Avun pyytämisestä

Kirjoittaja: SATU S.

Mietin taannoin kuinka vaikeaa elämä oli ennen aikapankkia. Kuinka paljon aikapankki onkaan helpottanut elämääni.

Tarvitsin vähän aikaa sitten vitriinin. Kyselin aikapankin kautta, mutta kellään ei ollut sellaista tarjota. Niinpä ostin muualta netistä. Olennaista on se kuinka helposti sain kuljetettua sen kotiini. Ennen olisin tarvinnut ison auton ja kuskin. Mistä ihmeestä olisin ne löytänyt? Tuttavapiiristäni en ainakaan. Lisäksi olisin joutunut pyytämään jotakuta luopumaan osasta arvokasta vapaa-aikaansa ja maksamaan hänelle. Nyt tarvitsi vain soittaa aikapankin kautta tutustumalleni henkilölle, jonka autossa tiesin olevan peräkärrykoukun ja tiesin hänen lainanneen kärryä toiselta pankkilaiselta. Joten vitriini tuotiin kotiini muutamalla puhelinsoitolla eikä minun tarvinnut liikahtaakaan (olisin kyllä tietysti auttanut, jos olisi tarvittu.)

Asioiden pyytäminen aiheuttaa jonkinlaista häpeää. Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että avunpyytäjä on heikko. Täytyisi tulla toimeen omillaan. Miksi ihmeessä? Eikö oikeaa vahvuutta ole se, että uskaltaa pyytää tarvitsemaansa? Miksi vetäytyä omaan itseensä, kun voi jakaa kaiken sen hyvän tiedon, taidon ja osaamisensa, jonka on saanut? Mielestäni vahva yhteiskunta on sellainen, jossa nojaamme toinen toisiimme. Yhdessä rakennamme ja kehitämme maailmaa paremmaksi ja viihtyisämmäksi paikaksi elää. Aikapankin kautta meillä on mahdollisuus tähän. Aikapankin toinen nimi voisikin olla avunvaihtoverkosto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s