Oleskelupakko

Kirjoittaja: INARI JUNTUMAA

Vaikuttaa siltä, että virallisen ja järjestäytyneen yhteiskunnan näkökulmasta rahataloudellisen järjestelmän ulkopuolinen oleskelu on jotakin negatiivista. Presidentti Niinistön uudenvuoden puhetta on tulkittu varsin monesta näkökulmasta, ja myöskin käsite oleskeluyhteiskunta on saanut osansa julkisuudessa. Niinistöhän sanoi: ”Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu. Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.”

Sivuutan huolettomasti ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömän työn ja tyydyn näkökulmaan, jota oletan presidentin tarkoittaneen: työn tekijää ei tule arvottaa sen mukaan, minkä verran rahataloudellista tuottoa hänen työnsä tuottaa. Tässä asiassa olen samaa mieltä. Perässä tuleva sivulause on jo monimutkaisempi kysymys, jos ajatellaan lausuman jatkavan samaa ajatusta mutta olevan poissulkeva; ikään kuin palkkatyön etsiminenkin – etsijän uurastus – on arvokasta. Entäpä muu uurastus kuin palkkatyön etsimiseen suuntautuva?

Tästä päästäänkin varsinaiseen kysymykseen. Oleskeluyhteiskunnassa voidaan oleilla rahatalouden ja virallisten rakenteiden ulkopuolella, sivussa, lomittain, tuottamatta rahataloudessa mitattavaa hyötyä. Tämä ei toki tarkoita samaa kuin omien mahdollisuuksien sysääminen sivuun muiden kattauksiin keskittyen, joten kirjoittelen hieman presidentin ohi, vaikka en tiedäkään, missä määrin on yhteiskunnallinen ongelma omien mahdollisuuksien sivuun sysääminen muiden kattausten äärellä, jos oletamme passiivisuuden olevan tarkoituksellista, passivoituneen työhön riittävässä fyysisessä ja henkisessä terveyden tilassa sekä töitä löytyvän. Näiden jälkeen voidaankin kiinnittää huomio työhön: mitä se arvokas työ on? Kertaalleen jo opimme, että kaikki sellainen on arvokasta.

Työttömyys on Suomessa 7-8 %. Kun yleinen taloustilanne on sellainen, jolloin on (pitkien nousukausien jälkeen) aiempaa vähemmän töitä tarjolla, voitaneen kysyä uudestaan, millainen yhteiskunnallinen ongelma on tavoitteellinen passiivisuus (sen lisäksi, että se on hauskasti paradoksi) rahataloudellisen järjestelmän piiristä. Muutama vuosi takaperin alennettiin alle 25-vuotiaiden alimpia toimeentulotukia. Nuorisotyöttömyys on viimeksi ollut nousukauden huipulla vuonna 2008 vain 15 % kieppeillä, sittemmin taas yli viidesosa nuorista on ollut työttömänä.

Iso-Britannian alkulähteillään aikapankki oli ilmeisesti eräänlainen vastaus virallisen ja järjestäytyneen yhteiskunnan piiristä syrjäytyneelle osalle. Suomessa putoaa lisääntyvä joukko ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta perusturvalle, minkä voisi päätellä jo hitaasti kasvavasta työttömyysprosentista. Aikapankin hyödyt ovat rahataloudellisesti mittaamattomia – monella tavalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s