ajan. Stadin Aikapankin ydinryhmässä joudumme harva se viikko vastailemaan erilaisiin mediatiedusteluihin ja etsimään uusia aikapankkikasvoja haastateltaviksi. Itse olen tähän mennessä vältellyt aikapankkijulkisuutta epämääräiseen haastatteluallergiaan vedoten. Ehkä tunnen liikaa toimittajia (tai itseäni), mutta jotenkin vain on tuntunut paremmalta jättää haastattelut muiden hoidettavaksi.

Tänään päädyin kuitenkin joustamaan julkisuusperiaatteestani. Olimme jo aikaisemmin sopineet Leilan kanssa, että hän tulisi minulle muutamaksi toviksi ikkunanpesutalkoisiin. (Minun silmissäni Leila on ihme: ikkunanpesusta aidosti pitävä ihminen, joka on tänä keväänä pessyt jo viiden huushollin ikkunat aikapankin kautta.)  Kun samoihin aikoihin yhdessä aviisissa kaivattiin jälleen kerran haastateltavia aikapankista, päätin, että kai sitä olisi minunkin oltava valmis vaikka sitten omat ikkunani hyvälle asialle uhraamaan…

Siispä sovimme, että toimittaja ja kuvaaja voivat tulla luokseni tekemään juttua ”elävästä aikapankin vaihtotilanteesta”, siis jututtamaan Leilaa ja minua ikkunanpesun äärellä. Ilmeisesti parin viikon päästä ilmestyvästä Kirkko ja kaupunki –lehdestä voi lukea tästä lisää.

Kuvaustapahtuma oli kyllä aika koominen ja, paljastettakoon tässä, hyvin lavastettu. Leila-parka joutui esittämään ikkunanpesua juuri niillä tavoilla, jotka hän hetkeä aiemmin oli tuominnut toimimattomiksi (sillä pitäähän kuvassa näkyä pesemisen meininkiä, siis paljon vaahtoa ja lastan suihkintaa, moneen kertaan toistettuna). Minun piti puolestani kiikuttaa tovitarhan taimet ikkunan taakse parvekepöydälle ja huseerata ja poseerata sormet mullassa, jotta saatiin kuvia joissa Leila pesee ikkunoita etualalla ja minä ikään kuin satunnaisena heijastuksena taustalla laittelen aikapankkipuutarhaa entistä ehommaksi. Jään odottelemaan mitä dynaamisimpia kuvatekstejä…

Pääsimme oikeastaan kunnolla itse asiaan, siis ikkunoita pesemään, vasta median poistuttua paikalta – ja jos työ olikin salamavalojen välkkeessä edennyt hitaanlaisesti, niin nyt tuli puhdasta nopeasti ja hauskasti. Ikkunanpesun ja teehetkien lomassa meillä riitti Leilan kanssa monenlaista puhuttavaa: ajankäytöstä, lapsista, arvoista ja downshiftauksesta, muun muassa. Mieltäni jäi erityisesti kutkuttamaan Leilan omaksuma periaate vastata kaikelle ”Kyllä”.

Hyvänen aika, eikös meitä ole viime ajat opetettu nimenomaan sanomaan ”Ei!”. Kokonainen jämäkkyys- ja rajanpiirtokouluttajien ammattikunta ansaitsee elantonsa erilaisilla kieltäytymisen taitokursseilla – ja sitten jollakulla on pokkaa tulla ja vastata kaikkeen avoimen myöntyvästi. Voisiko tälläkin olla jotain tekemistä aikasuhteen ja kiireettömyyden kanssa? Kiireeseen kuristavassa pakkotahtisessa (työ)elämässä Ei:n sanomisesta on tullut lähes välttämätön itsepuolustuskeino. Mutta mitä vastaan meillä on tarve puolustautua? Ja olisiko meillä varaa vastata useammin kyllä, jos tuntisimme vahvempaa omistajuutta omaa aikaamme kohtaan?

– Kuka muuten sinun aikasi omistaa?

Pyytämisen kauneudesta

Ajatella, jos voisi vain pyytää, ja saisi kaiken tarvitsemansa.  Ajatusleikin toteutuminen riippuu varmaan paitsi tarpeista, myös siitä, miten kykenevä on pyytämään.

Mitä hyvään elämään tarvitaan? Mitä siitä minulla jo on? – Pikainen inventaario omalta osaltani: Henkisesti ja sosiaalisesti koen olevani sangen rikas.  Tavaroita minulla on taatusti yli oman tarpeen. Rahaakin juuri nyt on, ja se riittäköön (rahasta ”ja muusta roinasta” aion puhua lisää myöhemmin).  Ja aikaahan minulla on, ihan yhtä paljon kuin teillä kaikilla muillakin: toistaiseksi loputtomiin. –  Puutteita ja tarpeita? Niitäkin, vaihtelevasti.

Haluan käynnistää tämän blogin ja aikapankin avustuksella kokeilun siitä, kuinka paljon tarpeistaan on mahdollista tyydyttää ihan vain pyytämällä. En ole ennen ollut kovinkaan hyvä pyytämään. Itse asiassa olen ollut surkean huono pyytäjä. Syvällä istuu minussakin ajatus, että itse pitäisi pärjätä. Nyt mietin, miksi ihmeessä?

[Sivupolku: Aloin tätä kirjoittaessani pohtia pyyteettömyyden olemusta (”Voiko pyyteetön pyytää?”) ja googlaillessa törmäsin J P Roosin lyhyeen puheenvuoroon otsikolla Evoluutio, talouden käsitteet ja pyyteettömyys. Kiinnostuneet löytävät Tieteessä tapahtuu –lehdessä vuonna 2009 ilmestyneen jutun tämän linkin takaa.]

Aikapankissa on sellainen hieno periaate, että tili voi kaikin mokomin olla myös miinuksella.  Taustalla on ajatus siitä, että tarpeemme ja myös mahdollisuutemme ”maksaa takaisin” vaihtelevat eri elämäntilanteissa.  Aikapankkitoiminta perustuu luottamukseen, uskoon siitä että useimmilla meistä on paitsi saamisen, myös antamisen tarve (ja ainakin toistaiseksi sana aikavaras tunnetaan ihan muista kuin aikapankkiyhteyksistä).

Tämä laajentaa myös minun rikkausperspektiiviäni: voin huoletta käyttää aikaa – omaani ja muiden – tarpeitteni pohjalta.  Minulle rikkautta on myös voida jakaa omaa aikaansa. Itse ainakin koen rikastuvani jatkuvasti ihan vain mielekkääntuntuisia juttuja tekemällä. Ehkä elämän arvokkuus riippuukin juuri siitä, miten aikansa käyttää.  Aikapankissa voi olla niin rikas, kuin itse päättää olla.  Minulla on kaikki aika maailmassa – kun opin määrittelemään tarpeeni ja sen, mikä on pyydettävissä muilta.

Nyt pyydän: Miettikää hetki omia tarpeitanne ja sitä, mitkä niistä voisivat olla ratkaistavissa pyytämällä.